Lukijalta: Jos kultaa kaivannet, nauti omasta maastasi

Martti Hannuksela

Koronaepidemia on luonut paineita matkailulle, mikä olosuhteiden pakosta on kääntämässä matkailun suunnan kotimaan kohteisiin. Kun ja jos näin tapahtuu, niin tietenkin se on piristysruiske alan suhdanteille.

Vuosia olenkin ihmetellyt, miten vähän esimerkiksi Kelvenne on saanut huomiota päijäthämäläisenä retkikohteena. Kyseisellä kohteella on kiistattomat luotoarvot, ja varmaankin se kestäisi runsaammankin retkeilijämäärän.

Entä sisävesilaivojen tuoma kesäinen imago? Mikä sen nautinnollisempaa kuin astua laivaan ja nauttia siintävistä seljistä sekä laivakeittiön menyystä. Tuollaisen idyllin sain kokea ja Päijänteen jylhiä rantanäkymiä silmäillä jo silloin, kun kantosiipialus Tehi halkoi suurjärven aaltoja.

Meille on siis suotu asuttavaksi kaunis ja ihana maa, ja jos kultaa kaivannet, niin nauti silloin omasta maastasi. Mitä taasen kaupunkimme vihreisiin puistoihin tulee, niin niiden suoma virkistys on tarkoitettu ihmisille eikä rantoja ja puistoja sotkeville valkoposkihanhille!

Merta edemmäs ei siis ole tarvis lähteä, jos haluaa nauttia luonnosta etenkin, jos tämän nautinnon kokee Linnaistensuon pitkospuilla. Karanteenissa kyllä alkaa kaivata ravintolaruokien eksotiikkaa, mutta kyllä omassa uunissakin valmistunut kurpitsapaistos on gourmet-ruokaa ja hyvä makuelämys.

Eletään siis epidemian päättymisen toivossa, ja kun palataan normaalioloihin, muistetaan: oma maa mansikka, muu maa mustikka. Korona on kyllä ollut pelottava vieras, ja siihen on ajoittain suhtauduttava sarkastisesti tai kuten Raittila toteaa: "Terveys on annettu vain loppuun kulutettavaksi."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu