Maailma muuttuu lakoista huolimatta

Markus Pirttijoki

Huomenna maanantaina paperista Etelä-Suomen Sanomia vaille jää vajaat 1 700 tilaajaamme. He ovat niitä, joille lehti on tullut Postin perusjakelussa eli yleensä iltapäivisin. Muutoksen kohteeksi joutuvien osuus kaikista tilaajistamme on toki pieni – vain muutamia prosentteja – vaan eipä se heitä lohduta.

Toki teemme parhaamme. Toimitamme ylimääräisiä lehtiä Itä-Hämeen konttorille Heinolaan, Lahden keskustan toimipisteeseen Mediakulmaan sekä Kanavan Kotileipomoon Vääksyyn. Neuvomme, miten digilehden saa käyttöön. Digilehtihän kuuluu kaikille tilaukseen nytkin. Hyvitämme menetettyjä lehtiä ja pidennämme maksuaikoja.

Normaaliin palveluun emme silti yllä kaikkialla. Olemme täysin ulkopuolisten voimien armoilla.

Tuo ulkopuolinen voima on nimeltään Kusti. Se sama Kusti, joka polkee, jotta posti kulkee. Nyt Kusti on päättänyt olla polkematta. Ja posti kulkematta. Kusti on päättänyt mennä lakkoon, koska häntä ymmärrettävästi harmittaa ja pelottaa.

Kustia harmittaa se, että Posti haluaa kääntää Posti- ja logistiikka-alan unionin PAUn työehtosopimusta Teollisuusliiton Jakelualan työehtosopimuksen suuntaan. Siirtymäajan jälkeen palkka voisi PAUn jäsenillä laskea.

Kustin pelkona on töiden loppuminen. Osassa maata Posti huolehtii tänä päivänä sanomalehtien varhaisjakelusta, ja tätä työtä tekevät ovat jo nyt Teollisuusliiton Jakelualan sopimuksessa, jossa palkkataso on PAUn sopimusta matalampi.

Posti haluaisi, että samalla varhaisjakelun kierroksella se voisi jakaa myös kirjepostia samaan tapaan kuin kaupalliset jakeluyhtiöt tekevät. Postissa kirjepostin jakelu kuuluu kuitenkin vain PAUn jäsenille, jotka jakavat sen päivällä. PAU ei halua, että päiväjakajien työtä siirtyy kirjepostin mukana eri liittoon kuuluville aamujakajille. Nykyinen käytäntö tarkoittaa sitä, että postilaatikolla voi saman päivän aikana käydä kolmekin eri ihmistä. Aamun lehden käy tuomassa Postin ensimmäinen jakaja ja kirjeet toinen. Kaupunkilehti kolahtaa sitten laatikkoon vielä kolmannen, suorajakelun työntekijän toimesta.

Postilaisten lakosta tulee mieleen Metsäteollisuuden kähinät vuodelta 2005. Paperiliiton legendaarinen lakkokenraali Jouko Ahonen järjesti pistelakkoja vauhdittamaan neuvotteluja, joiden kiistana oli ulkopuolisen työvoiman käyttö tehtailla. Työnantaja vastasi työsuluilla.

Seuraavana vuonna alkoi dramaattinen tuotannon alasajo. Ensimmäisenä suljettiin Voikkaan paperitehdas. Alalta katosi kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Enää ei tarvinnut keskustella ulkopuolisesta työvoimasta tehtaalla, kun ei ollut tehdastakaan. Maailma ympärillä ei välittänyt siitä, mitä mieltä työnantaja ja työntekijät olivat työehdoista.

Toivottavasti Postin kanssa ei käy samalla tavalla, vaan ihmiset pöydän molemmin puolin osaavat katsoa ikkunasta ulos ja nähdä, että maailma muuttuu.

Jaettava posti vähenee. Siinä, että postia jaetaan saman päivän aikana useita kertoja, ei ole mitään järkeä jakavalle yhtiölle eikä palvelusta maksavalle asiakkaalle. Lopulta voi käydä niin, että Kustia harmittaa joka tapauksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hanhiongelma ryöstäytyi käsistä Kaivannon uimarannalla Heinolassa
  2. Better Boss häikäisi – kotiradan ruuna Suur-Hollola-suosikkien joukkoon
  3. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  4. Kesä toi sirkuksen taas Orimattilan Mallusjoelle – hevosmaneesi muuttui jo seitsemättä kertaa sirkusareenaksi
  5. Henkilöauto törmäsi pyöräilijään suojatiellä Lahdessa
  6. Uskomuksissa käärme edustaa muutakin kuin kartettavaa pahaa – maidolla hellityn elättikäärmeen toivottiin suojelevan talon karjaa ja emäntää
  7. Heinäkuussa on vielä hiljaista, mutta elokuussa tanssitaan jo muutamalla Päijät-Hämeen tanssilavalla – katso, missä lavatansseja järjestetään
  8. Kaasujalka oli jälleen raskas Lusin suoralla Heinolassa
  9. Suomessa todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa
  10. Hykyn toimitusjohtaja Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan tehtävästä – "Ratkaisu tuntui oikealta"
  11. Työttömyyttä itsekin kokenut Heinolan kirkkoherra Janne Hatakka on tänä keväänä kuullut monien perheiden toivottomia tarinoita
  12. Suur-Hollola-ajo täyttää Lahden seudulla auki olevat hotellit – "Minilomille alkaa riittää kysyntää"
  13. Lukijalta: Saadaanko vihdoinkin tasapainoinen sote? Hyky on hyvinvointikuntayhtymä – ei sairaanhoitopiiri
  14. Hammashoitokäynnit vähenivät jopa alle puoleen korona-aikana – jonojen purkuun voi mennä vuosia, arvioi Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja
  15. Päijäthämäläisen Salpausselkä Geoparkin haku Unesco-verkostoon käynnistyi – statuksen voi saada aikaisintaan vuonna 2022

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.