Lukijalta: Ryhtiä päätöksentekoon, Orimattila

Anne Pykälistö

Olen orimattilalaisena erittäin huolestunut päätöksenteon tavasta, josta on nyt nähtävästi unohtunut jonnekin matkalle niin avoimuus kuin kunnollinen faktojen selvittäminenkin.

Kuivannon koulun lopettamispäätöstä varten ei kaupunginhallituksen kokouksessa ensinnäkään ollut selvitetty todellisia kustannussäästöjä. Laskelmat puuttuivat, tai ainakaan niitä ei käytetty päätöksenteon pohjana, eikä otettu huomioon päätöksen muitakaan vaikutuksia.

Kuivannolla on terve koulurakennus, ja samassa kiinteistössä toimii erittäin hyvin toimiva varhaiskasvatus, jossa lapsilla on oikeasti hyvä olla ja kasvaa. Koulu ja päiväkoti tekevät paljon yhteistyötä.

Lapset ja nuoret, kuten toki heidän vanhempansakin, hyötyvät erittäin paljon juuri tämänkaltaisesta yhteistyöstä. Tällaisia, oikeastikin tuntuvia säästöjä ja hyvinvointia luovia, toimivia käytäntöjä ja oppimisympäristöjä tulisi tässä ajassa ennemminkin tukea eikä tuhota!

Toivoisin teiltä, hyvät päätöksentekijät, nyt avoimempaa ja aidosti faktoihin perustuvaa päätöksentekoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu