Lahti laajentaa MM-kisakirjoaan

Lahti on saanut oivan mahdollisuuden monipuolistaa mainettaan urheilun kansainvälisten arvokilpailujen isäntäkaupunkina. Hiihdon MM-kisoja on järjestetty täällä tasaisin väliajoin kohta sadan vuoden ajan. Nyt niille on tarjolla kesäinen vastapari kaupunginvaltuuston päätettyä maanantaina hakea triathlonin puolimatkan MM-kisoja Lahteen vuodeksi 2022.

Kansainvälinen Ironman-organisaatio ilmoitti jo alkuvuodesta etsivänsä suurtapahtumalleen halukasta isäntäkaupunkia Euroopasta kyseiselle vuodelle. Lahden ilmaistua kiinnostuksensa osapuolten välillä on jo käyty keskusteluja, joissa Lahden on todettu täyttävän kisakaupungilta vaadittavat edellytykset.

Hyväksi työnäytteeksi ovat kelvanneet täällä jo kahtena kesänä järjestetyt Ironman-kisat, joille MM-kisat olisivat luontevaa jatkoa. Mittakaava tosin kasvaisi merkittävästi, sillä kaksipäiväiset MM-kisat olisivat 5 000 kilpailijallaan suurin Lahdessa lähivuosina järjestettävä yksittäinen urheilutapahtuma.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi MM-kisojen hakemisen yksimielisesti. Soraäänet olisivatkin olleet vastoin valtuuston itsensä hyväksymää strategiaa, jonka yhtenä tavoitteena on vahvistaa Lahden liikunta-, kulttuuri- ja tapahtumatarjontaa.

Hakematta jättäminen olisi sitä paitsi ollut epäviisasta, sillä MM-kisojen aluetaloudellisen kokonaishyödyn ennakoidaan olevan lähes 17 miljoonaa euroa. Suurelta kuulostava summa selittyy sillä, että kilpailijat viipyvät huoltojoukkoineen täällä viikon päivät, minkä lisäksi katsojia odotetaan tulevan jopa 50 000. Lahden seudulle arvioidaan kertyvän 30 000–40 000 majoitusvuorokautta.

Lahteen on lähivuosina suunnitteilla parikin uutta hotellia, joka tulisivat kuin tilauksesta helpottamaan MM-kisojen kaltaisten suurtapahtumien majoituspaikkatarvetta. Ja mitä useampi kisavieras löytää yösijan Lahdesta eikä esimerkiksi pääkaupunkiseudulta, sitä enemmän euroja tapahtuma tänne jättää.

MM-kisoista tuskin koituu Lahdelle isoa taloudellista riskiä. Suorituspaikkojakaan ei juuri tarvitse rakentaa, sillä sellaisiksi kelpaavat Vesijärven aallot sekä kaupunkiseudun kadut ja maantiet, kuten Ironman-kisoissa on nähty.

Toki kaupungin on kisat saadessaan huolehdittava tietyistä vastuista sekä maksettava 700 000 euron järjestelyoikeusmaksu. Pienemmätkin summat ovat usein nostaneet protestiääniä veronmaksajien keskuudesta, joten kaupungin tavoitteena on maksaa kynnysrahasta vain puolet omasta pussistaan. Apua toivotaan valtion ohella paikalliselta elinkeinoelämältä. Se on kohtuullinen toive ottaen huomioon, kenen laariin tapahtuman taloudellinen hyöty ensisijaisesti sataa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hanhiongelma ryöstäytyi käsistä Kaivannon uimarannalla Heinolassa
  2. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  3. Kesä toi sirkuksen taas Orimattilan Mallusjoelle – hevosmaneesi muuttui jo seitsemättä kertaa sirkusareenaksi
  4. Kaasujalka oli jälleen raskas Lusin suoralla Heinolassa
  5. Heinäkuussa on vielä hiljaista, mutta elokuussa tanssitaan jo muutamalla Päijät-Hämeen tanssilavalla – katso, missä lavatansseja järjestetään
  6. Suomessa todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa
  7. Tallimaisemissaan kisaava Knows Best ei lähde Suur-Hollolaan pullistellen – ravivalmentaja Hannu Laakkonen on virittänyt viisivuotiasta ruunaansa maltillisesti kohti huippua
  8. Hykyn toimitusjohtaja Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan tehtävästä – "Ratkaisu tuntui oikealta"
  9. Suur-Hollola-ajo täyttää Lahden seudulla auki olevat hotellit – "Minilomille alkaa riittää kysyntää"
  10. Työttömyyttä itsekin kokenut Heinolan kirkkoherra Janne Hatakka on tänä keväänä kuullut monien perheiden toivottomia tarinoita
  11. Lukijalta: Saadaanko vihdoinkin tasapainoinen sote? Hyky on hyvinvointikuntayhtymä – ei sairaanhoitopiiri
  12. Hammashoitokäynnit vähenivät jopa alle puoleen korona-aikana – jonojen purkuun voi mennä vuosia, arvioi Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja
  13. Päijäthämäläisen Salpausselkä Geoparkin haku Unesco-verkostoon käynnistyi – statuksen voi saada aikaisintaan vuonna 2022
  14. Jari Ronkaisen Vierailija-kolumni: Hallitus ei ole noudattanut eduskunnan herrasmiessopimusta, vaan on tehnyt politiikkaa koronan varjolla
  15. Heinolan Kailas-talon rakentaminen voi alkaa aikaisintaan ensi vuoden alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.