Lukijalta: Kunnat kehittyivät käräjäkiviltä kilpailijoiksi

Matti Seppä

Kuntien itsehallinnosta säädettiin vuoden 1919 hallitusmuodossa. Uusi perustuslaki (1999) takasi itsehallinnon jatkumisen entisenlaisena. Siinä ei otettu huomioon, mitä sadan vuoden aikana on tapahtunut omavaraisen agraariyhteiskunnan muuttuessa teollisuus-, palvelu- ja tietoyhteiskunnaksi globaalissa maailmassa.

Kuntien lukumäärä kasvoi vuoteen 1941 asti, jolloin kuntia oli 603. Tämän jälkeen kuntien lukumäärä alkoi vähentyä ollen nyt kolmisensataa.

Kunnallinen itsehallinto tarkoittaa, että samalla alueella asuvat ihmiset hoitavat yhteisiksi katsomiaan asioita.

Näin asia oli keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa, jolloin käräjäkivillä päätettiin ja sovittiin lähes kaikista yhteisistä asioista ja niiden rahoituksesta.

Kirkon vaikutusvallan kasvaessa siirryttiin käräjäkiviltä kirkkoherrojen johtamiin pitäjänkokouksiin, joissa päätettiin mm. vaivaishoidosta, kansanopetuksesta, terveydenhoidosta ja yhteisistä rakennushankkeista. Hankkeet rahoitettiin pääasiassa talonpojilta kerätyillä veroilla ja maksuilla.

1800-luvun loppupuolella keisari antoi asetuksen kunnallishallinnosta ja pitäjänkokouksista tuli kymmenen vuoden siirtymäaikana kuntakokouksia. Kirkkoherran sijaan tuli kunnallislautakunta ja sen esimies.

Kaupunki on tuhlannut lukuisten muiden kuntien tavoin tuottamattomaan kunnallistekniikkaan kymmeniä miljoonia euroja.

Kunnat jatkoivat perinteistä itsenäisyyttään lähes täysin ilman valtion avustuksia. Asukkaat eivät liikkuneet oman kyläyhteisönsä alueelta, elleivät lähteet siirtolaisiksi länteen.

Talot olivat usein omavaraisia ja kauppa palveli keskellä kylää.

Kunnat eivät houkutelleet uusia asukkaita naapurikunnista. Yleistä infrastruktuurirakentamista ei juurikaan tarvittu. Jos siltaa tai tietä ei ollut, niin isännät rakensivat sellaisen.

Kehitys johti vähitellen 1900-luvun alkuun mennessä yhä laajempiin kuntien tehtäväkokonaisuuksiin ja valtion rahoitus tuli vähitellen välttämättömäksi. Valtionrahoitusta kunnat saivat tiukasti määriteltyjen perusteiden mukaisesti.

Oppivelvollisuuden (vuonna 1921) johdosta kunnat alkoivat saada valtionapua mm. koulurakentamiseen. Rakentamisessa otettiin käyttöön normaalihintamenetelmä, josta luovuttiin 1990-luvun alussa.

Vähitellen kuntien päättäjät saivat läpi muutoksia, joiden perusteella kunnat saattoivat ryhtyä kilpailemaan asukkaista naapurikuntien kanssa mm. kaavoittamalla, rakennuttamalla yrityshalleja ja takaamalla lainoja.

Arviota ei ole tehty siitä, mikä merkitys valtion lähes kontrolloimattomalla kuntien rahoituksella on ollut kuntien kiinteisiin ylläpitomenoihin ja maamme yleiseen kalleustasoon.

Mikäli päättäjät eivät hyväksy menokuria ja uskovat valtionrahoituksen pysyvyyteen, yhä useampi kunta muuttuu kriisikunnaksi – elleivät haluaa vapaaehtoisesti liittyä naapurikuntaan.

Kirjoittajan pienen kotikunnan,  Heinolan, asukasluku on 1990-luvun alusta laskenut 16 prosenttia. Kaavoitettu maa-ala on samaan aikaan kasvanut 33 prosenttia ja valtionavut käyttötalouteen 15 prosentista 34:ään. Voidaan katsoa, että valtionavun turvin on kaavoitettu noin 500 tonttia odottamaan rakentajia ja kuntaan muuttajia – turhaan.

Kaupunki on tuhlannut lukuisten muiden kuntien tavoin tuottamattomaan kunnallistekniikkaan kymmeniä miljoonia euroja.

Aloitteet ja vaatimukset kaava-alueiden turhista laajentamisista kaatuvat hallinto-oikeuksissa, jotka lähes poikkeuksetta päättävät, että kunnat saavat itsehallintonsa puitteissa tehdä ylimitoitettuja maankäyttöpäätöksiä, kunhan päätökset syntyvät oikeassa järjestyksessä.

Ei siis ole ihme, että Suomi on ainoa Euroopan maa, jossa luonnonvarainen metsämaa vähenee.

Kuntien lukumäärän supistamisella ja itsehallinnon kaventamisella ei ole merkitystä kuntalaisten palveluihin. Vaikutus tuntuisi kuntien luottamushenkilöiden taloudessa. Kunnissa on noin yhdeksäntuhatta valtuutettua ja monin verroin enemmän muita valtuuston valitsemia luottamushenkilöitä, joista useat saavat luottamustehtävistään kolmannentoista kuukauden palkan.

Onko enää perusteltua vaalia kuntien itsehallinnon laajuutta satavuotisen perinteen mukaisesti? Kuntien päätösvallan karsinta on aloitettava siirtämällä valtaa ja vastuuta sote- tehtävistä ja maankäytöstä valtion viranomaisille. Käräjäkivillä tai tupailloissa ei näitä asioita voida enää hoitaa.

Koronakriisi auttanee kehittämään kunnallishallintoa terveempään suuntaan koko valtakunnan edun mukaisesti.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.