Saara Larkion Esalainen: Jeesustelu pettymyksen ja vihan keskellä on ajanhaaskausta – juokse mieluummin kiroillen metsään

Saara Larkio

Olin jo valinnut biisin, jonka laitan soimaan sillä hetkellä, kun ojennan käteni avoautossa kohtaamaan lämmintä Miamin ilmavirtaa. Kahden viikon loma Floridan auringon alla oli hartaasti odotettu ja huolella suunniteltu. Kaikki oli varattu ja maksettu valmiiksi: lennot, hotellit, auto, niskatyyny ja mitä vielä.

Olin kirjannut matkailijoiden suosittelemia ravintoloita pieneen muistikirjaan, jonka kannessa on James Deanin kuva. Puhelimissa oli taustakuvana näkymät Miami Beachilta jo kuukausia etukäteen. Vaatekaapissa reissua odotti t-paita, jossa komeilevat ikonisen Miami Vice -tv-sarjan tähdet Don Johnson ja Philip Michael Thomas.

Ensimmäinen kertani Jenkeissä! Siellä, missä kaikki on kuulemma suurempaa ja mahtavampaa kuin täällä. Myös aurinko.

Sitten tapahtui korona. Kun tieto matkan peruuntumisesta tuli, istuin ensimmäiset tunnit lamaantuneena sohvalla ja tuijotin ikkunan takana putoilevaa räntäsadetta. Marraskuu oli tässä vaiheessa kestänyt lähes puoli vuotta, enkä kyennyt ymmärtämään, miten selviäisin eteenpäin täällä maailman pimeällä puoliskolla ilman aurinkotankkausta.

Vihasin koronaa, näkymätöntä ilon ja elämän tappajaa.

”Suru, viha ja turhautuminen liittyvät usein läheisesti pettymykseen. Ensijärkytyksen jälkeen pettymyksestä voi kummuta voimakastakin vihaa ja turhautumista”, lukee Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilla. Jonkun mielestä vähäpätöiseltä vaikuttava asia voi olla toiselle se viimeinen isku, joka kaataa palikkatornin. ”Siksi kenenkään pettymyksiä ei tulisi koskaan vähätellä, aliarvioida tai kieltää”, sivustolla lukee.

Oli pettymys suuruusluokkaa hiiri tai norsu, pettymykseen liittyvät tunteet pitää saada tuulettaa ulos. Kiroilemalla, puhumalla, juoksemalla, lempielokuvaan pakenemalla tai huutamalla metsässä – mikä kullekin toimii.

Omaa verenpainettani nostavat ne, jotka jeesustelevat lehtien palstoilla, kuinka ”häpesivät sitä, että purkivat pettymystään matkan peruuntumisen takia”, kun samaan aikaan ihmisiä sairastui tai jopa kuoli koronaan.

Kyllä sen saa sanoa ääneen, että harmittaa niin maan pirkaleesti, että kauan odotettu reissu peruuntui. Tai että ahdistaa olla kotona kaiket päivät tai että kaipaa hulluna teatteriesityksiä, konsertteja ja muita kulttuurielämyksiä.

Jos kaikki pettymykset patoaa sisälleen, voi pato murtua jonain päivänä kohtalokkain seurauksin.

Suomessa ei tykätä turhan rutisijoista. Mutta koskaan ei voi tietää, mitä rutisijalle on tapahtunut ennen sitä hetkeä, kun satut paikalle. Kylmästä säästä kitisevä saattaa palella sisäisesti enemmän kuin arvaatkaan. Pahanmakuisesta ruuasta valittava on saattanut valvoa koko viikon jonkun isomman murheen takia, muttei osaa puhua asiasta.

Rutina ei tarkoita sitä, etteikö pettymystään purkava osaisi arvostaa sotiemme veteraaneja tai sairaanhoitajia, poliiseja ja siivoajia tai lämmintä kotia ja perhettään. Tuskin kukaan enää voi tai edes haluaa kiistää myöskään koronan vakavuutta.

”Pettymyksen käsittelyyn tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä”, sanotaan siellä Mieli-sivustollakin. Toivon näitä kahta meille kaikille.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut