Näppis: Suurin osa Lahden pyöräteistä on tehty huonosti, asfaltti on liian ohut ja poikki 1–3 metrin välein.

Suurin osa Lahden pyöräteistä on tehty huonosti, asfaltti on liian ohut ja siksi se on poikki 1–3 metrin välein. Ei tee mieli ajaa täristävällä pinnalla pyörällä, jossa ei ole vaimennettua etuhaarukkaa. Älytie tulee olemaan samanlainen täristävä tie parin vuoden sisällä.

Kiitos Orimattilan päättäjät, kun lopetatte Kuivannon koulun. Minä puolestani sitten lopetan kuivantolaisena Orimattilan palvelut ja siirrän nekin rahat vanhaan Nastolaan. Sieltä löytyy kaupat, parturit, hierojat ja muut palvelut. Ei tarvitse rasittaa Orimattilaa turhaan.

Viisikon punavihreissä Suomen ikioma Hyacinth Bucket, erottaa pääministerin, erottaa itsensä valtiovarainministerin tehtävistä ja uneksii edelleen olevansa hallituksessa. Pokka pitää!

EU ottaa velkaa maksaakseen vastikkeettomia tukia talouttaan vastuuttomasti hoitaneille maille. Suomi osallistuu näiden tukivelkojen maksamiseen, jotta näillä mailla olisi mahdollisuus ostaa ehkä Suomessa valmistettuja tuotteita. Eli suomalaiset maksavat itse näille maille myydyt tuotteet.

Kisoista tappiota 400 000 e ja toimitusjohtajan palkka 136 000 e/v. Näin meidän verorahoilla. Miten kävisi siviiliyrityksessä?

Kysyttiin, mikä on älypyörätie? Se on sellainen pyörätie, jonka rakennusaineeksi kaupungin päättäjät ovat panneet suuren osan älystään. Sillä tiellä voi ajaa vaikka silmät kiinni ja kädet taskussa, ilman vastuuta mistään. Ja mikä parasta, jos tulee vahinkoja ja vaurioita, yhteiskunta maksaa.

Hijab, burkha ja niqab musliminaisilla ovat osa uskontoa. Suomessa vallitsee uskonnonvapaus. Piste.

Pyöräilijät ja jalankulkijat, kulkekaa oikeata reunaa kävelyteillä. Ohi menköön nopeimmat. Ei tule hässäkkää. Kiitos.

Laita ostoskärryt selkäsi taakse kassajonossa. Pysyy huohottajat pois niskasta!

Orimattilan valtuuston puheenjohtaja sanoi: "Mitä me tahdotaan?". Onko Suomen kielen taito päättäjiltä kadonnut?

Lahti on punaisten valojen kaupunki.

Pakkaan kaupassa kassalla ensin tavarat kasseihin ja maksan vasta sitten, näin saan pidettyä turvavälin, kun muuten sitä ei juurikaan ole.

Nyt saatiin hallitukseen mies, joka näyttää mallia, miten asioita hoidetaan.

ESS 9.6.: "Lahden uusi kierrätyspuisto ei aiheuta hajuhaittoja". Jos se kerran on Lahden, niin miksi sitä jatkuvasti ollaan sijoittamassa naapurikuntiin?

Mikä tekee Al-Holin lapsista suomalaisia? Onhan heillä tiettävästi isätkin sukulaisineen. Heilläkin voi olla mielipiteet asiasta. Ovatko hekin siis suomalaisia?

Kesäisin en katso televisiota, koska sieltä tulee vain uusintoja, ei niitä jaksa, kun ne osaa ulkoa. Maksullisilta kanavilta tulee kaikki uutuudet, mutta ne maksaa. Radiota vain tulee kuunneltua mökillä, että pysyy oikeassa päivässä.

Enpä ennen tiennytkään, että kaivinkoneen kuljettajilta saa puheopetusta.

Suomen poliitikot ovat alkaneet haastatteluissa vastata kysymyksiin: "Minä ajattelen näin ....". Kannattaa sulkea tv. Ei poliitikko ajattele. Puoluetoimisto, se ajattelee.

Nyt on taas se aika, kun pihoihin istutetaan kukkia myös Lahden taloilla. Harmi, että kaikkiin pihoihin niitä ei saada ainakaan Kiveriössä. Iso taloyhtiö 6 taloa, kukat vaan niiden talojen edessä, missä on asukastoimikunnan jäseniä. Ja tämä ei ole eka vuosi. Sivusta seurannut.

Aleksi on yksisuuntainen. Yhdellä välillä polkupyörällä ajo on sallittua vain toisella puolella. Seurahuoneen edessä ajetaan tosi kovaa ja puikkelehditaan ihmisten joukossa. Miksi poliisi ei mene sakottamaan täysin holtitonta ajelua? Miksi poliisi ei tee mitään mm. Triossa avoimesti tapahtuvaa n huumekauppaan, asialla samat diilerit. Tehkää nyt jotain. Tv. Jone

Iltalehden päätoimittaja! Miksi ottaa esiin Matti Vanhasen vanhoja, kaluttuja juttuja? Ällöttävää!

Sinä Marinin haukkuja, minkälainen olisit pääministeri. Myös kokoomushallituksessa olisi varmaan enemmän Suomi kuralla.

Turvaväli on kunnossa, jos ei Takapotku ylety takana olevaan kassajonossa!

Saako kukaan selvää salkkarinäyttelijöiden puheesta? Puhuuvat huulet yhdessä ja nieleevät puolet sanasta. Surkein on Eeva ja Camilla toinen.

Eipä paljon välitetä enää koronasuojauksesta. Eilen marketissa ei juuri hanskoja tai maskeja käytetä – eikä etäisyysohjeista piitattu? Parissa viikossa hävisivät varmistuskeinot! Eikä käsidesiä enää näkyvissä! Katsotaan tuleeko uusi aalto ihan vain välinpitämättömyyden takia?

Vanhemmat hoitajat tekevät alistamista, mitätöintiä ja uuden sijaisen mollaamista, koska heitä on kohdeltu uusina samoin. He laittavat "hyvän" kiertämään. Sama sitten mahdollisesti jatkuu potilaiden kohteluun. Näin ei tarvitsisi olla, jos pääsykoetilanteessa olisi tuon ominaisuuden, narsismin, mittaava, poissulkeva palikkatesti. T. Paljon tuota sivusta nähnyt

Miksi mukavat hoitajat lähtevät aina jonnekin toiseen taloon? Meidän mukava tarhatätikin menee toiseen tarhaan heinäkuun alusta. Tullaan kaipaamaan aina niin iloista ja avuliasta hoitotätiä. Hymyillään, kun jossain tullaan vastaan ja paljon kiitoksia, oot vaan niin mahtava hoitaja!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden demariryhmä vaatii kokoomuskaksikolle potkuja kaikista luottamustoimista – "En ole kuullut mitään näin naurettavaa", kommentoi Francis McCarron
  2. Suora lähetys: Lahden Reipas joutui takaa-ajajaksi Kultsun vieraana - ottelu käynnissä, katso tästä
  3. Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja maskisuosituksesta: "Toivomme, että yhdessä noudatamme viranomaisohjeistuksia"
  4. THL antoi maskisuosituksen, Lahden busseihin ei tule maskipakkoa: "On jokaisen omassa harkinnassa, käyttääkö maskia"
  5. Mies riehui ja haastoi riitaa Lahden torilla
  6. Koronatartunnat selvässä nousussa elokuun alussa – "Trendi on huomattavan huolestuttava"
  7. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  8. Marin: Hallitus puoltaa THL:n suositusta kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista
  9. Illallinen taivaan alla järjestetään ensimmäistä kertaa Asikkalan Vääksyssä
  10. Taksiliitto toivoo maskisuosituksen laajentamista takseihin – "Oman matkan jälkeen taksiin saattaa tulla riskiryhmään kuuluva"
  11. Sofia Belorf kirjoitti epäillyn pahoinpitelyn jälkeen Ranta-aholle, että pelkää tätä – "Liioittelee asiaa", Ranta-aho sanoi kuulustelijalle
  12. Vesijärvellä Lahdessa ja Orimattilan Mallusjärvellä on havaittu sinilevää
  13. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  14. Kokoomus asetti 24 kuntavaaliehdokasta Lahdessa
  15. Keskusta nimesi kuntavaaliehdokkaita Lahdessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.