Lukijalta: Kannabis tulisi laillistaa Suomessa

Annetaan lupa myydä kannabistuotteita valvotusti täysi-ikäisille kuten tupakkaa ja alkoholia.

Paljon ala-arvoista somehuutelua puolesta ja vastaan aiheuttanut kannabiksen laillistamista koskevan kansalaisaloitteen läpimeno eduskunnan käsiteltäväksi on näyttänyt, etteivät suomalaiset osaa keskustella asiasta. ”Keskustelu” rönsyileekin vastapuolelta pelon ja ymmärryksen puutteen ajamana., ja muistuttaa hyvin paljon samaa itkua, jollainen oli ajankohtainen keskustelu vahvempien alkoholijuomien tuomisesta kauppoihin.

Kannabiskeskustelu on kannabista koskevaa keskustelua. Huumeiden ja viinan sekakäytöstä sekä sen tuomista ongelmista ja haitoista tulee keskustella erikseen, koska sekakäyttö on vaarallinen ongelma, ja luo lisää ongelmia, mutta sille suotakoon oma aika.

Kyllä! Tämä kirjoitus on kannabiksen dekriminalisaation ja kokonaisvaltaisen laillistamisen puolesta. En ala kertaamaan WHO:n tai minkään muunkaan instanssin tutkimustuloksia tai raportteja, vaan kerron omasta kokemuksestani rangaistuksesta.

Jäin poliisille kiinni pilven poltosta Lahden keskustassa. Ojensin palavan sätkäni ja kukkapussukkani konstaapelille ja kävelin maijaan ilman sen kummempaa taistelua. Nukuttuani yön putkassa sain lähtiessäni alle sadan euron sakkorangaistuksen. Maksoin sakkoni niin kuin asiaan kuuluu.

Joidenkin kuukausien päästä töistä tullessani minua odotti postilaatikossa kaksi kirjettä. Toinen oli oikeusministeriöstä ja toinen Nordeasta. Rangaistukseni oli peruutettu ja jo maksetun sakon sain käydä lunastamassa Nordean konttorista takaisin. Oikeusministeriön kirjeessä kerrottiin, että "uusi rangaistus tullaan antamaan myöhemmin". Tapauksesta on kulunut nyt yli kymmenen vuotta, enkä ole vielä tähän päivään mennessa saanut tätä edellä mainittua uutta rangaistusta.

Haluan uskoa, että tätä lukevat ovat sen verran viisaita, että ymmärtävät moisen rangaistuskäytännön olevan täysin turhaa, ja virkavallan resursseja kuluttavaa.

Kannabiksen käytön rankaisemisesta on luovuttava ensitilassa, jonka jälkeen voidaan asteittain siirtyä täydelliseen laillistamiseen. Annetaan mahdollisuus myydä kannabistuotteita valvonnan alaisena täysi-ikäisille aivan kuten tupakkaa ja alkoholia. Näin ollen kannabis saadaan verolle ja valvontaan.

Suomella on vielä hyvät mahdollisuudet ottaa kannabisalasta ja -markkinoista hyödyt irti. Vai sumentaako pelko suomalaisia tässäkin asiassa niin paljon, että ollaan kykenemättömiä vastaanottamaan tilaisuus mikä on tarjolla?

Pelko siitä, että lapset ja nuoriso joutuisivat laillisen kannabiksen takia hunningolle, on turhaa. Lapset ja nuoriso joutuvat hunningolle ihan muista syistä. Nyky-yhteiskunnassa yleisin syy siihen näyttäisi olevan rakkauden puutostila, ei kannabis.

41-vuotias kahden lapsen isä

Lahti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yhdessä työt ja yöt – Virpi Kesonen ja Ilkka Koskinen vaalivat Lahden upseerikerhon perinteikästä miljöötä
  2. Suomessa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa
  3. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  4. 17-vuotiaan vastikään saama ajokortti lähti hyllylle Hollolassa
  5. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  6. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  7. Aurinko hellii viikonloppuna myös Lahdessa – Sopenkorven havaitoasemalla hätyyteltiin lauantaina hellerajaa jo ennen puoltapäivää
  8. Pajulahden Masto cupiin osallistuu yli 2 500 jalkapalloilijaa – avausottelussa vastustajansa kaataneen FC Folkin pelaajat saapuivat Lahteen Haapavedeltä asti
  9. Lahtelaislähtöinen Anu Kuivalainen sai idean kehuttuun dokumenttiinsa omasta viidenkympin kriisistään – "Rupesin miettimään pitkää parisuhdetta eläneenä, kuinka kauan siinä on vielä kivaa"
  10. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  11. Kaasujalka oli jälleen raskas Viitostiellä Heinolassa
  12. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  13. Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?
  14. Rami Lehdon Vierailija-kolumni: Suomi maksaa jälleen rekkalasteittain vappusatasia etelään – hallituksen viesti suomalaisille: "Kaivakaa enemmän taskuja, kohta lähetämme lisää laskuja"
  15. Fyysisempi, tasaisempi ja kypsempi Iikka Kangasniemi palasi Isku Areenaan jälleen Pelicansin riveihin – "Pyrkimykseni on pelata hyvällä tasolla entistäkin tasaisemmin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.