Lukijalta: Haisevaa hiilensidontaa Herralassa

Valo Tuominen

Minun pellolleni tuotu kuitukasa on aiheuttanut hieman hämmennystä Herralassa. Eräs naapuri soitti ja kyseli, onko se puhdistamolietettä, kun se haisi niin pahalle. Puhdistamolietettä se ei ole, mutta kun kasan liepeillä on muutenkin ollut uteliasta liikennettä, minun on paras vähän selitellä.

Kasa on puukuitua, kartonkitehtaan sivutuotetta, jota käytän maanparannusaineena. Kun puusta tehdään kartonkia, osa kuidusta on niin lyhyttä, että se menee kartongin valmistuksessa hylkyyn. Siitä aineesta muodostuu tämä tuote nimeltä Ravinnekuitu.

Tavoitteena on eloperäisen aineen lisääminen viljelymaahan eli hiilensidonta maaperään. Jokaisessa tonnissa Ravinnekuitua on 131 kiloa orgaanista hiiltä, joten tämän Herralassa nähdyn kasan multaamisesta peltoon tulee hiiltä jopa 76 000 kiloa. Kun pellon mikrobit käyttävät sitä ravinnokseen, maan multavuus paranee ja suuri osa hiilestä jää pysyvästi maaperään.

Ensimmäisten tutkimusten mukaan jopa yli puolet hiilestä on sitoutunut maaperään viiden vuoden päästä levityksestä. Minä hyödyn tietysti koko ajan maan kasvukunnon parantumisesta. Luonnonvarakeskus Luke tutkii tämän aineen käyttöä ja on alustavissa tutkimuksissa huomannut, muiden hyötyjen lisäksi, sen vähentävän ravinnepäästöjä vesistöön.

Minun motivaationi Ravinnekuidun käyttöön on pääosin itsekäs, mutta samalla koen tekeväni yhteistä hyvää. Kuitu maksaa, mutta saan kyllä viljelyhyötyä hinnan verran. Kaupan päällisiksi tulee kasvihuoneilmiön torjuntaan auttavaa hiilen sidontaa. Luomuviljely on normaalistikin hiiltä maaperään lisäävää, mutta tämä on siihen vielä erityisen iso bonus.

Kuitu maksaa, mutta saan kyllä viljelyhyötyä hinnan verran.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.