Jotain tarttis tehdä, mutta mikään ei käy

Kimmo Kangas

Suomalaisten kuntien kehno taloustilanne on hyvin tiedossa. Tänä vuonna ainakin suurin osa, kenties jokainen, Päijät-Hämeen kunnista tekee alijäämäisen tuloksen. Ensi vuosi näyttää vähintään yhtä hankalalta.

Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä? Tätä kuntien viranhaltijat ja päättäjät pähkäilevät halki Suomen. Useimmiten niin sanotut helpot keinot on jo käytetty, ja jäljellä on vain hankalia vaihtoehtoja.

Kuntalaisilta ei tukea tai ehdotuksia kuntataloutta parantaville toimenpiteille kannata odottaa. Sen kertoo tänään julkistettu Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tutkimus. Tutkimukseen haastateltiin yli 1 100:aa 18–79-vuotiasta suomalaista, jotka edustavat Manner-Suomen väestöä.

Tutkimuksen perusteella Suomen ylivoimaisesti suosituin kuntapuolue vaikuttaa olevan Ei-puolue. Tulokset ovat selvät:

Ei kuntaliitoksille (58 prosenttia vastustaa). Ei kuntaveron korotukselle (54 prosenttia vastustaa). Ei lisävelalle (61 prosenttia vastustaa). Ei kunnan omaisuuden myynnille (51 prosenttia vastustaa). Ei palvelujen karsimiselle (53 prosenttia vastustaa). Ei palvelujen ulkoistamiselle (64 prosenttia vastustaa). Ei henkilöstön irtisanomisille (56 prosenttia vastustaa).

Heikompihermoista kunnan talouskamreeria saattaisi tässä vaiheessa jo itkettää, kun mikään ei käy, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole. Myös poliitikkoja saattaa kylmätä. Kun päättäjän on ainakin toisella silmällä pälyiltävä tulevia vaaleja, on laajasti epäsuosittujen päätösten tekeminen tunnetusti hankalaa.

Toivoa sopii, että ­kuntapäättäjien keskuudessa talouden tilannekuva ja kriisitietoisuus ovat keskimääräistä kaduntallaajaa paremmalla tasolla. Poliitikoille selkänojaa päätöksentekoon antanee se tieto, että tutkimuksessa vastaajat olivat puoluetaustastaan riippumatta varsin yksituumaisia, vaikka puoluekartan ääripäistä toki eroja löytyi.

Vain kokoomuslaisista vastaajista enemmistö oli valmis korottamaan palvelumaksuja kunnan talouden tasapainottamiseksi. Vastaavasti vain vasemmistoliiton kannattajien enemmistö hyväksyi kuntaveron korotukset palveluiden turvaamiseksi. Ikävät päätökset siis harmittavat todennäköisesti laajaa äänestäjäjoukkoa, eikä yksi puolue joudu tikunnokkaan.

Toisaalta huomattavaa on, että kuntalaisilta löytyy periaatteellista valmiutta lisäsäästöihin. Vain 24 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että omassa kotikunnassa säästöt ovat menneet jo liian pitkälle. Tilanne lienee sama kuin ilmastokeskustelussa. Val­miutta löytyy, kunhan toimenpiteet eivät vaikuta omaan elämään.

Ehkä kyse on myös viestinnästä. Selkeä taustojen, vaikutusten ja vaihtoehtojen avaaminen varmasti tekisi ikävistäkin päätöksistä ainakin ymmärrettävämpiä. Selkeä viestintä tosin edellyttää selkeää ymmärrystä. Päättäjien olisikin oltava erittäin hyvin perillä tekemistään päätöksistä. Voi kysyä, onko asia aina näin.

Onko sitten olemassa joitakin toimenpiteitä, jotka kuntalaiset hyväksyvät? KAKS:in tutkimus ei paljon lupaa. Enemmistö vastaajista on sitä mieltä, että kunnassa voitaisiin jakaa palveluseteleitä kuntalaisille palveluiden ostoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hanhiongelma ryöstäytyi käsistä Kaivannon uimarannalla Heinolassa
  2. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  3. Kesä toi sirkuksen taas Orimattilan Mallusjoelle – hevosmaneesi muuttui jo seitsemättä kertaa sirkusareenaksi
  4. Kaasujalka oli jälleen raskas Lusin suoralla Heinolassa
  5. Heinäkuussa on vielä hiljaista, mutta elokuussa tanssitaan jo muutamalla Päijät-Hämeen tanssilavalla – katso, missä lavatansseja järjestetään
  6. Suomessa todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa
  7. Tallimaisemissaan kisaava Knows Best ei lähde Suur-Hollolaan pullistellen – ravivalmentaja Hannu Laakkonen on virittänyt viisivuotiasta ruunaansa maltillisesti kohti huippua
  8. Hykyn toimitusjohtaja Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan tehtävästä – "Ratkaisu tuntui oikealta"
  9. Suur-Hollola-ajo täyttää Lahden seudulla auki olevat hotellit – "Minilomille alkaa riittää kysyntää"
  10. Työttömyyttä itsekin kokenut Heinolan kirkkoherra Janne Hatakka on tänä keväänä kuullut monien perheiden toivottomia tarinoita
  11. Lukijalta: Saadaanko vihdoinkin tasapainoinen sote? Hyky on hyvinvointikuntayhtymä – ei sairaanhoitopiiri
  12. Hammashoitokäynnit vähenivät jopa alle puoleen korona-aikana – jonojen purkuun voi mennä vuosia, arvioi Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja
  13. Päijäthämäläisen Salpausselkä Geoparkin haku Unesco-verkostoon käynnistyi – statuksen voi saada aikaisintaan vuonna 2022
  14. Jari Ronkaisen Vierailija-kolumni: Hallitus ei ole noudattanut eduskunnan herrasmiessopimusta, vaan on tehnyt politiikkaa koronan varjolla
  15. Heinolan Kailas-talon rakentaminen voi alkaa aikaisintaan ensi vuoden alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.