Hanna Myyrän Esalainen: Valtiolta vihdoin tukea kaupallisille lehdille

Hanna Myyrä

Suomalaiset maakuntalehdet, paikallislehdet ja valtakunnalliset lehdet ovat olleet jo pitkään eri asemassa kuin pohjoismaiset verrokkinsa. Muissa Pohjoismassa on tuettu kaupallista lehdistöä, koska niissä on pidetty tärkeänä, että maassa on monipuolinen ja alueellinen lehdistö.

Koska lukijat siirtyvät yhä enemmän verkkolehtien kuluttajiksi, on edellinen vuosikymmen ollut kaupalliselle lehdistölle tiukkaa aikaa kaikkialla. Joka puolella on vähennetty väkeä toimituksista ja muista lehtiperheen kannalta tärkeistä osastoista, jotta tekemisen kulut ja uudet investoinnit on saatu katettua tulopuolen kutistuessa.

Kannattavuus on ainoa keino riippumattomuuden säilyttämiseen. Suomessa alan eettinen ohjeistus suoraan kehottaa torjumaan kaiken ulkopuolisen painostuksen ja tätä ohjetta myös noudatetaan. Kaupunki tai yksikään liikeryhmittymä tai puolue ei vaikuta siihen, mistä esimerkiksi ESS kirjoittaa ja mistä ei. Päätämme sen itse, aina.

Vaikka moni tuntuu niin kuvittelevan, sanomalehdet eivät ole saaneet valtiolta tukea lanttiakaan. Lehdet eivät ole julkisia palveluita, kuten Yle, vaan niiden täytyy tuottaa rahaa, jotta ne saavat muun muassa tekijöiden palkat sekä jakelu- ja painokulut maksettua. Siksi ne eivät jaa kaikkea sisältöjään ilmaiseksi, vaan varaavat parhaat jutut maksaville tilaajille.

Eihän mikään yritys pysyisi pystyssä sellaisella liiketoimintalogiikalla, että se käyttäisi aikaa ja rahaa tuotteisiin, jotka se jakaisi ilmaiseksi.

Journalismille ehdotetaan nopean koronatuen lisäksi pysyvän tukijärjestelmän käynnistämistä

Muissa Pohjoismaissa valtio on tukenut kaupallista lehdistöä jo pitkään ja niissä lehtien tilauksista perittävä arvonlisävero on ollut alhaisempi kuin Suomessa.

Sanomalehtien tuloista karkeasti noin puolet tulee tilauksista ja puolet mainoksista. Sanomalehdet ovat menettäneet poikkeustilan aikana huomattavasti mainostulojaan, alustavien arvioiden mukaan noin 50 prosenttia.

Tässä tilanteessa myös Suomen valtio on hellittämässä kukkaron nyörejään ja siltä on luvassa sekä valikoimatonta että harkinnanvaraista tukea lehdille, joiden talouteen poikkeustila on iskenyt kipeästi.

Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää pikaisesti myös uutistoimistotukea ja sanomalehtien viisipäiväisen jakelun turvaamista. Lisäksi on esitetty pysyvän journalismin tukijärjestelmän käynnistämistä sekä tilaus- ja irtonumeromyynnin arvonlisäveron nollaamista tai alentamista.

Ministeri Harakka: Ministeriö ei sekaantuisi journalismiin

Tuen määrä on vielä auki, mutta se olisi viestintä- ja liikenneministeri Timo Harakan (sd.) mukaan joitakin miljoonia.

Ruotsissa koronakriisin perusteella maksetaan uutta mediatukea noin 18 miljoonaa euroa ja Tanskassa noin 24 miljoonaa euroa kolmen kuukauden ajalta. Tukien määrä on muissa Pohjoismaissa tänä vuonna koronakorotusten jälkeen 50–105 miljoonaa euroa. Suomessa tuetaan vähemmistökielistä uutistoimintaa ja kulttuurilehtiä yhteensä 1,3 miljoonaa eurolla vuodessa.

Koronakriisin aikana ihmisten tiedontarve on ollut suurta. Valtion tuella lehdillä olisi paremmat mahdollisuudet tuottaa journalistista sisältöä myös nyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  2. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  3. Ei sähköverkolle, ei lääkäreille, ei varuskunnalle, ei valokuidulle – Iitti sanoo melkein aina ei, ja sekös Johannes Niemeläistä riemastuttaa
  4. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  5. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  6. Koulujen lukuvuosi alkoi Lahdessa, pienessä Kivijärven kyläkoulussa opettajia huolettavat koulukuljetusten olemattomat turvavälit – "Vesittää koko homman, jota täällä teemme"
  7. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  8. Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia
  9. Ensimmäisen koulupäivän liikenne sujui Lahdessa rauhallisesti – poliisi muistuttaa tarkkaavaisuudesta erityisesti Launeen monitoimitalo Lähteen kohdalla
  10. Lauantaina ajetaan koronatauon jälkeen vihdoin rallia Päijät-Hämeessäkin
  11. Lahden Kortteliliigalle jäi luu käteen osapuolien vuokrakiistassa – uudet tilat olisi löydettävä nopeasti: "V*tuttaa"
  12. Vili Uuskallion Esalainen: Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulman rappiotalo pahentaa Lahden keskustan turvattomuutta
  13. Sormet ovat tehtailijan silmät – lähes sokea Timo Laitinen on pyörittänyt huonekalutehdastaan Hollolassa kohta 50 vuotta
  14. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa
  15. Valtionvelka nousee arviolta 132 miljardiin euroon – VM:n budjettiehdotus ensi vuodelle on 61,6 miljardia euroa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.