Janne Niemisen Esalainen: Siloteltujen pintojen ja muovisilla hymyillä markkinoitujen elämänhallintaoppaiden aikakaudella antisankarin elämäkerta on herättelevä kokemus

Hitaana hämäläisenä olen vasta tänä kesänä perehtynyt äänikirjojen maailmaan. Hiljattain tulin kuunnelleeksi historioitsija Teemu Keskisarjan teoksen Kirves – Toivo Harald Koljosen rikos ja rangaistus.

Lahtelaissyntyisen Koljosen elämäkerta ei ole mikään kevyt kesätarina, vaan varsin karu kertomus. Viimeisinä vaiheinaan päähenkilö rötöstelee 1940-luvun Helsingissä, jää sitten virkavallan haaviin, pakenee pakkotyölaitoksesta ja hankkii lopulta itselleen kuolemantuomion syyllistymällä karmivaan joukkomurhaan.

Äänikirjaa kuunnellessa tulin miettineeksi, onko murhamiestä syytä nostaa jalustalle elämäkerran päähenkilönä? Keskisarja ei kuitenkaan mässäile veriteoilla tai yritä selittää niitä ymmärrettäviksi. Enemmänkin teos kerii kasaan pitkää tapahtumien ketjua ja yrittää etsiä viitteitä syistä, jotka johtivat tragediaan.

Lopulta elämäkerta kasvaa kriminaalipsykologialla höystetyksi historian oppitunniksi takavuosikymmenten yhteiskunnallisista oloista ja oikeuslaitoksen toiminnasta.

Kenties Keskisarja on halunnut myös hieman ravistella ja sörkkiä elämäkertakirjallisuuden vakiintuneita lainalaisuuksia. Kyseiset teokset ovat perinteisesti kuin ylväitä patsaita, joita lukija tarkkailee tiukasti kohteen alapuolelle asemoituna. Merkkihenkilön saavutukset käydään niin seikkaperäisesti läpi, että paikka kansakunnan kaapin päällä saa entistä jykevämmät perustukset. Jos henkilön heikkouksia tuodaan julki, ne ovat vain rekvisiittaa sankaritarinassa, joka etenee vaikeuksista voittoon.

Viime vuosina elämäkertojen rinnalle ovat rynnineet erilaiset elämänhallintaoppaat. Niissä julkisuuden henkilöt opettavat omiin kokemuksiinsa nojaten meille maallikoille, miten onnen ja hyvän elämän voi saavuttaa.

Maria Veitolan tapaan kaikkein ylimmät oman henkilöbrändinsä ystävät ovat keski-ikään mennessä ehtineet kirjoittaa itsestään tai oivalluksistaan jo usean elämäkertamaisen opuksen.

Keskisarja puolestaan kääntää lukijoiden katseet surkeisiin ihmiskohtaloihin ja järkyttäviin historiallisiin tapahtumiin, joilta monen tekisi mieli ummistaa silmänsä. Ratkaisusta tulee mieleen brittiläisen katutaiteilijan Banksyn muutaman vuoden takainen Dismaland-projekti. “Epähuvipuistoksi” nimetty Dismaland oli länsimaisen elämäntavan kipukohtia esitellyt kantaaottava taidenäyttely, joka muistutti ulkoasultaan huvipuistoa. Huvittelulaitteet vaan oli muokattu kuvaamaan esimerkiksi pakolaiskriisiä, ydintuhoa ja ympäristön saastumista.

Vähän samaan tapaan Keskisarja muistuttaa teoksellaan, että elämäkerroille tyypillinen vaikeuksien kautta voittoon ja onnellisuuteen kulkeva elämänpolku ei ole mikään itsestäänselvyys. Auringon alle mahtuu kosolti kohtaloita, joissa dominopalikat ovat syystä tai toisesta lähteneet kaatumaan väärään suuntaan jo varhain.

Sosiaalisessa mediassa esiteltyjen siloteltujen pintojen ja muovihymyillä markkinoitujen elämänhallintaoppaiden aikakaudella antisankareiden elämäntarinoihin perehtyminen voikin olla yllättävän herättelevä kokemus.

Ikimuistoiset polttarit eivät synny nolaamisesta, vaan yllätyksistä, jännityksestä ja nostalgiasta

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut