Lukijalta: Kisapuiston stadionhanke tuo jalkapalloilun juhlaa myös Lahteen

Jalkapallon ystäville on tarjolla iloisia tapahtumia.

Tällä viikolla alkavat maailman suosituimman urheilun MM-kisat Venäjällä. uutisoi perjantaina Kisapuiston stadionhankkeen etenemisestä. Tieto antaa uutta toivoa, koska ehdimme jo pelätä, että hanke hautautuu muiden alle.

Seuraavassa pari kommenttia suunnitelmista. Kokonaisuutena hanke vaikuttaa asialliselta ja hyvältä. Kuitenkin ’aurinkokatsomon’ jättäminen kattamatta toistaiseksi ei mielestämme ole perusteltua.

Antti Pohjakin kirjoitti lauantain ESS-blogissa, että ”aurinkokatsomon kattamisella ei ole mikään kiire”. Olemme oppineet, että kun Hämeessä jollain ”asialla ei ole kiire”, se merkitsee sitä, että toisen kirjoittajan yksivuotias pojanpoika, Onni, päässee vasta aikuisena katettuun aurinkokatsomoon. Kun rakennetaan, tehtäköön kerralla valmista. Kevyt katerakennelma tuskin budjettia pahasti horjuttaisi.

Kymppi jokaiselta kannattajalta

ESS-pääkirjoituksessa viitattiin ulkopuoliseen joukkorahoituskampanjaan ja kymmenen tuhannen allekirjoittajan vetoomukseen. Viittaus oli paikallaan, mutta se vaatisi aktiivisia toimia myös (kuntayhtiö) Spatiumilta. Jos kyseisestä joukosta jokainen pistäisi satasen likoon, olisi yksi miljoona jo kasassa.

Peräsimme edellisessä kirjoituksessamme osuusliike Hämeenmaata sponsoroimaan hanketta. Kommentteja ei ole kuulunut eikä näkynyt. Asiakasomistajissa on paljon jalkapallon ystäviä. Hyvin sopisi vaikka ’tuplabonus’ eli osuusliike tuplaisi joukkorahoituksella kerätyn summan. Uskomme, että annettu tuki olisi pitemmän päälle myös taloudellisesti tuottavaa.

Sankari yksin vai yhdessä?

Pian ryhdymme jännittämään MM-kisoja. Kiinnostuksen laajuudesta kertoo se, että myös presidenttimme osallistui ennakkohehkutukseen. Jalkapallon monimuotoisuutta kuvastaa kirjailija Jari TervonHS-blogin spekulointi maailman parhaasta jalkapalloilijasta.

Tervo kertoi, kuinka huipputähti Christian Ronaldo juoksee maalin tehtyään yksin kätensä levittäen fanikatsomon eteen, jolloin viesti on selvä: ”minä tein maalin”.

Kun toinen tähti Leo Messi tekee maalin, kaikki joukkueen pelaajat rientävät syleilemään Messiä, jolloin viestiksi tulee: ”Me teimme maalin”. Molemmat tavat mahtuvat jalkapallon maailmaan, mutta kirjailija pitää Messin otetta ’jumalaisena’.

Toivottavasti tulevat kisat onnistuvat ilman konflikteja. Lopuksi hehkutamme FIFAn rasismin vastaista kampanjaa, ”No Racism”. Se on edelleen ajankohtainen.

Matti AnnolaTapio Patrikainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille
  2. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  3. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  4. Kuntouttava työtoiminta lisää itseluottamusta ja auttaa arjen hallinnassa
  5. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  6. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä
  7. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"
  8. Valko-Venäjän viralliset tulokset epäilyttävät: Lukashenkolle neljä viidesosaa äänistä
  9. Pääkirjoitus: Hennan toivo Nurmijärvi-ilmiössä?
  10. Lahtelainen Eeva Silvennoinen, 92, valtuutti lapset hoitamaan asiansa, kun tytär ehdotti sitä – "Ei se tuntunut yhtään loukkaavalta"
  11. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  12. Yksi kuljetettiin sairaalaan liikenneonnettomuudesta
  13. Välineinä hoitavat kädet ja pienen pienet neulat – akupunktiohoitaja Taru Oravalan matka kiinalaisen lääketieteen pariin kesti kauan ja meni mutkien kautta
  14. Lähijunat siirtyvät talviaikatauluihin, vaikuttaa myös Z- ja G-juniin
  15. FC Lahti sai kunnolla maalihanat auki Ilvestä vastaan, Assehnoun kuritti vastustajaa kahdella maalilla – "Yleensä kova työ palkitaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.