Miten asunnottomien elämästä pitäisi puhua?

Chiméne Bavard

Selailin syyslomalla leppoisasta arjesta kertovaa -lehteä, kun silmäni osuivat asunnottomuutta kokeneen kolmekymppisen Tuijan haastatteluun. Jutussa kerrottiin, kuinka mielenterveys­ongelmista kärsinyt lähihoitaja joutui maksuhäiriöiden ja vuokrarästien takia häädetyksi ja päätyi kaverinsa sohvalle. Tuijan pelastukseksi koitui suunnittelematon raskaus, jonka ansiosta hän pääsi ensikotiin.

Haastattelun lukeminen pysäytti. Se herätti ajattelemaan, ettei asunnottomuus tarkoita vain likaisissa vaatteissa rymyäviä päihdeongelmaisia miehiä. Virallisten tilastojen mukaan Suomessa oli viime vuonna ilman vakituista kotia 159 perhettä, joissa oli yhteensä 195 lasta. Paljon suurempi joukko perheitä elää jatkuvan häätöuhan alla.

Tuntuu oudolta ja vieraalta. Niin kuin tuntuu myös se, että raskaaksi tulo voi olla ainoa keino saada apua.

Juttu asunnottomasta kiinnosti myös siksi, että painin saman teeman kimpussa toissa viikolla, kun Lahdessakin vietettiin asunnottomien yötä. Ennen tapahtumaa sain tehtäväkseni etsiä ja jututtaa paikallisia asunnottomia. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Virallisesti Lahdessa on 16 asunnotonta, eikä heidän yhteystietojaan löydy näppärästi mistään.

Soittokierroksen jälkeen saimme kuvaajan kanssa kutsun Nikulan asumisyksikköön, jossa pari entistä asunnotonta suostui antamaan haastattelun omilla nimillään ja kasvoillaan. Tarinat olivat karuja, mutta niissä oli myös toiveikkuutta.

Nopeasti tehtyjen haastattelujen ja samana iltana kirjoittamani jutun jälkeen heräsin yöllä pohtimaan, oliko juttu reilu haastateltavia kohtaan. Lehden sivuilla entiset asunnottomat kertoivat rehellisesti kokemuksistaan, mutta oliko se sittenkin vain herättelevä pintaraapaisu paljon monimutkaisemmista tarinoista? Lehden lukijat ja tekijät haluavat juttuihin aina ihmisten ääntä, mutta tässä tapauksessa sitä olisi voinut kuunnella ja pohtia paljon pitempään.

Nettiklikkien perusteella asunnottomien haastattelut ja seuraavana päivänä lehdessä ollut tapahtumajuttu Asunnottomien yöstä olivat luettuja. Niistä syntyi aktiivista nettikeskustelua, jossa pohdittiin asunnottomuuden syitä, mutta myös syyllistettiin asunnottomia. Tietysti mukaan vedettiin myös ”maahanmuuttajien hyysääminen.”

Eniten ihmisiä tuntui kommenttien perusteella ärsyttävän se, että Asunnottomien yössä jaetut talvitakit ja villasukat päätyivät muillekin kuin asunnottomille. Joku epäili, että paikalla oli tavaroiden hamstraajia, jotka myyvät ylimääräiset vaatteet pois.

Tapahtumassa paikalla olleena en osannut katsella ihmisiä yhtä synkkien linssien läpi. Viimaiselle torille oli kokoontunut ihmisiä, joita köyhyys, syrjäytyminen ja niiden poistaminen jotenkin koskettavat. Auttajia ja autettavia. Ihmisiä, joilla oli takki, mutta jotka tarvitsivat talvea varten paksumpaa. Iäkäs mies, joka iloitsi villasukista ja piposta. Vain pari suostui kuvaan ja antoi nimensä. Muutama kävi toivomassa, ettei heitä kuvattaisi. Hävettää liikaa jonottaa ilmaisia vaatteita.

Luulen, että asunnottomat unohtuvat taas monilta meiltä ainakin vuodeksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.