Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Ollako vai eikö olla rahaliitossa?

Kiivas keskustelu on alkanut siitä, pitäisikö Suomen valtiona tukea avustusten voimalla heikommin menestyviä Etelä-Euroopan maita. Tilanne näyttää huonolta siitäkin syystä, että näköpiirissä on vain huonoja vaihtoehtoja.

Ensinnäkään Suomella ei ole muiden pohjoismaiden tapaan omaa valuuttaa, johon voisimme ”hädän hetkellä” turvautua. Tämä on jo suuri este sille, että voisimme ”uhkailla” eurovaluutasta eroamisella, jos avustusoperaatioon ei osallistuta. Omaan valuuttaan siirtyminen tuntuisi tässä maailmantilanteessa täysin epärealistiselta.

Suomella on jo eurovaluutassa merkittäviä velkavastuita, joiden järjestely jollain muulla tavalla tuntuu myös täysin mahdottomalta. Esimerkiksi suuria pääomia vaativia laivatilauksia on Suomen valtion rahoitusjärjestelmien kautta tuettu miljardiluokan takauksilla.

Laivatilauksia tehneet kansainväliset yritykset ovat jo nyt ilmoittaneet halukkuutta siirtää tilattujen alusten toimituksia myöhempään ajankohtaan. Mikäli osa näistä laivatilauksista peruuntuisi jostain syystä kokonaan, seuraisi siitäkin merkittäviä luottotappioita valtiolle. Uudenkaupungin autotehtaan jatko ja tulevaisuus ovat myös mielenkiinnon kohteena, kun markkinoiden uusjako on jossain vaiheessa tehty.

Myös Suomessa toimivan pankkisektorin koko on suhteellisen suuri, ja on tietynlainen rahoitusriski, jos pankkien toiminnassa tapahtuu jokin merkittävä käänne kielteiseen suuntaan. Tässä joitakin esimerkkejä siitä, mitä vastuita Suomella on jo eurovaluutan puitteissa. Pitääkö Suomen tästä huolimatta pysytellä euroalueen rahoitusjärjestelmässä siitäkin syystä, että lainaa on saatavissa alhaisella korolla, vaikka edellä esitetyt vastuut lankeaisivat joiltain osin Suomen valtion maksettavaksi?

Kysymys kuuluukin, onko liian myöhäistä kieltäytyä näistä uusista velka- ja rahoitusvastuista, joita on pikkuhiljaa lisätty EU-jäsenmaille? Tilanne vaikuttaa Suomen kannalta pitkälle edenneeltä ”shakkipeliltä”, jossa siirtoja voi tehdä enää vain merkittävien EU-maiden viitoittamaan suuntaan.

Tosin kansalaisten silmissä tämä järjestely vaikuttaa nykyaikaiselta tai uuden tyyppiseltä sotakorvaukselta.

Hallitus on ilmaissut tavoitteeksi avustusten painopisteen siirtämistä jäsenmaiden osalta velkapainotteiseksi. Vaikuttaa kumminkin siltä, että tässä ei välttämättä täysimääräisesti onnistuta ja Suomen valtio joutuu ottamaan velkavastuita, sekä osallistumaan joidenkin jäsenmaiden avustuspaketteihin merkittävillä summilla.

Voisiko tässä tilanteessa olla yksi neuvottelutavoite se, että Suomen avustuksina antamat miljardit pitäisi korvamerkitä ja edellyttää avustuksia saavia jäsenmaita tekemään tilaukset Suomessa toimivilta korkean teknologian ympäristö- tai muilta vientialan yrityksiltä. Vientisektorin vaikeudet ovat vasta tulossa, ja niitäkin pitäisi tukea valtion velkarahalla, jos kaupankäynti tyrehtyy täysin.

Tässä voisi olla yksi vaihtoehto vientiyritysten toiminnan järkeväksi tukemiseksi. Tämä kyllä rikkoo EU:n voimassa olevia hankintalakeja, mutta eiköhän siihenkin löydy jokin poikkeussääntö, koska kyseessähän ”pitäisi olla” vain kertaluontoiseksi tarkoitettu avustava poikkeustoimi.

Tosin kansalaisten silmissä tämä järjestely vaikuttaa nykyaikaiselta tai uuden tyyppiseltä sotakorvaukselta. Hyvin asiansa hoitanut jäsenvaltio ottaa velkaa avustettavan jäsenmaan puolesta, joka taas avustuksen turvin tekee tilauksen velkaa ottaneelta jäsenvaltiolta. Vaikuttaa uuden tyyppiseltä kiertotaloudelta.

Onneksi hallituksen ministereinä on tällä hetkellä tätä nuorempaa sukupolvea, joka joutuu arvioimaan talouspolitiikkansa riskit ja kantamaan siitä päättäjinä vastuuta myös pitkällä aikavälillä, varsinkin jos kaikki ei mene, kuten on ajateltu. Päätöksiä on joka tapauksessa tehtävä.