Lukijalta: Ehdotuksia sähköautojen latausinfraksi

Latauspisteiden rakentamisen tulisi olla valtaosin energian myyjien vastuulla.

Näin meitä viedään. Vuosikymmenten ajan Suomessa ja muuallakin maailmassa on rakennettu taloja, tieverkostoja ja autojen energiansaantipisteitä ilman suurempia ihmeellisyyksiä. On tehty virheitäkin, kuten pilattu jossain arvokasta maaperää huonoilla polttoainesäilytysratkaisuilla, mutta niistäkin ongelmista on selvitty – ja varmaan selvitään tulevaisuudessakin.

Uusia jakeluasemia on rakennettu tarpeen mukaan valtateiden varsille. Energiansaanti autoilevalle kansalaiselle on ollut helposti käytettävissä ja ymmärrettävissä.

Nyt ollaan muuttamassa koko auton energianhankinnan perusteita siten, että taloyhtiöistä, ja jopa yksittäisistä taloista, halutaan tehdä energianjakeluasemia. Ja vieläpä siten, että asukkaat maksavat näiden rakentamisen. Jopa nekin asukkaat maksavat, jotka eivät koskaan sähköavusteisella välineellä tule kulkemaan.

Valtio on lähtenyt mukaan tähän järjettömään inframullistukseen antamalla ohjeita ja koulutusta aiheeseen. Poliitikkomme ovat jopa lupaamassa avustuksia asunto-osakeyhtiöille, jotka näitä asemia pihoilleen rakentavat. Väärä toimintamalli, todella väärä.

Vanhojen taloyhtiöiden sähköjärjestelmät eivät yleensä kestä montaa latauspistettä ilman suuria johdotusmuutoksia. On suorastaan edesvastuutonta ohjata taloyhtiöiden päätöksentekoa siihen suuntaan, että kaikista paikoista on tehtävä latauspisteitä. On edesvastuutonta edes levittää sellaista tietoa, että se olisi nykyisillä järjestelmillä mahdollista.

On täysin väärin, että viranomaiset ovat lähteneet mukaan päästövähennysten nimissä ohjaamaan yksityisiä taloyhtiöitä tällaiseen järjestelmämuutokseen.

Näin se tulisi tehdä – yksinkertaisesti ja selvin pelisäännöin:

Latauspisteiden rakentamisen tulisi olla pääsääntöisesti energianmyyjien vastuulla, kuten se on nykymuotoisessa polttoainejakelujärjestelmässäkin. Valtio voisi sitten erinäisin painostuksin tai avustuksin osallistua tähän projektiin.

Ensimmäiseksi tulisi jokaisella polttoaineenjakeluasemalla (myös niin sanotulla kylmäasemilla) olla vähintään yksi sähköauton latauspiste. Polttoaineenjakeluyhtiö osoittaa paikan ja sähköenergian myyjä hoitaa latauspisteiden rakentamisen. Tällä ratkaisulla selvittäisiin koko latausongelmasta jo vuosia eteenpäin, ilman asuinkiinteistöjen omia rakennelmia.

Seuraavaksi tulevat kaupunkien ja kuntien velvollisuudet rakentamiseen. Asukasluvusta riippuen kaupungit velvoitettaisiin osoittamaan tietyn määrän paikkoja latauspisteiden rakentamiselle. Ja jälleen energianmyyjä hoitaisi järjestelmän kuntoon. Ja viimeistään tässä vaiheessa olisi käytössä järjestelmä, josta asiakas voi nähdä, missä on lähin latauspiste, ja onko se vapaa.

Yksityisten taloyhtiöiden osuus latauspisteiden rakentamisessa:

Kun yleisen latauspistejärjestelmän rakentaminen on saatu sujumaan, voidaan keskustella järkevällä tasolla taloyhtiöiden osallistumisesta latauspisteiden rakentamiseen. Se voisi toimia vanhojen kiinteistöjen osalta esimerkiksi seuraavasti. Taloyhtiöitä velvoitettaisiin osoittamaan tietty määrä paikkoja latauspisteille riippuen kiinteistön koosta. Ja sen jälkeen sähköenergian myyjällä olisi velvollisuus rakentaa nämä latauspisteet tontille ja tehdä laskutuksen mahdollistama järjestelmä.

Jos kuitenkin yksityinen taloyhtiö tai muu sellainen haluaa rakentaa kaikille autopaikoilleen latausmahdollisuuden, niin sehän tietysti sopii.

Näin menetellen selvittäisiin monelta vaikealta ongelmalta taloyhtiöiden päätöksenteossa.

Ja valtiomme hallituskin saisi selkeän työkalun ohjata päästövähennysten syntyä sähköautoilua markkinoimalla. Sähköautot ovat osa tulevaisuuden liikennekulttuuria, joten niiden energiahuolto tulee olla toteutettu järkevällä tavalla.

Jyri Pirhonen

Lahti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden konserttitalon tornista löytyi kosteutta – Lahden kaupungilta painavat terveiset rakennuttajalle
  2. Lahden konservatorion remontti laahaa jäljessä aikataulustaan – "Tärkeintä on, että tilat saadaan kuntoon ja työt tehdään huolella"
  3. Dronen lennättäjä ei aio jäädä tähdenlennoksi – yritystoiminta ilmakuvauksen parissa kouli lahtelaisen Pyry Selinin, 14, eroon esiintymiskammosta
  4. Mitä tekee keilailumaajoukkueen lahtelainen päävalmentaja, kun hän haluaa irtioton? – "Siellä puhutaan elämän muista asioista"
  5. Heinolalainen pariskunta hoitaa puutarhaansa rakkaudella, hitaasti ja halvalla – "Jotkut kasvit eivät menesty, vaikka niille lausuisi ranskalaisia runoja"
  6. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  7. Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  8. Lahden Nikkilässä asuvat naapurukset loihtivat pihoilleen perennapuutarhan ja valon ja varjon valtakunnan – Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli kurkistamaan raja-aitaa pidemmälle
  9. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  10. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  11. 12 000 uutta alokasta aloittaa varusmiespalveluksen - lue yön uutiskooste
  12. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  13. Pääkirjoitus: Konserttitalon ruma ongelma ei ole ratkeamassa hetkeen
  14. Satu Äijälän Esalainen: Hauskojen tanssivideoiden TikTokista on kehkeytynyt poliittinen vaikuttaja, joka nolasi Trumpinkin
  15. "Viimeinen laadunvarmistus" jää yhä useammin tekemättä – Ruumiinavausten määrä on romahtanut ja asiantuntijat ovat osin eri linjoilla muutoksen syistä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.