Lukijalta: En pääse irti masennuksesta

Sairastuin 20 vuotta sitten masennukseen, vaikka elin terveellisesti. Minulla oli jopa se personal trainer ja harrastin liikuntaa ahkerasti. Mutta liikunta ei pelastanut minua masennukselta, koska kroonisen stressin vuoksi paloin töissä loppuun ja se laukaisi masennuksen.

Olen saanut terapiaa ja ylläpitolääkitys on edelleen, koska en pääse masennuksesta eroon, ennen kuin olen pois työelämästä.

1990-luvun laman ansiosta ihmisiä irtisanottiin ja me ”onnelliset”, jotka saimme pitää työmme, joudumme edelleen tekemään töitä enemmän kuin yhden ihmisen edestä. Ei tarvitse ihmetellä, miksi masennus maassamme on yleistynyt. Sama meno jatkuu edelleen. Yritykset eivät palkkaa lisää tekijöitä, koska varsinkin osakeyhtiöissä halutaan ennemmin turvata omistajien muhkeat voitot.

En ole jaksanut harrastaa liikuntaa moneen vuoteen, vaikka yrittänyt olen moneen otteeseen aloittaa sen uudestaan. Vapaa-aika menee yleensä osittain sängyn pohjalla töistä toipuessa, eikä juuri mitään jaksa tehdä, ei liikkua eikä mitään muutakaan.

Eläkeikää odottelen toivoen pääseväni tästä kurimuksesta, sillä muutosta työelämään on turha toivoa.

Masentunut työntekijä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  2. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  3. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  4. Kiireinen kuski kaahasi kahtasataa Nelostiellä Lahdessa
  5. "Ajaa voi vaikka työhanskoilla" – maastopyöräilyn aloittamiseen tarvitsee vain kaksi varustetta
  6. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi
  7. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  8. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  9. Arto Vainionpää, 52, teki vuosi sitten sellaisen tempun, joka noteerattiin yhdessä maailman legendaarisimmista urheilulehdistä
  10. Näppis: Suostuskohan miehet työtehtäviin mennessään haeskelemaan joka päivä parkkipaikkaa? En usko!
  11. Varo: Tässä kulkee elävä hevonen – "Usein hevosen jalka on mennyt vaneripohjaisen trailerin lattian läpi"
  12. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  13. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  14. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  15. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.