Toiveikkaita terveisiä sijoitetuille nuorille

Anne Honkanen

Katsoin taannoin Netflixistä yhdysvaltalaisen tv-sarjan Unbelievable, jossa seurattiin tarkoin raiskaustutkintaa.

Mielenkiinnon sarjassa vei rikoksen selvittelyn sijaan kuitenkin raiskauksen uhriksi joutuneen nuoren naisen selviytymistarinan seuraaminen.

Selviytymistä vaikeutti, että naisella ei ollut tukenaan omia vanhempia tai muitakaan perheenjäseniä.

Läheiset olivat läheisiä niin sanotusti viran puolesta: sijaisvanhempia, joita oli useita, sillä nainen oli jo lapsena sijoitettu perheen ulkopuolelle, ja jälkihuolto-asuntolassa työskenteleviä ohjaajia. Välit vanhempiin, joista ei ollut koskaan vanhemmiksi, olivat ymmärrettävistä syistä katkenneet.

Vaikutuksen teki, miten tarkka­näköisesti sarja kuvasi niitä vaikeuk­sia, joita sijoitettu lapsi kohtaa aikuistuessaan. Itsenäistymisvaiheessa siipeen saadut kolhut voivat eskaloitua kokoaan paljon suuremmiksi, kun nuorella on jo valmiiksi erilaisia, taustasta johtuvia ongelmia – saati, että hän joutuisi näin rankan rikoksen uhriksi kuin sarjassa kuvataan.

Jälkihuollon työntekijät tekevät varmasti parhaansa nuorta auttaakseen, mutta aina apu ei riitä. Kuka auttaa silloin nuorta, kuka ajaa sinnikkäästi hänen etujaan, kuka auttaa häntä puolustamaan itseään?

Tv-sarjassa kuvatunlaisia nuoria kohtaa tosielämässäkin, mutta fiktio näyttää meistä heille puolen, johon oikeasti voi olla vaikea päästä käsiksi. Fiktio päästää katsojan nuoren ihmisen ”pään sisälle” valottaen ajatuksia, joiden muotoilemiseen ei välttämättä ole sanoja tai kykyä, tai joita voi olla vaikea jakaa muiden kanssa.

Sarjan tarkkanäköisyyttä selittää valitettavasti sekin, että taustalla ovat tosielämän tapahtumat. Ainakin sarjassa tapahtumat saavat onnellisen lopun – vaikkakin periamerikkalaiseen malliin. Minulle ”happy end” näyttäytyi kuitenkin toiveikkaana valonpilkahduksena siitä, että kovia kokeneillakin lapsilla ja nuorilla on mahdollisuudet normaaliin elämään. Julkisuudessa sijoitetut tai huostaan otetut lapset niputetaan usein samaan ”häviäjien” sarjaan. Samaa virttähän veisataan myös erityistä tukea oppimiseen saavista koululaisista – yhtä häiriköiden joukkoa – mutta se onkin jo ihan oma tarinansa.

Hyppy laitoksesta tai ”yhteiskunnan kasvattamasta lapsesta” – kuten sarjassa päähenkilö itseään kuvasi – itsenäiseen elämään voi olla sijoitetulle nuorella vaikea. Tuore suomalaistutkimus kertoo, että puolella sijoitetuista on nuorena aikuisena vaikeuksia kouluttautua ja työllistyä. Asian valoisa puoli on, että puolella näitä samoja nuoria kuvatunlaisia vaikeuksia ei ole.

Ensi vuoden alussa sijoitettujen nuorten jälkihuollon yläikäraja nousee nykyisestä 21:stä 25 ikävuoteen. Se on hyvä uudistus, jos jälkihuollon resurssit seuraavat perässä ja jälkihuollon tarjoamia palveluita kehitetään.

Kodin ulkopuolelle sijoitetut nuoret tarvitsevat pitkäaikaista tukea työllistymiseen ja opiskeluun. Sitä samaa tukea, jota useimmat nuoret saavat omilta vanhemmiltaan. On tärkeää, että nuoren aikuistuessakin on olemassa tuttu ja luotettava aikuinen, joka kysyy häneltä, mitä sinulle kuuluu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Reportaasi: Seurasimme kuukauden ajan ensikertalaisia mansikkapellolla – suomalaiset vetivät vertoja jopa ukrainalaisille
  2. Vesijeteillä pörrääminen Lahden sataman alueella poikii valituksia – Vesijärvellä ajelua rajoitetaan, mutta poliisin mukaan "juuri kukaan jeteillä liikkuvista ei tiedä siitä", tarkista tästä paikat, joihin jeteillä ei ole asiaa
  3. Humalainen kuski törmäsi autolla puuhun Hollolassa, kyydissä useampi matkustaja
  4. Toinen halusi tietoa, toinen vapauksia – näin ex-jengipomo Keijo Vilhusesta tuli huumepoliisin tietolähde koko 2000-luvun ajaksi
  5. Pirjo-Liisa ja Kari Penttilä viihtyvät kesämökillä Hartolassa niin hyvin, että halusivat muuttaa sinne pysyvästi – "Kahden kodin ylläpitäminen ei tuntunut enää järkevältä"
  6. Kemiönsaaren pikkukylissä voi nauttia saariston tunnelmasta ja mauista – merimatkaa kannattaa jatkaa Bengtskärin majakalle saakka
  7. Lukijalta: Vääksyssä oppilasennusteet on pitänyt ylimitoittaa elinkaarimallin vuoksi
  8. Lahtelainen Jouni Hujanen pääsee lomatunnelmaan junassa matkalla Lappiin – ESS:n lomakyselyssä moni piti tärkeänä aikatauluttomuutta ja vapautta
  9. "Olen jonkin verran riskinottaja" – Antti Eskelinen, 57, on hypännyt yli 2 800 kertaa laskuvarjolla, osallistunut ralliin Afrikassa ja pyöräillyt Istanbulista Travemündeen
  10. Koronakevät on lisännyt palautumisen tarvetta – näillä vinkeillä vaihdat vapaalle onnistuneesti
  11. Kesäkuu oli harvinaisen lämmin – Lahdessa oli viime kuussa 13 hellepäivää, vettä saatiin odotella
  12. Hämyisten metsien pikkulintuja – Kuusamossa lauloivat sinipyrstöt, Viiankiaavalla mäkättivät taivaanvuohet
  13. Heikki Hiilamon Vierailija-kolumni: Miksi Ruotsi epäonnistui koronaviruskriisin hoitamisessa?
  14. Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt aiheuttavat uusia liikenteen poikkeusjärjestelyjä – lue tästä useita katuja koskevat muutokset
  15. Kaiken nähnyt Markku Nieminen puolustaa Suur-Hollolan kaksipäiväistä kilpailumallia – tapahtuma lukeutuu aina vuoden tärkeimpiin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.