Lukijalta: Psyykkisesti huonokuntoisilla on suuri kasvokkaisen avun tarve poikkeustilan ja kesäkauden supistusten jälkeen

Outi Ruishalme, Marena Kukkonen

Poikkeusolojen alkaessa maaliskuussa kunnat, kaupungit ja järjestöt joutuivat nopealla aikataululla supistamaan tai sulkemaan mielenterveyspalvelujaan. Valtaosa päivätoiminnoista ja vertaistukiryhmistä keskeytyi ja terapia- ja hoitotapaamiset järjestettiin etänä puhelin- tai videoyhteyksin.

Pääsykriteerit psykiatriseen hoitoon tiukentuivat, avohoidon lähetteiden teko ja sovitut tapaamiset siirrettiin myöhemmäksi.

Koronakevään aikana itsemurhien määrät ovat paikoin kasvaneet jopa 15 prosenttia. Kasvokkaisen psykiatrisen hoidon väheneminen ja kiireettömän hoidon siirtyminen ovat näkyneet psyykkisenä oireiluna muun muassa Mielissä, Suomen Mielenterveys ry:n Kriisipuhelimessa, johon on soittanut ennätysmäärä ihmisiä tänä keväänä.

Kriisipuhelimeen tuli tammi-huhtikuun aikana yli 80 000 soittoyritystä, mikä on lähes 46 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Yhteydenotoista etenkin itsemurha-ajatuksiin ja itsetuhoiseen käytökseen liittyvät keskustelut ovat lisääntyneet.

Samansuuntainen on tilanne nuorille suunnatussa Sekasin-chatissä sekä Sekasin Gamingissä. Lisäksi yhteydenotoissa on ollut viime viikkoina yhä enemmän huonokuntoisia yhteydenottajia. On harhaisuutta ja muuta psykiatrisen hoidon tarvetta.

Jo aiemminkin kesät ovat olleet kiireisiä kriisiauttamisessa, kun julkinen sektori on supistanut toimintojaan lomakuukausiksi ja ihmiset ovat turvautuneet kolmannen sektorin matalan kynnyksen palveluihin.

Kun nyt jo alkukesä on osoittanut avun tarpeen olevan suurta ja ihmisten psyykkisten, taloudellisten ja sosiaalisten voimavarojen olevan heikoissa kantimissa, herää voimakas huoli siitä, mitä tapahtuukaan heinäkuussa palvelujen sulkeutuessa, tällä kertaa lomien takia, ei viruksen vuoksi. Pystymmekö tarjoamaan ihmisille juuri sitä apua ja tukea, mitä he tarvitsevat? Ja mitä tapahtuu, jos palvelut ruuhkautuvat entisestään?

Ahdistunutta mieltä ei lohduta toive auttajan kohtaamisesta sitten joskus, kun palvelut palaavat entiselleen.

Ihmisten keskinäistä kontaktia ja kasvokkain puhumisen tarvetta on vaikeaa korvata puhelinkeskustelulla. Myöskään ahdistunutta mieltä ei lohduta toive auttajan kohtaamisesta sitten joskus, kun palvelut palaavat entiselleen.

Henkinen kipu on pahimmillaan läsnä koko ajan lisäten turvattomuuden, yksinäisyyden, toimeentulon ja elämän hallinnan menettämisen tunnetta. Vaikka järki vakuuttaa, että eristäytyminen on välttämätöntä ja tapahtuu meidän kaikkien suojelemiseksi virukselta, on se tunnekokemuksena yksi suurimmista rangaistuksista, minkä yksilö voi saada.

Itsemurhien ehkäisytyössä toivoimme, että tämän kevään yhteinen kriisikokemus yhdistäisi ihmisiä ja olisi saanut itsemurhien määrän laskuun, samaan tapaan kuin 1990-luvun laman aikaan monen tekijän yhteisvaikutuksena itsemurhat vähenivät. Näin ei valitettavasti tapahtunut.

Kriisityössä pohdimme jo, mitä tapahtuu syksyllä, kun illat pimenevät. Pystymmekö yhteiskuntana, julkisen sektorin ja järjestöjen tiiviillä yhteistyöllä tarjoamaan oikea-aikaisesti ja tasa-arvoisesti sitä sosioekonomista, terveydenhuollon ja matalan kynnyksen apua, mitä ihmiset tarvitsevat? Saammeko vuosikymmenien aikana laskusuunnassa olleet itsemurhien määrät pysymään edelleen laskevassa suunnassa?

Siihen, että pystymme tarjoamaan hädässä oleville ihmisille heidän tarvitsemansa avun ja tuen, tarvitsemme riittävästi resursseja sekä valtiovallan ja kaikkien toimijoiden yhteistä suunnitelmaa siitä miten kriisi puretaan ja miten palaamme normaaliin – tai entistä parempiin palveluihin.

Ruishalme on kriisitoimintojen johtaja, Mieli, Suomen Mielenterveys ry.

Kukkonen on itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö, Mieli, Suomen Mielenterveys ry

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  2. Pelastuslaitos pelasti skootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä
  3. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  4. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  5. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  6. Suomessa on todettu 22 uutta koronatartuntaa
  7. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  8. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  9. Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa
  10. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  11. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  12. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan
  13. Pahin punkkiaika on nyt: Jaana, 57, joutui viikoksi sairaalaan puutiaisen purtua kesäpaikalla Savossa – "Tuntui kuin päähän olisi isketty isoa rautanaulaa"
  14. Hyvinvointiyhtymä suosittelee hengitystieinfektion oireista kärsiviä hakeutumaan koronatesteihin
  15. Koulujen alku ja syksyn kausiflunssat häämöttävät jo koronan näytteenottomäärissä Päijät-Hämeessä – koko Suomen testauskapasiteetti on jo käytössä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.