Näppikset: Tuli selväksi, että ennen diagnoosin varmentamista ehdin parantua tai kuolla.

Olen nyt asunut Lahdessa 8 vuotta. Kolmen ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen totesin, että homma ei toimi. Tuli selväksi, että ennen diagnoosin varmentamista ehdin parantua tai kuolla. Siirryin käyttämään kahden terveysjätin palveluksia ja syöpäepäilyissäni helsinkiläistä Syöpäsairaalaa. Olen hyvin tyytyväinen nopeaan johdonmukaisesti toimivaan palveluun. Silti veronmaksajana ylläpidän julkista siinä kuin muutkin.

Ei voi kuin ihmetellä ikäihmisten kitinää siitä, että epidemian alussa joutuivat muutaman viikon olemaan kotona kun toimeentulo oli kuitenkin turvattu! Eläke napsahti tilille kuten ennenkin. Toisin oli monen työikäisen, jolta tulot loppuivat kuin seinään.

Uusissa kerrostaloissa on olohuonekeittiö (ent. tupakeittiö). Ennen 2h+k 60 m2, nykyisin 3h+k 60 m2 kun keittiö on tehty olohuoneeseen.

Lapsiperhe-kerrostalot helvetillisiä! Kerrostalojen pyörävajat ovat täynnä lasten rojuja. Pyörävajaan ei mahdu vuokransa maksavien, asukkaiden pyöriä. Nykyajan lasten vanhemmat ovat aivot narikassa-sukupolvi.

A-K Saarinen–nyt sauma lähteä opiskelemaan jotain, kun työtkin loppuivat!

Ei autoilijat mopoilijoita häiritse, kyllä se on päinvastoin ainakin täällä Heinolassa. Viritetyillä mopoilla häiritsevät autoilij.pyöräilij. ja jalank.

Hienoa juoda kahvia ja polttaa norttia kerrostalon parvekkeella.

J Eerikäiselle. Olen 55v. Minulla selvästikin on osaamista, kun töitä työnnetään lisää koko ajan. Lähden menemään heti kun se onnistuu. Digi-pellet saa kirjoitella verkkoryhmiinsä höpöhöpö-tehtävänantoja aivan vapaasti.

Koiraverosta. Koirien aiheuttama hyöty yhteiskunnalle on valtava: Lisäävät ihmisten terveyttä, -mielenterveyttä, -turvallisuutta, -taloutta ja pelastavat- jne... tämä hyvä pitäisi myös huomioida koiranpitäjille verovähennysoikeutena. 500 e olisi sopiva summa/kuono.

Maa olisi täynnä uskollisia aviomiehiä, jos naiset eivät antaisi pimppiä. Mutta se, joka on eroamassa, liikkuu naisensa kanssa julkisesti. Todistettu on useamminkin.

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja ei tunnu tietävän, mitä suuret ikäluokat tarkoittaa! Väittää heidän eläköityvän! Eiköhän he ole jo kaikki eläköityneet! Suuren ikäluokan eläkeläinen 75 v

"Mustikat alkaa kypsyä ei kypsymään" - ei, vaan "Mustikat alkavat kypsyä". Monikossa. Jos korjataan niin korjataan oikein.

"Mustikat alkaa kypsyä eikä kypsymään. "Mustikat alkavat...Huomioi monikkomuoto.

Taisi jollain osua kun puututaan epäolennaiseen sanamuotoon eikä itse asiaan. Taitaa kommentoija olla niitä pihapiirin marjastajia ja roskaajia.

Paluumuuttajalle: Lahen huippukorkeita veroja ei voi pitää edes ennallaan, kun on tullut rakennettua ja puuhasteltua kaikenlaista. Toivottavasti jo liki autoton keskusta alkaa pian maksaa itseään takaisin, kun kaikki autot ja asiakkaat siirtetty Launeelle, Renkomäkeen ja Karistoon. Tervetuloa!

Ajatusten eheytyvä perusta ja luovuus mahdollistaa enemmänkin kuin kahdenvälisen valikoimatta.

Kärkölän Marttilassa joku äidin kullannuppu vetelee mutkat suorina täysillä kevarilla ajattelematta että teillä liikkuu muitakin.

Parempi haukkuva koira kuin haukkuva puoliso.

Varokaa Hollolan Kirkkotiellä vaarallisia monttuja asfaltissa. Etenkin mopoilijat ja moottoripyöräilijät. Hengenvaarallista.

Vaaratilanne liikenteessä: valkoinen iso auto tuuttasi ja kiilasi vasemmalle ryhmittyvän pyöräilijän Päijänteenkadulla vastaantulijoiden kaistalle. Hyi.

Törkeää MTV3. Annatte kokonaisen tunnin parasta ohjelma aikaa tuomitulle taparikolliselle, joka selittää tapahtuneet omin päin ja haluaa sympatiaa. Onko maikkarin rahan ahneudella rajaa? Ei ole.

80-90 luvulla hävetti kun osti kaljaa kaupasta, tänä päivänä hävettää kun ei ole kaljaa kauppakassissa.

Mehiläinen ei kaupankaan jälkeen pomoja vähennä. Niiden yt-neuvotteluiden jälkeen vähennetään tekeviä käsiä vielä enemmän kuin keväällä. Täysin älytön kauppa,kaikki paitsi Mehiläisen sijoittajat kärsii. Moniko laittoi nimen listaan torilla? Adressi.

Lahden päättäjät haluavat Aleksin alkupään Veskusta alkaen autoilta kielletyksi. Miten toriparkin käy, kallis hinta "kuopasta". Terminaali ja tunneli, hah hah. Ja se Hyky? Rahan tuhlausta nämäkin. Veronnosto edessä. Äkkiä pois Lahdesta.

Ihan mahdotonta kuunnella Lahden radiota kun Taavi keskeyttää kaikki kappaleet puheellaan...arggh!

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut