Pääkirjoitus: KymiRingistä päätettiin väärin Lahden valtuustossa

KymiRingin radalla kaasuteltiin jo viime kesänä testiajoja. Juha Peurala

Lahden valtuuston päätöksistä on vuosien varrella tehty monesti valituksia hallinto-oikeuksiin, mutta ne ovat vain hyvin harvoin johtaneet päätösten kaatumiseen.

Tällä viikolla saatiin poikkeus, kun Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi valtuuston vuoden takaisen päätöksen myöntää kahden miljoonan euron pääomalaina kaupungin omalle tapahtumayhtiölle KOKO Lahdelle. Tarkoitus oli, että KOKO Lahden tytäryhtiö Lahti Events hankkii rahoilla Iitin KymiRing-moottoriradan omistuksesta siivun ja sen mukana yksinoikeuden radan tapahtumatuotantoon.

Päätös ei ollut läpihuutojuttu, sillä se syntyi kiivaan väittelyn ja tiukan äänestyksen jälkeen. Enemmistö halusi varmistaa sijoituksella, että Lahtikin pääsisi nauttimaan KymiRingin massatapahtumien taloudellisista hyödyistä. Vastustajat sitä vastoin pelkäsivät rahojen hupenevan kankkulan kaivoon ja arvioivat yhteistyön moottoriradan kanssa olevan huutavassa ristiriidassa Lahden ympäristötavoitteiden kanssa.

Päättäjien erimielisyys pohjusti hedelmällisen maaperän seitsemän valtuutetun ja yhden yksityishenkilön laatimalle valitukselle, joka tuotti nyt tulosta vastustajien riemuksi ja kannattajien pettymykseksi, ehkä myös yllätykseksi. Päätös karahti puutteelliseen valmisteluun. Hallinto-oikeuden mielestä kaupungin tekemä pääomasijoitus yksityiseen moottorirataan voi sisältää EU:n tarkoittamaa valtiontukea. Tätä valtuusto ei ollut ymmärtänyt ottaa lainkaan huomioon, minkä vuoksi päätös tuli oikeudesta bumerangina takaisin.

Oikeuden ratkaisu puhui niin selvää kieltä, ettei kaupunginjohtaja Pekka Timonenkaan nähnyt äkkiseltään syytä valittaa siitä. Ja ajan tuhlausta voisi olla sekin, jos pääomasijoitus yritettäisiin viedä valtuustoon uudelleen hyväksyttäväksi huolellisemmin valmisteltuna.

Periaatteessa uusintakierrokselle voisi olla edellytykset, sillä puuttuessaan muotoseikkoihin oikeus ei ottanut kantaa siihen, tekikö valtuusto järkevän päätöksen vai ei. Ja ainakin vielä vuosi sitten enemmistö valtuutetuista piti pääomasijoitusta järkevänä ja kaupungin etujen mukaisena.

Päätä ei välttämättä kannata iskeä kahdesti samaan mäntyyn, vaikka mieli tekisi kokeilla.

Ei silti ole mitään takeita, näyttäisikö EU koskaan vihreää valoa järjestelylle, jossa yksityistä moottoriratatoimintaa pönkitetään kuntalaisten verorahoilla mahdollisesti kilpailua vääristävällä tavalla. Päätä ei siis välttämättä kannata iskeä kahdesti samaan mäntyyn, vaikka mieli tekisi kokeilla.

Pääomasijoitus kannattaa unohtaa ainakin siinä tapauksessa, jos Lahti Events voi toimia KymiRingin tapahtumajärjestäjänä ilman osakkuuttakin. Näin on ollut jo vuoden päivät, ja samalla on säästynyt lahtelaisten verorahoja kaksi miljoonaa euroa.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut