Lukijalta: Portugali sai Brasilian puolivahingossa

Matti Karhos

Timo Räsänen kirjoitti oman näkemyksensä Brasilian historiasta: "Portugalilaiset lähestyivät "alkuasukkaita" vieden heille lahjoja ja hyödyllisiä käyttöesineitä. Nyt Brasilian kieli on portugali.”

Ottamatta kantaa muuhun osaan kirjoitusta taustoitan hieman Espanjan ja Portugalin siirtomaavalta-ajan mielenkiintoisia käänteitä.

Nykyinen Brasilia päätyi Portugalille Tordesillasin sopimuksen myötä vuonna 1494.

1400-luvulla Espanja ja Portugali etsivät merireittiä Aasian maustemarkkinoille. Portugalin kuningas João II oli vakuuttunut siitä, että Afrikka voidaan kiertää eteläpuolelta.

Ehkä sen takia hän hylkäsi genovalaissyntyisen Kristoffer Kolumbuksen suunnitelman, jonka mukaan idän mausteiden ja rikkauksien ääreen pääsisi purjehtimalla lähteen. Kolumbus etsi rahoitusta hankkeelle myös Ranskan ja Englannin kuninkaallisilta, mutta viimein sai tukijakseen Espanjan hovin.

Tunnetuin seurauksin Kolumbus päätyi ensin nykyisille Bahamasaarille ja rantautui Hispaniolan saarelle (nykyisin Haiti ja Dominikaaninen tasavalta) jouluna 1492. Kolumbus uskoi tulleensa Kiinaan ja näin löytäneen merireitin Aasiaan.

Dronet tulevat – miljardihävittäjät voivat olla väärä valinta

Syntyperältään espanjalainen paavi veti rajariidan ratkaisussa rankasti kotiin päin.

Kolumbus palasi ensimmäiseltä retkeltään takaisin Eurooppaan ja polttava kysymys olikin: kenelle kuuluvat nämä uudet Aasian oikeudet? Portugalille vai Espanjalle, joista kumpikaan ei ollut Aasiaa vielä tuossa vaiheessa meriteitse saavuttanut.

Kiista annettiin paavi Aleksanteri VI:n ratkaistavaksi. Paavi (syntyperältään espanjalainen Rodrigo Borgia) veti ratkaisussaan rankasti kotiin päin ja ratkoi bullissaan pohjois-eteläsuuntaisella rajalinjauksella kiistan: Espanjalle kuuluvat kaikki maat rajalinjan länsipuolelta ja Portugali saa linjan itäpuolella olevat maat.

Rajalinja asettui n. 550 kilometriä Azoreilta ja Kap Verden saarista lähteen.

Portugali ei tätä purematta niellyt, vaan väitti saaneensa liian vähän tilaa Afrikan ympäripurjehdukselle. Välttääkseen uhkaavan sodan Espanja suostui uuteen rajanvetoon, jossa linja kulkisikin noin 2 000 kilometriä Kap Verdeltä lähteen. Tämä Tordesillasin sopimus vahvistettiin kesäkuussa 1494 ja näin maat olivat jaettu.

Englannilta tai Ranskalta ei kysytty mitään.

Kun Amerikkaa sitten alettiin todella valloittamaan, huomattiin, että Brasilian alue onkin niin idässä, että se sopimuksen myötä kuuluukin Portugalille. Näin Portugali sai Brasilian ihan vahingossa.

Jotkut historioitsijat ovat tosin sitä mieltä, että portugalilaiset itse asiassa jo sopimusta tehdessään tiesivät Brasilian olevan suunnilleen siellä, missä se olikin ja jujuttivat ovelasti espanjalaisia neuvotteluissa!

Kaikille asiasta kiinnostuneille suosittelen Pekka Valtosen mainiota teosta Latinalaisen Amerikan historia, jonka tietoihin olen tässäkin kirjoituksessani turvautunut.

Kirjoittaja on FM (Latinalaisen Amerikan tutkimus) ja Lahden kulttuuriasiainpäällikkö

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut