Elina Hanhirovan Esalainen: Koronakeväänä syntyi lukuisia positiivisia ilmiöitä

Elina Hanhirova

Koronalla on ollut paljon negatiivisia vaikutuksia, mutta kun syvemmälle tutkii, löytää myös lukemattomia koronakeväänä syntyneitä positiivisia ilmiöitä. Ne ovat olleet niin ruohonjuuritason ilmiöitä kuin maailmanlaajuisiakin ilmiöitä, joista mainittakoon Black Lives Matter -liikkeen uusi nousu.

ESS kysyi lukijoilta kesäkuussa, millaiseksi korona-arki on koettu. Noin puolella arki oli muuttunut monin eri tavoin. Osa vastaajista oli kokenut esimerkiksi etätyön toimivaksi. Erästä vastaajaa lainaten etätyössä jäivät turhat työmatkat pois.

Itsekin olen koronakeväänä todella tajunnut, miten kätevä ja tärkeä väline läppäri on niin opiskelussa, työnteossa kuin monessa muussakin asiassa. Myös videopuheluihin on jo tottunut, eivätkä ne tunnu enää niin kiusallisilta.

Ainakin korkeakoulutasolla opiskelu on sujunut eristyksestä huolimatta mainiosti. Kotiyliopistoni, Tampereen yliopisto tiedotti viime viikolla, että huhti–toukokuun aikana yliopisto-opiskelijat suorittivat Tampereella jopa yli 35 000 opintopistettä enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Myös esimerkiksi LUT-yliopiston opintopistemäärät nousivat.

Nostan hattua kaikille meille opiskelijoille, jotka olemme tehneet uuden äärellä eristyksissä hyvää työtä. Yhtenä opintopisteiden lisääntymistä selittävänä syynä pidettiin Tampereen yliopistossa juurikin tämän kevään sujuvaa siirtymistä etäopetukseen.

ESS:n kyselyssä tuli ilmi myös, että moni on alkanut arvostaa entistä enemmän esimerkiksi perhettään tai luontoa. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus kertoivatkin viime viikolla, että jopa neljännes suomalaisista kokee luontosuhteensa kehittyneen myönteisesti koronakevään aikana.

Moni meistä on varmasti viime aikoina herännyt elämän hetkellisyyteen ja haavoittuvuuteen. Sekin on mielestäni positiivinen ilmiö, sillä pienistä hetkistä osaa siksi ehkä paremmin nauttia. Olen kotoisin pääkaupunkiseudulta, sittemmin muuttanut Tampereelle opiskelemaan ja viimeisimpänä asettunut kodiksi Lahteen. Jo ennen koronaa kaupungista toiseen matkustaessani on osin tullut havahduttua elämän hetkellisyyteen, kun olen tutkaillut kaukobussin ikkunasta loputonta autoletkaa. Eestaas ramppaaminen on ajoittain raskasta, mutta nautin kovasti, kun saan tutustua perusteellisesti eri kaupunkeihin. Elämä näyttää, minne lopulta asetun, mutta pidän siihen asti mielen avoimena.

Mieleni perukoille jäi vahvasti se, kun puolisoni äiti heitti helmikuun alussa ilmoille kysymyksen, että uskaltaisikohan sitä varata ulkomaanmatkaa vai ei. Tuolloin Suomessa ei vielä puhuttu epidemiasta.

Melko pian tilanne alkoi kehittyä ja valjeta minulle koko laajuudessaan. Tajusin, ettemme puolisonikaan kanssa varaa nyt yhtikäs mitään loppuvuodelle suunniteltua reissua.

Alkuun se oli kova paikka, sillä olin jo vuosia halunnut pitkästä aikaa kunnon etelänlomalle. Korona opetti, että Suomessakin riittää tutustumisen arvoisia matkakohteita, joihin ulkomaanmatkan voi vaihtaa. Samalla tukee paikallisia yrittäjiä ja ympäristöä säästyy.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut