Lukijalta: Kiitos veteraaneille ja Suomelle

Reima Rintamäki

Kiitos suurenmoisesti kaikille Suomen itsenäisyyden aikaan saajille. On hienoa asua Suomessa.

Meillä on nykyisen taloustilanteen vuoksi paljon pahaa oloa, mutta kokonaisuudessa on hienoa, että meillä on itsenäinen Suomi. Tämä ei välttämättä merkitse nykynuorisolle paljoakaan. Mutta vanhemmille ikäpolville, kuten minulle 52-vuotiaalle, tällä on suuri merkitys, että asiat toimivat. Tosin monesti niin sanottu byrokratia tekee sen, ettei toimivakaan toimi.

Sotaveteraanit, heille suuret kiitokset. On todella nöyryyttävää, että sotaveteraaneille pitää kerätä syksyisin lisää rahaa. Sotaveteraaniliitolla menee kuitenkin melko hyvin.

Isäpuoleni, sotaveteraani ei esimerkiksi saanut mitään tukea sotaveteraaniliitolta hautajaisiinsa. Itse piti ostaa 25 euron arvoinen tammenlehvä, muovinen, merkkikin, vaikka isäpuolella oli sirpale päässänsä koko vanhuutensa.

Suomalaiset tekevät oman itsenäisen Suomen, eivät muut. Meitä on reilut viisi miljoonaa suomalaista, ja se on riittävä määrä.

Sydämelliset kiitokset sotaveteraaneille, joilla on tiukkaa taloudellisesti. He eivät jaksa enää narista nyky-yhteiskunnan monipuolisuudesta, kuten esimerkiksi siitä, että kaikki pitää hoitaa tietokoneilla. Tämä on minusta vääryys. Tavallinen asiakaspalvelu pitäisi jättää vanhemmille sukupolville ilman, että heiltä veloitetaan tajuttomia summia palvelumaksua.

Kohta se on jälleen itsenäisyyspäivä, 6.12. Mennyt tie ei ollut helppo, mutta eipä ole tulevaisuuskaan. Koettakaa jaksaa!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Asettuuko Juha Rehula ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi? "Kiinnostusta on ollut, mutta ihan muut asiat ratkaisevat ehdokkuuden"
  2. Tukkirekka paloi hinauskuntoon Messiläntiellä Lahdessa
  3. Yle: Seitsemän pelaajaa ulkona Pelicansin harjoituksista lomautusten vuoksi
  4. Suuri helpotus: Pippon kartingradalla ajetaan jatkossakin, mutta Lahden kaupunki vaatii Lahden FK-kerholta isoja investointeja
  5. Radiomäellä järjestetään yhteislaulutilaisuus – luvassa Leevi and the Leavingsin hittejä
  6. Vesa Mäkäläinen näki mainoksen Orimattilan Hennasta moottoritietä ajellessaan, ja alueen katsastuksen jälkeen unelma omakotitalosta alkoi muuttua todeksi: "Viikonloppuna olisi tarkoitus jäädä yöksi ensimmäistä kertaa"
  7. Kahden auton peräänajo Nelostiellä Lahdessa – liikenne sujuu taas normaalisti
  8. THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa
  9. Lahdessa päästään jälleen maistelemaan käsityöläisoluita, Suuret Oluet – Pienet Panimot tuo viikonloppuna satamaan 13 panimoa
  10. Hilkka Kemppi pyrkii keskustan varapuheenjohtajaksi
  11. Hevonen putosi ojaan Jokimaalla – pelastusoperaatio kesti tunnin
  12. Riikka Suomisen mielestä parisuhteen ulkopuolinen seksi on demonisoitu: "Nykyään kyseenalaistetaan kaikki rokotteita myöten, mutta ei tätä parisuhdemantraa"
  13. Takavuosien ilmojen kaunotar juhlii 80-vuotiasta Vesivehmaan kenttää
  14. Beirutin räjähdyksessä yli sata kuollutta, tuhansia loukkaantuneita ja satoja tuhansia kodittomia – yksi suomalainen loukkaantui lievästi
  15. Lukijalta: Mehiläinen päättää ja kerää voiton yhteisyrityksessä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.