Marjaana Laholan Esalainen: Pakko olla norppa, vaikka haluaisi olla euroviisu

Marjaana Lahola

Hiljaiselta näyttää köllöttelykivellä. Sama tilanne tuntuu olevan myös Norppaliven katsomossa, sillä YouTuben mukaan katsojia on parhaillaan parikymmentä.

WWF:n Norppaliven on ollut keväiden taattua taustaviihdettä jo monena vuonna. Liven seuraaminen ei häiritse minkään muun tekemistä, sillä useimmiten kameran toisella puolella ei tapahdu mitään. Mitä nyt aurinko välillä menee pilveen tai vettä ripsahtaa kivelle. Joskus näkyy västäräkki.

Joskus kärsivällisyys (ja hyvä onni) kuitenkin palkitaan, ja kivellä köllötteleekin joku. Sitten todetaan, että oho jännää, norppa kivellä, ja jatketaan muuta tekemistä välillä kameraa vilkuillen. Siinä se on edelleen. Nyt se vaihtoi asentoa. Ai nyt se lähti pois.

Mistä lie johtuu, mutta tuntuu että norpat ovat kiinnostaneet julkisuudessa nyt ehkä edellisvuosia vähemmän. Ehkäpä vuosittainen perinne ei enää vanhaan tapaan ylitä uutiskynnystä, varsinkin kun uutiskynnys on yhä yleisesti ottaen noin K-kirjaimen kokoinen.

Tai ehkä se johtuu siitä, että olemme nyt aivan norppia itsekin.

WWF paljastaa Luontolivensä sivuilla, että norppien köllöttely itse asiassa vain vaikuttaa leppoisalta. Kivellä makaava saimaannorppa kuivaa karvaansa karvanvaihtoa varten, ja joutuu poikkeuksellisesti kuivalla maalla ollessaan olemaan koko ajan valppaana.

Niinhän sitä tässäkin nähtävästi lähinnä köllötellään rennosti kotosalla, mutta silti ollaan koko ajan jatkuvassa valppaustilassa. Ja kun joudutaan poistumaan kotoa, valppautta vasta tarvitaankin.

Norppalivessä tänä vuonna nähdyillä saimaannorppien kärhämilläkin on selvät vertailukohtansa. Ihmisnorpilla se vain tarkoittaa sitä, että perheenjäsenet ovat jatkuvasti liian lähellä, tai ulkona (tai kaupassa) joku toinen ihmisnorppa ei välitä jokaisen ympärillä olevasta kahden metrin mittaisesta pyhästä reviiristä.

Ihmisnorppien kohdalla kärhämöinti toki sisältää lähinnä syyllistävän katseen ja nopean siirtymisen kauemmas.

Lisäksi saimaannorpat ovat kotipaikkauskollisia ja harvemmin liikkuvat kovin suurella alueella. Kuulostaako yhtään tutulta?

Jatkuvan norppana olemisen vastapainoksi sitä huomaa kaipaavansa yhä enemmän ja enemmän. Ei siis mitään tiettyä asiaa, kunhan vain enemmän. Niinpä suurta iloa tuotti ainakin itselleni sen tajuaminen, että varsinaisten Euroviisujen perumisesta huolimatta tarjolla oli kuitenkin jonkinlainen Euroviisu-lähetys. Ehkäpä tässä olisi hetki, jolloin voisi saada illuusion normaalista?

Spektaakkeleita rakastavana ihmisenä sain kuitenkin pettyä. Vuoden varsinaisista kappaleista näytettiin vain pieniä videopätkiä kokonaisten musiikkivideoiden tai aikaisemmin samana vuonna taltioitujen esitysten sijaan. Tavallaan ymmärrän ratkaisun – liika iloisuus olisi ehkä tuntunut makaaberilta – mutta toivomaani irtautumista en saanut.

Jälkikäteen sain huomattavasti paremmat Euroviisut katsomalla YouTubesta läpi kaikki vuoden kisavideot. Valikoin suosikkini ja sain Azerbaidzanin ja Venäjän kappaleet viikoksi soimaan päässäni.

Voisipa olla ihmisnorpan sijaan euroviisu. Villi ja outo ja kansainvälinen ja täynnä riehakkuutta.

Ehkä vielä joskus.

Kommentoi