Ilouutinen, jota kuluttaja ei uskonut kuulevansa

Millamari Uotila

Joskus käy näinkin päin: uutiset ovat niin hyviä, ettei ole uskoa korviaan. Myönnän, että olin jo vaipunut syvälle kyynisyyteen ja pessimistisyyteen ja hyväksynyt sen tosiasian, että uusia tavaroita ei tehdä kestämään.

Siksi uutinen kodinkonevalmistajille asetettavista uusista vaatimuksista tuntui suorastaan yllättävältä. Laitteiden pitää tulevaisuudessa kestää nykyistä pidempään ja niiden korjaamista varten pitää olla saatavilla varaosia. Lisäksi tuotteiden tulee olla kierrätettäviä.

Tässä vaiheessa Euroopan komission tiukennukset koskevat kymmentä laitetta, muun muassa astian- ja pyykinpesukoneita, jääkaappeja ja televisioita.

Kyse on komission niin sanotuista ekosuunnitteluvaatimuksista. Taustalla on isompi pyrkimys ohjata Eurooppaa kohti kiertotaloutta ja pienempää hiilijalanjälkeä.

Asiasta on toki puhuttu jo vuosien ajan, mutta nyt työ on tuottamassa ainakin jonkinlaista tulosta. Vaatimukset tulevat voimaan keväällä 2021.

Vaikka uutinen on hyvä, se voisi toki olla vieläkin parempi. Kuluttajan kannalta kiinnostavinta on, kuinka pitkä elinkaari on? Komission mukaan varaosia, kuten akkuja, pitää olla saatavilla laiteryhmästä riippuen vähintään 7–10 vuoden ajan ostopäivämäärästä. Ei siis voi olla enää niin, että laite kestää pari vuotta, ja sen jälkeen se on silkkaa jätettä.

Nykyisellään iso kodinkone on voinut hurista käytössä vain neljä, viisi vuotta. Jos käyttöikä jää tämän alle, kuluttajariitalautakunta voi suositella myyjää ainakin osallistumaan korjauskustannuksiin, uutisessa kerrotaan (6.10.2019).

Saman uutisen mukaan yksi kodinkonemaahantuoja on jo itse linjannut, että pyykinpesukoneen pitää kestää kahdeksan vuotta.

Kahdeksan vuotta on parannus nykytilanteeseen, mutta ei sekään vielä hurjasti ole. Entisaikaan tuskin on paluuta. Lapsuudenkodissani pyykinpesukone kesti 30 vuotta. Mikroaaltouuni ja videonauhuri olivat olleet käytössä 20 vuotta, kun ne vaihdettiin nykyaikaisempiin – ei hajoamisen takia, vaan uusien ominaisuuksien toivossa. Videonauhurista olivat nappuloiden kannet alkaneet putoilla, mikä tosin ei estänyt käyttöä. Sormi vain piti tunkea syvemmälle masiinaan. Langallinen kaukosäädin oli hajonnut jo aiemmin. Se unohtui yöksi olohuoneen lämpöpatterin päälle ja suli.

Kodinkoneet olivat pitkäikäisiä kumppaneita, mutta oli niistä maksettukin. Oli suuri pettymys, jos koneeseen sijoitetulla summalla sai vain kymmenen vuoden elinkaaren.

Varaosien saatavuus on hyvä parannus, mutta se ei vielä riitä. Vaikka laite olisikin mahdollista korjata, onko se sen arvoista. Jos korjaus maksaa enemmän kuin uusi laite, houkutus kävellä kaupanhyllylle on suuri.

Varaosien saatavuudesta onkin enemmän iloa, jos on itse kätevä käsistään. Tosin kaikkea tuskin pystyy korjaamaan jatkossakaan pelkällä perusnäppäryydellä.

Hyvä asia on, että uusien vaatimusten seurauksena kaikkein halvimpien Kiina-vehkeiden valikoima todennäköisesti kaventuu. Laatu maksaa, ja siihen kuluttajien pitää edelleen olla valmiita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.