Näppis: Uusien perunoiden lajikkeita kaupoissa: multa, pesty, kuokalla nostettu, lähiperuna, ruotsalainen, suomalainen, marokkolainen, uuden sadon, varhaisperuna jne.

Uusien perunoiden lajikkeita kaupoissa: multa, pesty, kuokalla nostettu, lähiperuna, ruotsalainen, suomalainen, marokkolainen, uuden sadon, varhaisperuna jne. Mitä jos omenatkin kaupattaisiin samanlaisilla nimikkeillä?

Kuinka on keksittykään hullumpaa systeemiä. Lähetämme verorahojamme EU:lle ja sitten hirveällä työllä anomme omia rahojamme takaisin. Operaation jälkeen uutisoidaan, saatiin EU tukia. Mm. maataloustuet osaamme jakaa ihan itse, kierrättämättä niitä EU:n kautta. Säästyisi aikaa ja rahaa.

Näppiksiä on kiva lukea, mutta niiden toivoisi olevan kirjoituksiltaan tiivistetty ainoastaan olennaiseen asiaan, niinkuin oli aikoinaan! (Määrätty kirjainmäärä)

Sanna Marin on hyvä pääministeri Suomessa. Hänen neuvottelu- ja puhetaitonsa on asiantuntevaa sekä kiitettävää.

Päijät-Hämäläisen marjanviljelijän toiminta koronatapauksessa kertoo mitä suurimmasta välinpitämättömyydestä viranomaisohjeita kohtaan.

Häränsilmän infotaulu Teivaanmäellä korjattava, ettei se kaadu. Alueella liikkuu päiväkoti lapsia!

Kauppakadun ent. terveyskeskuksen kiinteistöä turhaan suojellaan. Talo on laho, homeitiöiden täytämä aikakautensa kauhitus. Lahdessa on riittävästi 1970-luvun rakennuksia, joten tätä ei ole syytä suojella.

Ari Helminen syyttää hallitusta miljardituesta suurien kaupunkien joukkoliikenteelle. Tuki on EKO-teko. Kyllä tukea saavat pienemmätkin linja-autoyrittäjät siitä pitää KEPU huolen valtionevoston jäsenenä.

Meillä on hyvä pääministeri, joka on tehnyt kaiken niin hyvin kuin mahdollista on, nimittäin virhe tapahtui jo silloin kun liityttiin EUn rahaliittoon.

"Museon tutkija" on määritellyt Paavolan Terveysaseman ja Kelan rakennuksen "oman aikansa toteutuksiksi" ja siksi arvokkaiksi rakennuksiksi, jotka pitää säilyttää, vaikka niillä ei ole mitään käyttöä. Eikö saman määritelmän perusteella jokainen rakennus ole "oman aikansa toteutus"? Käsittämätöntä vallankäyttöä :(

No jos 90-luvulla oli rahasta kiinni, nyt tuntuu riittävän maailmallekin miljardeja jaettavaksi. Joten omalääkäri-järjestelmä takaisin, heti kun vappusataset on jaettu.

Trumpia maski pukee. Onkohan ite huomannu?

Missähän kaukaa mahtaa olla sataman kello ja lämpö+tuulimittari remontissa? Varmaankin Kiinassa.

Katselin rinteessä kasvavaa tuuheaa koivuvesakkoa. Eikö Lahti, vihreä kaupunki, voisi olla edelläkävijä ja antaa lupa kaupunkilaisille tehdä saunavasta lenkillä käydessään...Siitä luonto ja keho kiittää! Luojahan teki luonnon ihmisille iloksi ja hyödyksi, eikä tuhottavaksi.

Hei Ari Helminen! Mitähän koronan nettolaskut ovat per asukasluvut. Pääsisi paremmin vertaamaan.

Suomelle turhimmat asiat; Sotalennokit, EU ja Formula1

Jo olisi aika lopettaa puheet ahneesta sukupolvesta. Kyllä taitettu indeksi ja eläkkeiden korotettu verotus pitävät huolen siitä, ettei kulutukseen jää ylimääräistä rahaa, saati sitten säästämiseen pahan päivän varalle.

Julkisin verorahoin tuotettuja hyviä sote-palveluita voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti ja omalla henkilöstöllä kunhan valitaan hyvät johtajat. Nyt johtajat valittu poliittisin perustein ja pätevyys ollut sivuseikka. Tarkoitushakuisilla valinnoilla ajettu toiminta alas, jotta voidaan yksityistää.

Yle A Studio 22.7. Sanna Marin on aivan suvereeni ja upea johtaja. Opposition ininä kuulostaa naurettavalle.

Kuuleppas venäläinen rouva, sormi ojossa päsmäröimässä pellolla. Onko sulla liian vähän tekemistä, vai mistä juoruilusi ja huono käytöksesi johtuu?

Mistähän se muuten mahtaa johtua, että sinä vastustat mun etanarakeiden käyttöä? Mulle kun tuntuu ainoana tupsahtelevan lehtokotiloita salaatin sekaan.

Tää on just näissä keski-ikäisissä rouvissa surkea piirre: puhut heidän kanssaan muutaman viikon ja sen jälkeen he vaihtavat levyä ja alkaa nokkiminen.

Mitäs jos sä keskittyisit vaan hoitelemaan omia asioitasi ja laitetaan tää pellolla keskusteleminen jäähylle joksikin aikaa. Mietippä sitä itteksesi.

Kesän alussa tein penkit väärin, kesän keskellä kastelin väärin ja nyt torjun lehtokotiloita väärin. Onkos tämä sitä kuulua kateutta? Liian onnistunut.

Kesän alussa tein penkit väärin, kesän keskellä kastelin väärin ja nyt torjun lehtokotiloita väärin. Onkos tämä sitä kuulua kateutta? Liian onnistunut.

Meinasin unohtaa: tän rouvan mielestä tällä viikolla mun rikkakasvitkin kasvavat väärin ja ovat vaikeita vetää pois. Hei ihan tosi: hanki oma elämä!

Melkein unohdin: ristikukkaisiakin mä kasvatin tän naisen mielestä väärin, joten kirppoja oli liikaa myös hänellä. Jatkuvaa jäkätystä ja syyllistämistä

Poliisit voisi pitää ratsian Holman parkkipaikailla niin eiköhän mopojat pelästy.

Sushi on täyttä paskaa. Trendiruokaa sopulilaumalle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  2. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  3. Välineinä hoitavat kädet ja pienen pienet neulat – akupunktiohoitaja Taru Oravalan matka kiinalaisen lääketieteen pariin kesti kauan ja meni mutkien kautta
  4. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"
  5. Lahtelainen Eeva Silvennoinen, 92, valtuutti lapset hoitamaan asiansa, kun tytär ehdotti sitä – "Ei se tuntunut yhtään loukkaavalta"
  6. Pääkirjoitus: Hennan toivo Nurmijärvi-ilmiössä?
  7. Kuntouttava työtoiminta lisää itseluottamusta ja auttaa arjen hallinnassa
  8. Teollisuuden uudet tilaukset kesäkuussa lähes 12 prosenttia viime vuotta jäljessä
  9. FC Lahti sai kunnolla maalihanat auki Ilvestä vastaan, Assehnoun kuritti vastustajaa kahdella maalilla – "Yleensä kova työ palkitaan"
  10. Kuntouttavan työtoiminnan tarve on Päijät-Hämeessä edelleen moninkertainen asiakaspaikkoihin verrattuna – jonotusajat jopa kuukausia
  11. Henkilöauto tuhoutui tulipalossa
  12. Yön uutiskooste: Metsästyskausi alkaa tänään sepelkyyhkyillä ja peltohanhilla
  13. Puutarhan voi rakentaa perhosten ehdoilla – Pihaperhonen-taimistolla tuotetaan keitaita kimalaisille
  14. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  15. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.