Ilkka Kuosmasen Esalainen: Tuhkauurnan käärepaperit vai kunnon puuhapuisto? Päijät-Hämeen matkailu voisi ottaa paljon enemmän irti kirjailijoistaan

Ilkka Kuosmanen

Kävin lapsen kanssa Hartolassa. Viehättävä paikka, kesällä kiva niin kuin varmaan 99 prosenttia Suomen kunnista. Poikanikin pani merkille, että ainakaan paikallista huoltoasemaa ei voi olla huomaamatta: Jari-Pekka mainostaa joka toisessa valotolpassa.

Vähemmällä mainonnalla sinnittelee sympaattinen Itä-Hämeen museo vanhassa Koskipään kartanossa. Kehtaanko myöntääkään, mutta en minäkään ollut varsinaisesti kiinnostunut museon kokoelmista vaan siitä, että Elina Backmanin tuoreessa Kun kuningas kuolee -dekkarissa sattuu ja tapahtuu Koskipään kartanon mailla ja muuallakin Hartolassa.

Kirjan ensimmäinen kalmo löytyy Tainionvirrasta. Myöhemmin ruumiita tupsahtelee La Kar de Mumma -kahvilan parkkipaikalle ja jopa kirkon alttarille. Kuningaskunnan maineesta ja paikoista otetaan niin paljon irti, että kirjan voisi kuvitella saaneen sponsorirahaa Hartolan matkailuviskaaleilta. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole. Backman on syntyperäinen helsinkiläinen ja lahjoittanut kiinnostavan kiinnekohdan hartolalaisille ilmaiseksi.

Koskipään kartanolla on aiempaakin kirjallista historiaa Maila Talvion, Uuno Kailaan ja Mika Waltarin ansiosta. Kaikille on rakennettu museoon muistohuoneet, eräänlaiset kirjalliset hautakammiot. Ihan kiva, mutta jotenkin jäin toivomaan, että Hartola ottaisi sankareistaan vähän enemmän irti. Museo markkinoi kotisivuillaan erikseen esimerkiksi Kailaan tuhkauurnan käärepaperia. Ihanko oikeasti joku arvelee, että se on parasta, mitä nuorena kuolleella tulenkantajalla on turistille tarjota?

Olen aiemmin matkustanut kirjailijoiden tuotannon perässä esimerkiksi Ahvenanmaalla ( Anni Blomqvist), Kuivaniemellä ( Antti Hyry), Urjalassa ( Väinö Linna), Oslossa ( Jo Nesbø) ja Kanadassa ( L.M. Montgomery). Edellä mainituista ehdottomasti tuotteistetuin on Montgomery, jonka Anna-kirjojen ympärille on luotu Prinssi Edwardin saarelle jos jonkinlaista tekemistä, kokemista ja ostamista.

En ole varmaankaan ainoa, joka suunnittelee lomareissujaan ainakin osittain kirjailijoiden ja heidän tuotantonsa perusteella. Ongelma on tietysti siinä, että kirjallisuuden lukijoiden fanituksen kohteet ovat usein hyvin spesifejä. Ihminen on myös sillä tapaa rakennettu, että kaikki muut kuin tärkeät asiat ovat jokseenkin yhdentekeviä.

Päijät-Hämeen kannalta vaikeutena voi pitää myös sitä, että täällä on asunut verraten vähän kirjailijoita, jotka väräyttäisivät laajojen joukkojen sieluja. Lahdella on pientä potentiaalia esimerkiksi Kerttu-Kaarina Suosalmessa, mutta lukeeko häntä enää kukaan? Uudempia tulokkaita ovat Pasi Pekkola, Katriina Ranne, Timo Sandberg ja Kalle Veirto. Ainakin Sandbergin historiallisen Kekki-sarjan maisemiin olisi helppo kuvitella teemapolkuja.

Ja sitten on tietysti Asikkalan Petri Tamminen, ehkä koko Päijät-Hämeen tunnetuin nykykirjailija. Tammisen teemapuiston nimeksi voisi sopia Muita hyviä ominaisuuksia. Siellä voisi esimerkiksi seilata aluksilla, jotka on tuomittu uppoamaan. Vai pitäisikö olla Tammis-aiheinen pakohuone? Ulos päästäkseen vierailijan täytyisi tietysti selvittää Mitä onni on.

Jätän asian Lahti Regionin kehiteltäväksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu