Lukijalta: Maakuntavero aiheuttaisi myös lisäkustannuksia

Kun veropohjan laajentamisen rajat ovat tulleet vastaan, niin pitänee lisätä kerroksia. Kun puhutaan maakuntaverosta, niin ei puhuta lainkaan siitä pitäisikö sitä kompensoida kunta- vai valtion verosta. Se onkin kaksijakoinen asia, koska verot ovat rakenteeltaan erilaisia. Kuntavero on tasavero, kun valtion vero on progressiivinen.

Yleinen maan tapa on ollut, että uusia veroja laadittaessa, vanhoihin veroihin ei ole puututtu. Näin todennäköisesti tulee käymään nytkin ja maakuntaverosta tulee taas yksi vero lisää.

Jos ja kun näin käy, heijastusvaikutukset kansalliseen talouteen tulevat olemaan suuret. Ostovoima sakkaa ja kulutus alkaa laskea. Se puolestaan heikentää yritysten kannattavuutta ja johtaa irtisanomisiin ja lomautuksiin. Tämänhän poliitikot varsin hyvin ymmärtävät?

Maakuntaverosta keskusteltaessa on myös unohdettu yleinen sairausvakuutusmaksu, jota peritään eläkeläisiltä, palkansaajilta ja yrityksiltä. Tällä maksullahan on tarkoitus kattaa sote-kuluja kuten maakuntaverollakin.

Pitää myös muistaa, että maakuntavero aiheuttaa kustannuksia, koska on taas rakennettava yksi hallintohimmeli ja virkamieskunta hallinnoimaan sitä. Tämän lisäksi tietysti tarvitaan myös luottamushenkilölauma muka johtamaan viranomaisia.

Koko maakuntahallinto ideana on jo sinällään epäonnistunut. Poliittinen lähtökohta on hyvin subjektiivinen ja sillä pyritään vain lisäämään poliittista vaikutusvaltaa. Käytännössä tämä ei lisää alueellista tasa-arvoa näin suuressa maassa, jossa asutus harvenee ja etäisyydet kasvavat pohjoiseen mentäessä. Onko siis ajatuksena, että maakuntavero on Uudellamaalla 10 prosenttia ja Lapissa 20 prosenttia?

Onko esimerkiksi Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) tai ministeriö laskenut, mikä maakuntaveron suuruus pitäisi olla ja mikä sen jälkeen tulisi olemaan kokonaisvero eli kunnallis-, maakunta- ja valtionvero yhteensä?

Onko tutkittu muiden EU-maiden malleja? On maita, joissa koko terveyden huolto hoidetaan valtion toimesta. Ovatko päättäjät edes kuulleet, mikä on NHS? National Health Service on Yhdistyneen kuningaskunnan terveydenhuoltojärjestelmä, joka jakautuu neljään alueelliseen osaan: Englanti, Wales, Skotlanti ja Pohjois-Irlanti.

On muistettava, että globaalissa maailmassa ja yhteisvaluutassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se, että yleisissä verovertailuissa käsitellään yleensä vain valtionveroja ja unohdetaan kokonaan kunnallis- ja kirkollisverot, ei enää oikein tahdo toimia. Kun Eestissä on vain yksi verokanta, eikä siellä ole lainkaan kunnallisveroa, niin tilastotieteilijät julkeavat väittää, että Suomessa verotus on kevyempää kuin Virossa.

Björn Wahlroos on asiallisesti ottaen aika pitkälle oikeassa siinä, että politiikalta sinänsä on karannut mopo käsistä. On liian monta vaikutusvaltaista intressipiiriä, jotka eivät tajua sitä, että globalisaation käki on alkanut munia lintukodon pesään!

Esko Passila

Tietokirjailija

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille
  2. Suomessa on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa
  3. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  4. Hämeen kauppakamari vauhdittaa yritysten hallitustyöskentelyä – hanke on yrityksille maksuton
  5. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  6. Kuvatempaus: Saitko komean sienisaaliin? Lähetä meille kuva
  7. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  8. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä
  9. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"
  10. Kuntouttava työtoiminta lisää itseluottamusta ja auttaa arjen hallinnassa
  11. Yksi kuljetettiin sairaalaan liikenneonnettomuudesta
  12. Lahtelainen Eeva Silvennoinen, 92, valtuutti lapset hoitamaan asiansa, kun tytär ehdotti sitä – "Ei se tuntunut yhtään loukkaavalta"
  13. Välineinä hoitavat kädet ja pienen pienet neulat – akupunktiohoitaja Taru Oravalan matka kiinalaisen lääketieteen pariin kesti kauan ja meni mutkien kautta
  14. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  15. Valko-Venäjällä rajuja vaaliprotesteja – opposition ehdokas pitää itseään voittajana ja vaatii vallanvaihtoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.