Lukijalta: Miksi Suomeen hankittaisiin miljardeilla museotavaraa?

Timo Räsänen

Pääkirjoituksessaan 1.6.2020 Jukka Airo esittää näkemyksiä hävittäjähankkeeseen liittyen. Asiaa kommentoivat myös lahtelaiset reservin upseerit Juhani Melanen, Jukka Elomaa ja Risto Vuorisalo ( ESS 6.6.2020).

Ydin heidän viesteissään näyttää olevan hankinnan tarpeellisuus, vaikka hankintaprosessin ylle on langennut useampia varjoja. Oleellisen tiedon panttaaminen päättäjiltä, skandaalinkäryinen lobbaus, kansakunnan talouden mureneminen pandemian vuoksi, turvallisuuspolitiikkamme vanhanaikaisuus ja sotateknologian kehitys ovat syitä, joilla hävittäjähankinta on syytä haudata.

Sotakaluston hankinnan puolestapuhujat vetoavat turvallisuuspoliittisiin jännitteisiin lähialueillamme, yksilöimättä niistä kuitenkaan yhtäkään. On surullista, että me suomalaiset vielä 2020-luvulla suhtaudumme epäilevästi ja pelolla itäiseen naapuriimme. Yhtään väheksymättä itsenäisyytemme eteen tehtyä työtä ja uhrauksia, katson, että tältäkin osin puolustusstrategiamme tulisi kirjoittaa uusiksi.

On totta, että kymmenen vuoden kuluttua Hornetit voidaan laittaa Tuuloksen DC 3 -hangaarin eteen museohävittäjien seuraksi. Niiden suorituskyvyn korvaaminen ”täysimääräisesti” tai ”yksi yhteen” uusilla hävittäjillä ei pitäisi olla mikään itseisarvo. Jo nyt monet sotateknologian asiantuntijat pitävät hävittäjien ominaisuuksia turhina ja vanhentuneina.

Miksi Suomen puolustusvoimien pitäisi hankkia ja ylläpitää miljardeilla ”monitoimihävittäjiä”, jota nykyolosuhteissa voidaan hyödyntää vain rajojemme valvontatehtäviin? Tosipaikan tullen lentokalustomme elinkaari olisi suhteellisen lyhyt. Niistä ei jäisi jälkipolville museoitavaksi kuin hienoja värikuvia.

Kaikki viisi ehdolla olevaa hävittäjää ovat sotateollisuuden tuotteita. Niiden tärkein toiminnallinen tehtävä on eliminoida, tappaa ja tuhota. Sotatarkoituksiin Suomikin on aiemmin varustautunut ja hankintoja tehnyt, muiden muassa panssaroituja laivoja ja sukellusveneitä. Niidenkin hankinnan puolesta joku on joskus puhunut.

Maamme hyvinvointi vaatii pitkäjänteistä panostusta rauhanomaiseen yhteistyöhön.

Maamme hyvinvointi muuttuvassa maailmassa vaatii pitkäjänteistä panostusta rauhanomaiseen yhteistyöhön niin Suomen rajojen sisällä kuin rajojemme ulkopuolella, ilmansuunnasta riippumatta. Näistä lähtökohdista on toivottavaa, että hallituksella on rohkeutta pysäyttää hävittäjien hankintaprosessi.

Kirjoittaja on reservin upseeri.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.