Satu Äijälän Esalainen: Hauskojen tanssivideoiden TikTokista on kehkeytynyt poliittinen vaikuttaja, joka nolasi Trumpinkin

Satu Äijälä

Muistan kuinka pari vuotta sitten kuulin ensimmäisen kerran nuorten suosimasta TikTok-mobiilisovelluksesta. Sovellus herätti itsessäni tuolloin lähinnä huvittunutta kiinnostusta, ja myönnän ajatelleeni sen olleen lähinnä hauskoja tanssivideoita varten tehty hupisovellus. Tätä se varmasti aluksi olikin.

Olen kuitenkin joutunut pyörtämään aikaisemman mielipiteeni. TikTok on paljon muutakin kuin pelkkiä tanssivideoita. Sovelluksesta on kehkeytynyt ajan myötä suuri ja merkittävä vaikuttamisen kanava, jolla on yli miljardi aktiivista käyttäjää kuukausittain. Sitä ei tule enää aliarvioida.

TikTokin käyttäjät näyttivät voimansa viimeksi viime kuussa, jolloin käyttäjät sabotoivat Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin Oklahoman Tulsassa pitämän kampanjatilaisuuden.

Tapahtumasta odotettiin yleisömenestystä, mutta yleisömäärä jäi kauas suunnitellusta, sillä TikTokin käyttäjät varasivat tapahtumaan lippuja, vaikka heidän tarkoituksenaan ei koskaan ollut saapua paikalle. Seurauksena oli yleisökato, ja Trumpin esiintyminen ulkona jouduttiin perumaan.

Somekäyttäjien tempaus oli sekä pila että kannanotto Trumpin politiikkaan. Tempaus onnistui, koska nuoret levittivät somekampanjaa aktiivisesti TikTokissa ja muissa sosiaalisen median kanavissa.

Nuorten tempaus nostatti otsikoita ympäri maailmaa ja järjesti Trumpin kampanjatiimin noloon asemaan. Samalla sometempaus toimii konkreettisena esimerkkinä sosiaalisen median voimasta.

Sosiaalisessa mediassa vaikuttaminen voikin olla vain yhden klikkauksen päässä. Päätänpä sitten antaa somevideolle tykkäyksen tai jakaa sitä eteenpäin, joka tapauksessa vaikutan silloin omalla tavallani.

TikTokin käyttäjät tietävät viime kuun vaalitempauksella olleen yhteiskunnallista merkitystä. TikTokissa poliittisten videoiden määrä onkin kasvanut viime aikoina selvästi. Yhdysvaltojen tulevat presidentinvaalit ovat saaneet liikkeelle sekä demokraattien että republikaanien kannattajat. Videoissa vaikuttamaan pyrkivät käyttäjät tuovat kantaansa esille sekä huumorin että vakavien puheiden kautta.

Kuten yleensä kaikkeen vaikuttamiseen, myös TikTokin vaikuttajiin on iskenyt sensuuri. Sensuuria on harrastanut jopa TikTok itse. Viime vuonna huomiota herätti tapaus, jossa TikTok poisti Kiinaa kritisoineen videon.

Tuolloin 17-vuotias TikTokin käyttäjä oli julkaissut sovelluksessa videon, jossa hän puhui Kiinan uiguurivähemmistöjen ahdingosta. Video poistettiin ja käyttäjän tili suljettiin.

TikTokin omistama kiinalainen yritys nousi jälleen keskustelun aiheeksi. TikTok on sen jälkeen useaan otteeseen kertonut, että se ei sensuroi videoita Kiinan politiikan mukaiseksi. Sovellus on kuitenkin herättänyt kohua jo aiemminkin videoiden poistolla.

TikTok-videoiden poisto kertoo somevaikuttamisen valtavasta voimasta. Tulevaisuudessa tulemme varmasti näkemään yhä enemmän vastaavanlaisia kohuja. Vaikuttamaan ei ole koskaan pystynyt näin helposti ja vaivattomasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. FC Lahden kulmapotkumaestro sai kehut voiton jälkeen – "Jos tuollaisia palloja tulee lisää, kyllä me niistä maaleja tehdään"
  2. Tulevaisuuden keskussairaalalle muurattiin peruskivi koronan vuoksi jälkikäteen Lahdessa
  3. Koiviston auton kuljettajat huolissaan työturvallisuudesta – vain harva matkustaja käyttää maskia: "Olemme kohta kaikki karanteenissa eivätkä bussit kulje"
  4. Lahdessa on nyt poikkeuksellisen paljon rottia – epäsiistit pihat ja jätekatokset houkuttelevat tuholaisia
  5. Tappioton putki jatkuu - FC Lahdelle komea kotivoitto
  6. Lahden Ahkeran 16-vuotias Ilona Mononen kiri komeasti SM-hopealle
  7. Kaksi peräänajoa Nelostiellä, molemmat onnettomuuspaikat raivattu ja liikenne sujuu
  8. Puolustusvoimat ei luovukaan Hälvälän harjoitusalueesta, taustalla "muuttunut tarve"
  9. Fc Lahden otteet pitivät - katso kuvat voittoisasta ottelusta Lahdessa
  10. Käräjäoikeus vangitsi tällä viikolla kaksi lahtelaismiestä epäiltyinä muun muassa pyörävarkauksista – poliisin hallussa on pyöriä, joiden alkuperä ei tiedossa
  11. Lahden eteläisen kehätien varrelle tulee opiskelijoiden suunnittelemaa taidetta – betoni peittyy näyttävillä maalauksilla
  12. Perussuomalaisilla 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  13. Aste räppää Ace Cornerilla lauantaina, Headland siirtyy ensi kesään
  14. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja vaatii valtiolta nopeita työllisyystoimia – "Kriisi on päällä ja työttömyys on 1990-luvun lamavuosien tasolla"
  15. Eläkeputken poisto ja ansiosidonnaisen porrastus VM:n rohtoja työllisyyteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.