Näppis: Korona-endemia tuli Suomeen Itävallan laskettelurinteiltä ja runsaasti lentävien varakkaiden lomamatkoilta, ei köyhiltä maahanmuuttajilta.

Korona-endemia tuli Suomeen Itävallan laskettelurinteiltä ja runsaasti lentävien varakkaiden lomamatkoilta, ei köyhiltä maahanmuuttajilta.

Pandemia on osoittanut USA:n ja EU:n liittovaltiomallin täydellisen epäonnistumisen niin terveyden, talouden kuin ilmaston kohdalla, ja vaaditut muutokset muistuttavat ikävä kyllä luterilaisia ja perussuomalaisia arvoja

"Eduskunnan pöytätapoihin kuuluu, ettei toista edustajaa saisi koskaan syyttää suoraan valehtelusta, vaikka tämä puhuisi läpi päähänsä." Omituinen pöytätapa, jolla edustajat suojaavat ja äänestäjät huijaavat vain yhtä ja samaa henkilöä - itseään.

Toivottavasti nämä seitsemän samuraita ja yksi kuntalainen tekevät kantelun myös Lahden museokeskuksesta, kun näyttää senkin hinta pikkuhiljaa pärkyävän. Sen, älypyörä- ja kehätiet vissiin EU kyllä sallii, eli julkinen puoli saa hussata ja sitten verottaa ihan ilman rajoituksia?

Yleishyödylliset yhdistykset kinuavat kymppejä, verorahojen lisäksi. Miksi joillekuille etuoikeutetuille Suomeen noudettaville liikenee heti miljoonia?

Koiravero voimaan heti, en näe mitään positiivista riehuvissa paskiaisissa ja häiriköissä ja valtio saa pohjattomaan pussiinsa rahaa.

Ehkä piereskely ei olekaan hupia. Ehkä ottaa kiitollisena neuvosi vastaan. Aina ei lääkäritkään ymmärrä.

Politiikkaan voisi muutos olla hyväksi. Jos joku on niin "Urpo" ettei tajua vaikka rautalangasta vääntää 3 kertaa.

30 vuoteen vihannes- ja marjatilojen kausityöt eivät ole suomalaisille kelvanneet ja nyt niiden perään itketään krokotiilinkyyneleitä täynnä pyhää vihaa. Ei vaikuta uskottavalta. Englannissa kausitöihin haki yli 50 000, vain 112 otti työn vastaan. Löytyy Maaseudun Tulevaisuuden @-sivuilta.

Nyt selvisi, miksi Trump vaikuttaa täydeltä sekopäältä: hänhän on sairastunut malariaan - voi raukkaa! Kansakunnan päämies kantaa vastuunsa "esimerkkiä" antamalla. Korona nitistetään malarialääkkeellä vastoin kaikkia suosituksia!

Ei porvarit ole hoikkia muuta kuin ennen eduskuntaa mennessä. Siellä vatsa alkoi kasvaa myös autot suureni. Porvarit purkaa kiukkuuden eduskunnassa kun kotona vaimot määrävät.

On nämä vanhusten omaiset niin auttavaisia sitten kun viime hetket on lähellä. Kotiin ei apua anneta, mutta kun kunto romahtaa ja vanhus joutuu sairaalaan, silloin löytyy "hyvän" omaisen kiinnostus ja tarve kysellä vointia.

Launeen Prisman kassa toimitko oikein kun et pyytänyt seuraavaa asiakasta odottamaan, että edellinen asiakas sai ostoksensa pakattua, sanoit olevasi tietämätön asiasta. Pomo pidä kertaus kassoille asiakkaiden välisistä etäisyyksistä tällä hetkellä. Tv.Bonuskortiton asiakas

Sinä pappa joka ajoit Vanhanradankadulla minut puiston puolelle ettet olisi ajanut pyörällä tahallasi päälleni. Jalankulkija saa käyttää kumpaa reunaa vain. Lue itse liikennesäännöt tarkemmin.

Seesvaara ei muistanut hallitusta palkkaa nostettaessa?

Korona leviää ilmassa, käsienpesu ei auta, jos olet samassa huoneessa tartuttajan kanssa.

Maistuvan ravintolaruuan ystävänä panen toivoni Petteri Orpoon, Juhana Vartiaiseen ja Hjallis Harkimoon. Ettei tarvitsisi syödä muovipakk. sämpylöitä.

Koronan aikaan olen katsonut paljon telkkaria. Monen ohjelman formaatti on ostettu ulkomailta. Voisiko olla, että enemmän uskotaan kotimaiseen tuotantoon. Napakymppi-ohjelma luotiin Suomessa.

Koskahan tämä 3. maailmansota päättyy?

Joko unohtui Kreikan, Espanjan, Irlannin lainat paljonko saatu takaisin. EU hoitanut veroparatiisit ? Miksi ei puhuta näistä tosiasiosta vaan jaellaan edelleenkin rahaa ympäri ties minne.

Ihme pulju tuo PHP. Monopoliasemassa, ylimielinen ja vilpillinenkin. Suoratoistopalvelut niiden kaapeliverkon takana. Yhteys usein virittelytemppujen takana. Tuessa aina väitetään, ettei heissä ole mitään vikaa. Vaadin kilpailua. Vain se saa palvelun luistamaan.

On räikeää että kaupungin palvelutaloissa käy lääkäri vain 1 x vkossa ja vanhukset eivät tapaa häntä lainkaan. Sairaanhoitaja arvioi tarpeen.

PHKS, nyt kun olette tumput suorana odotelleet kuukausia koronapotilaita joita ei ole juurikaan tullut, voisitteko tehdä vaimolleni puoli vuotta sitten päättämänne tutkimuksen?

Hyvä lukutaito huulipunahallituksella. Nyt riittää koronalla uhkailu. Mennään mökille !

Tottelen THL:n ohjeita ainoastaan jos hallitus on niin määrännyt.

Ravintolat illasta auki 3h - kolmevarttii kiinni - ja yöllä auki 3h. Näin kerkii välillä siivota ja porukka vaihtuu.

Olen aina istunut ravitsemusliikkeissä omassa pöydässä enkä viereisessä enkä vieraiden pöydissä.

Miksi Pipsa Hurmerinta näyttää huonoa esimerkkiä lapsille ja ym, Tukka sojottaa kuin saunavihta, sukii sitä ja sormineen maistelee ruokia (yök) Maalla merellä ja lautasella-ohjelmassa.Käytöstavat hukassa.

Miksi tarvitaan terasseja kaljan juontiin ? Voihan kaljat juoda parvekkeella tai keittiössä.Tulee paljon halvemmaksi.

Terveydenhuolto Lahdessa labra ei edes toimi.

Joku yrittää "mustamaalata" Heleniä. Ikävävä kyllä, sähkö on heillä paljon halvempaa kuin monella muulla.

Kiitos nykyhallitus poikkeustilanteen hoidosta. Rajoitusten avaaminen on myös tehty järkevästi ja maltillisesti. Terassilla nähdään!

YLE:n uutisten terminologiaa: "...huumeiden saatavuus on parantunut.." , "..huumeiden käytön rangaistavuutta asteittain lievennettävä muiden Pohjoismaiden tapaan." Lehdet uutisoivat rattijuoppojen lisäksi huumekuskeista, huumeiden vaikutuksesta rikollisuuteen, jne. Näinhän maailma muuttuu.

Voi kun joku fiksu sanoisi vähemmän fiksulle Trumpille että kannattaa ottaa sitä malarialääkettä 3x vrk.

Kyllä olis kirveelle töitä, älypyörätie ja nyt polkupyöräliikenneympyrä. Ei maksa mitään.

Kyllä hallitus rajoittaa ihmiset kohta hengiltä, oli koronaa tai ei. Niska-hartiaseutu jo aivan jumissa, kun ei pääse vesijumppaan. Avatkaa uimahallit, senkin törpöt!

Hallitus aliarvioi ihmisten omaa päättelykykyä korona-asiassa. Yhteiskunta pitäisi avata kokonaan, kyllä ihmiset muistavat pestä käsiään ja ovat jo tarpeeksi säikkyjä minkäänlaiseen ihmiskontaktiin. Mennään kuin muulilauma metrin turvavälein.

Bussikuskit ovat jo tottuneet ajelemaan itsekseen. Mitä, joku huitoo pysäkillä, no, kai se on pakko ottaa kyytiin ja taas jarrua painaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaikkia muita sairauksia näillä koronavirukseen kuolleilla on ollut? Kun jossain mainittiin, että he eivät varsinaisesti kuolleet koronaan, vaan syödyillä antibiooteilla oli ratkaiseva osuus kuolemaan. Tappoiko siis virus antibiootin, joka oli aiemmin pelastanut ihmisen ja nyt tulikin noutaja? Montako tervettä ihmistä on kuollut koronaan ihan oikeesti??

Ravintolat luulevat meidän elävän sosialistisessa maassa jossa valtio omistaa yritykset ja kantaa maailmanlaajuisen pandemian seuraukset. Onko ihmishengellä joku laskettu hinta?

Kansa on nyt tehnyt hyvää työtä. Estänyt järkevällä käyttäytymisellä koronan leviämisen. Ironista vaan on se, että kansa kiittää omasta työstään pääministeripuoluetta, joka syytää kansan nimissä otetun velan rahaa joka suuntaan. Kannattaa pysähtyä vähän ajattelemaan, sillä näin meitä juoksutetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu