Enää ei ole varaa hukata aikaa

Hyvinvointiyhtymän johto tiedotti lokakuussa vakavana yt-neuvotteluista, jotka olivat vasta alkusoitto isoille muutoksille. Katja Luoma

Raskaat yt-neuvottelut vastikään käynyt Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on ottamassa seuraavan harppauksen järjestääkseen palvelunsa tavalla, joka vastaa omissa talousvaikeuksissaan tuskailevien omistajakuntien kanto­kykyä tyydyttäen silti asiakaskunnan kasvavat tarpeet ikääntyvässä maakunnassa.

Yhtymän johto julkisti tiistaina muutosohjelmaksi nimeämänsä monivuotisen suunnitelman. Sen tarkoituksena on konsulttikielestä tutuksi tulleen tuottavuusloikan avulla jarruttaa kulujen kasvua jopa kymmenillä miljoonilla euroilla verrattuna ennustettuun ja myös nykyiseen kasvu-uraan.

Yt-neuvotteluilla haettiin toimia, joiden avulla yhtymän raskaasti alijäämäistä taloutta tasapainotetaan noin 15 miljoonalla eurolla. Keskeisiksi keinoiksi valikoituivat henkilöstön vähentäminen ja lomautukset.

Jo yt-neuvottelujen alkaessa tiedettiin, että kyse oli vasta alku­soitosta. Taloudelliset ja myös toiminnalliset ongelmat on yhtymän lyhyen historian aikana päästetty kasvamaan niin valtaviksi, että niiden korjaamiseksi tarvitaan paljon muutakin kuin ensiapua. Tähän tarpeeseen pyritään nyt vastaamaan muutosohjelmalla, joka etenee yhtymän hallituksen päätettäväksi jo ensi viikolla.

Muutosohjelmassa on asetettu tavoitteeksi parantaa johtamista ja saattaa yhteistyö yhtymän ja kuntien kesken toimivammaksi. Yhtymän palvelurakenteesta halutaan tasapainoisempi ja kustannustehokkaampi, ja samaan pyritään myös palvelujen tuottamisessa.

Nämä toimet ovat paitsi oikeansuuntaisia myös välttämättömiä yhtymän kurssin korjaamiseksi ja palveluiden turvaamiseksi. Niihin olisi pitänyt tarttua päättäväisellä otteella jo siinä vaiheessa, kun yhtymä aloitti toimintansa pari vuotta sitten. Näin ei tapahtunut, minkä seurauksena alun perinkin vaativat haasteet ovat vain vaikeutuneet entisestään.

Lähihistoriaa ilmeisen hyvin tuntevana yhtymän tuore toimitusjohtaja Marina Erhola kuuluttaa nyt poliittisilta päättäjiltä poikkeuksellisen vahvaa päätöksentekoa ja maakunnallista ajattelua. Toivomukseen on helppo yhtyä.

Yhtymän edellinen johto hukkasi liian monta kallista vuotta. Siihen ei enää ole varaa. Ja maakunnallista ajattelua päättäjien soisi opettelevan sekä yhtymän puolella että varsinkin omistaja­kunnissa. Niissä suhtaudutaan yhä aivan liian nurkkapatrioottisesti pyrkimyksiin yhtymän toimintojen tehostamiseksi yhteisen edun nimissä.

Erikoissairaanhoidossa kuntarajat on jo ajat sitten jätetty taka-alalle, joten sen ei pitäisi olla mahdotonta myöskään avoterveydenhoidossa ja muissa perustason palveluissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ei sähköverkolle, ei lääkäreille, ei varuskunnalle, ei valokuidulle – Iitti sanoo melkein aina ei, ja sekös Johannes Niemeläistä riemastuttaa
  2. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  3. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  4. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  5. Koulujen lukuvuosi alkoi Lahdessa, pienessä Kivijärven kyläkoulussa opettajia huolettavat koulukuljetusten olemattomat turvavälit – "Vesittää koko homman, jota täällä teemme"
  6. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  7. Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia
  8. Ensimmäisen koulupäivän liikenne sujui Lahdessa rauhallisesti – poliisi muistuttaa tarkkaavaisuudesta erityisesti Launeen monitoimitalo Lähteen kohdalla
  9. Lauantaina ajetaan koronatauon jälkeen vihdoin rallia Päijät-Hämeessäkin
  10. Lahden Kortteliliigalle jäi luu käteen osapuolien vuokrakiistassa – uudet tilat olisi löydettävä nopeasti: "V*tuttaa"
  11. Vili Uuskallion Esalainen: Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulman rappiotalo pahentaa Lahden keskustan turvattomuutta
  12. Sormet ovat tehtailijan silmät – lähes sokea Timo Laitinen on pyörittänyt huonekalutehdastaan Hollolassa kohta 50 vuotta
  13. Suomessa todettu 19 uutta koronavirustartuntaa
  14. Valtionvelka nousee arviolta 132 miljardiin euroon – VM:n budjettiehdotus ensi vuodelle on 61,6 miljardia euroa
  15. Hanhituhoja korvataan nopeutetusti, 2,7 miljoonan euron hakemuspotista osa kohdistuu Päijät-Hämeeseen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.