Hanna Myyrän Esalainen: Elämä on extreme-laji ilman äärimmäisyyksiäkin

Hanna Myyrä

Olen aina nauttinut lukea tarinoita ihmisistä, jotka jollakin tavalla ylittävät normaalin, esimerkiksi kiipeävät vuorelle henkensä kaupalla tai polkevat tavallisella pyörällä halki Euroopan.

Joskus törmää uutiseen kävelijästä, joka on päättänyt taivaltaa jalan koko pitkän Suomen ja vastikään luin pyöräilijöistä, jotka olivat lähteneet matkaan Helsingistä ja ajelivat kohti Suomen pohjoisinta lakea, Utsjoen Nuorgamia muutaman päivän päästä.

Omassakin päässäni on käynyt, pitäisikö ottaa jokin huima tavoite, esimerkiksi kulkea lihasvoimin Lahdesta Lappiin.

Realismi on kuitenkin voittanut hyvin nopeasti: näillä polvilla ei kuljeta kuin Heinolaan saakka ja siinäkin on riittävästi haastetta. Tasamaalla tilanne voisi olla toinen tai jos alla olisi sähköpyörä.

Pitkien matkojen kulkeminen hitaasti ei ehkä ole kovin vaarallista ainakaan, jos valitsee maat oikein, mutta olen miettinyt, mikä panee ihmisen harrastamaan lajia, joka aiheuttaa jatkuvasti hengenvaaran. Miksi jonkun täytyy kiipeillä vihamielisillä vuorenrinteillä, ylittää Atlantti yksin purjeveneellä tai harrastaa lainelautailua kerrostalon korkuisilla aalloilla?

Mietin myös, että ovatko tällaisilla geeneillä varustetut tyypit niitä, jotka ovat panneet kansat ylittämään meriä ja vaeltamaan kauas asuinsijoiltaan.

Itselläni ei tällaista tarvetta ole, joskin tavalliseen arkeenkin kaipaa aina vaihtelua. Olen toistaiseksi onnistunut rikkomaan arkea myös vaarantamatta elämääni, luita vain on murtunut jonkin kerran. Tosin niissä on tainnut olla kyse sattumasta, ei tietoisesta riskinotosta.

Toisaalta työelämä voi monella alalla tuntua extreme-kokemukselta, jos yritetään selviytyä lomautusten ja väen vähenemisen kanssa ja tehdä samat hommat. Jatkuvaa sellainen ei voi olla, ellei työ ole sellaista, että siitä itsestään saa voimaa.

Tosin varoituksen sana on sanottava siitäkin. Tanskalaisen psykologian professorin Svend Brikmannin sanomaa vapaasti mukaeltuna: "Jos ajattelee positiivisesti joka päivä, työskentelee ahkerasti, tekee työtä tullakseen parhaaksi versioksi itsestään, ympäröi itsensä inspiroivilla ihmisillä eikä koskaan anna periksi, ei ole mitään rajoja sille, kuinka loppuun voi palaa." Ihminen ei ole kone.

Pandemia teki monesta tutusta asiasta seikkailulajin – rajoitusten vapauduttua moni kävi pitkästä aikaa esimerkiksi kampaajalla. Lapin-reissu vasta extremeltä tuntuukin – kun tämä kolumni on julki, viiletän jo kohti tuntureita ja yötöntä yötä.

Vaikka pitää huolen itsestään ja varoo riskejä, eivät kaikki selvästikään tee samoin. Se pätee myös liikenteessä: jotkut näyttävät hakevan jännitystä ajamalla vaarallisesti, vaikka aiheuttavat hengenvaaran myös muille.

Turvallisuus on ollut viime kuukausina arvostettua. Silloin, kun ei ole suuria uhkia, asia ei ole samalla tavalla mielessä.

Edessä on kuitenkin paljon taloudellista turvattomuutta, kun pandemian vaikutukset alkavat konkretisoitua. Vaikka pahin tilanne on meillä tällä erää takanapäin, tartuntojen määräkin kasvaa maailmalla yhä. Toinen aalto estetään parhaiten sillä, ettei oteta tarpeettomia riskejä.

Hanna Myyrän Esalainen Harvoin on odotettu rokotetta yhtä hartaasti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu