Juuso Koskisen Esalainen: Kossupullo tai vastapalvelus ei kelpaa enää kiitokseksi, kun kaikki mitataan rahassa

Juuso Koskinen

Elettiin 1970-luvun alkua. Nuori pariskunta oli juuri perustanut perheen ja suunnitteli oman talon rakentamista. Tuttu virkamies vinkkasi, että Pirttiharjussa olisi muutama hyvä tontti vielä vapaana.

Sopiva yksilö löytyi nopeasti. Tontti oli loistavalla paikalla ja vielä rakennusvaiheessa oleva asuinalue vaikutti varsin viihtyisältä ja lapsiperheystävälliseltä. Kättä lyötiin päälle ja kaupat tehtiin.

Uuden kodin rakentamista alettiin suunnitella, mutta tontissa oli eräs ongelma.

Keskellä tonttia seisoi valtava suppa, jonka pohjalla kohosi suuri mänty. Miehen syliä leveämpi puu törrötti suoraan kaavaillun omakotitalon tulevan olohuoneen keskellä. Puu kaadettiin lähipiirin voimin, mutta vielä oli kookas kuoppa täytettävänä.

Tuohon aikaan kaupungin keskustan suurilta tietyömailta kaivettu ylijäämäsora kärrättiin tarpeettomana Tapanilan soramontulle.

Eräänä päivänä perheen isä oli ajamassa valtatietä pitkin kaupungin keskustasta kohti Pirttiharjua. Hän osui liikennevaloissa rekan taakse, joka oli viemässä soraa keskustan työmaalta Tapanilaan kipattavaksi.

Entisaikaan työ kuitattiin työllä, palvelus vastapalveluksena.

Isällä välähti. Hän ajoi rekan perään ja viittoi sen pysähtymään tien sivuun.

– Mitä jos kurvaisitkin tuohon tien toiselle puolelle ja laskisit lastin sinne? Minulla olisi siellä suppa täytettävänä. Matkakin on ihan sama, isä perusteli.

Rekan kuljettaja kuunteli vierasta miestä hölmistyneenä. Sitten hän totesi vain, että kyllähän tuo onnistuu.

Kuljettaja kaartoi Tapanilan sijasta Pirttiharjuun ja hulautti kuormansa tontin pihamaalle. Perheen isä haki kuljettajalle kiitokseksi pullon Koskenkorvaa. Miehet kättelivät ja molemmat jatkoivat omille teilleen.

Helppoa ja yksinkertaista, näin sitä ennen tehtiin.

Tänä päivänä palveluksien tekeminen on tehty melko mutkikkaaksi. Jokaiselle tarjotulle palvelulle tulee olla määriteltynä rahallinen arvo, eikä verottaja katso hyvällä vaihtotalouden harrastamista.

Tämän kokivat myös 2000-luvulla Suomeen perustetut aikapankit, jotka ovat rinnakkaisvaluuttaan ja vastavuoroisuuteen perustuvia pieniä talousjärjestelmiä. Paikallisyhteisöissä osaamista vaihdettiin keskenään siten, että valuuttana toimi yksi tunti eli tovi.

Verottaja puuttui nopeasti järjestelmään linjaamalla, että jokainen vaihto pitäisi pystyä arvottamaan euroissa arvonlisäveron vuoksi. Niinpä tämäkin hieno idea kollektiivisesta avunannosta pääsi hiipumaan ja kuihtumaan.

Kontaktien solmimista ja verkostoitumista korostetaan nykyään entistä enemmän. Onkin ristiriitaista, että noista suhteista hyötyminen tai kaveripalveluksen tekeminen nähdään äkkiä suosimisena, harmaana taloutena tai jopa korruptiona.

Entisaikaan työ kuitattiin työllä, palvelus vastapalveluksena. Heinätyöt ja puutalkoot tehtiin yhteistuumin kaikkien mailta. Talot ja mökit rakennettiin yhdessä, jokaisen tuodessa mukaan oman osaamisensa. Tämmöinen peli ei nykyään enää vetele.

En missään nimessä kannusta mihinkään hämäräperäiseen, mutta joskus ripaus maalaisjärkeä tekisi hyvää meille kaikille.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut