Yli miljoonan verot nousevat

Sote-menojen kasvu pakotti monen kunnan kiristämään verotustaan ensi vuodeksi, mutta ei tällä kertaa Päijät-Hämeesä. Antti Yrjönen

Yli miljoonan suomalaisen kuntaverotus kiristyy ensi vuonna, kun puolensataa kuntaa korottaa talousahdingossaan tuloveroprosenttiaan. Verotustaan kiristävien kuntien määrä ei sinänsä poikkea paljon tavanomaisesta. Tällä kertaa korotukset kuitenkin koettelevat poikkeuksellisen suurta määrää kuntalaisia, koska niihin turvaudutaan monessa isossa kaupungissa Tamperetta myöten.

Tampere korottaa tuloveroaan puolella prosenttiyksiköllä 20,25:een. Näin se rikkoo ensimmäisenä viidestä suurimmasta kaupungistamme haamurajana joskus pidetyn 20 prosenttia. Tämä voi kuulostaa yllättävältä ainakin Lahden horisontista, koska väestö kasvaa Tampereella vauhdikkaasti ja taloudellinen toimeliaisuus on korkealla tasolla.

Kasvu ei ole estänyt Tampereen taloutta vajoamasta raskaasti alijäämäiseksi, koska se on myös lisännyt palvelujen ja investointien tarvetta. Sote-menot lohkaisevat Tampereenkin budjetista jo kohta puolet. Myös työttömyys on lähes Lahden tasoa.

Pirkanmaan pääkaupungin ohella maakuntakeskuksista nostaa tulo­veroaan muiden muassa Kuopio. 20,75 prosentillaan se nousee jakamaan Lahden kanssa kyseenalaisen kunnian Suomen kymmenen suurimman kaupungin kovimpana tuloverottajana.

Lahtelaisten lohduksi on syytä todeta, että naapurimaakuntien keskuksissa tilanne on vielä huonompi. Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Mikkelissä tulovero­prosentti nousee ensi vuonna selvästi korkeammaksi kuin Lahdessa, joka pitää veronsa ennallaan. Mikkeli korottaa omaansa kertaheitolla peräti 1,50 prosenttiyksiköllä. Lahden naapurikunnissa pantaneen merkille, mikä kolmikkoa yhdistää. Se on 2000-luvulla tapahtunut laaja kuntaliitos ympärillä olleiden kehyskuntien kanssa.

Päijät-Hämeessä yksikään kunta ei tänä syksynä kiristänyt verotustaan, jos puolen prosenttiyksikön korotuksen tehnyttä Iittiä ei vielä lasketa kuuluvaksi maakuntaamme. Toki esimerkiksi Hollolassa asiasta jouduttiin äänestämään ennusteiden kerrottua, että kunnan talous pysyttelee miinuksen puolella vielä tulevinakin vuosina.

Veronkorotukset edellyttävät kuntapäättäjiltä uskallusta, sillä tutkimusten mukaan ne eivät ole kuntalaisten enemmistön mieleen. Kunnallisalan kehittämissäätiön tuore tutkimus tosin paljastaa, että yhtä epäsuosittuja ovat kaikki muutkin käytettävissä olevat keinot talouden tasapainottamiseksi. Silti useimmat kunnat joutuvat turvautumaan niihin ennemmin tai myöhemmin. Tämän ikävän tosiasian monet veronmaksajat joutuvat toteamaan taas ensi syksynä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä
  3. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  4. Lahtelainen kuvataiteilija Matti Koskela on kuollut
  5. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  6. Pajulahti järjestää sulkapallon nuorten EM-kilpailut – "Nostaa lajin profiilia Suomessa"
  7. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  8. Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa muttei uusia kuolemia – tartunnan saaneiden keski-ikä laskenut epidemian kuluessa
  9. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  10. Ei tullutkaan peruspuujalka, vaan kolme leikkausta ja pysäyttäviä uutisia lääkäriltä, nyt Mikko Viitikko suitsuttaa fyssaria: "Saan olla kiitollinen, että hän otti asian vakavasti"
  11. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  12. Näppis: Miten turisti osaa tulla Lahden keskustaan?
  13. Kreikasta siirretty Suomeen pakolaislapsia ilman huoltajaa
  14. Lahtelainen Mimmi Vepsäläinen toivoi jo kymmenvuotiaana, että voisi tanssia koko ikänsä – kolmessa maassa opiskellut tanssija asuu taas kotikaupungissaan
  15. Oletko kokenut taloudellista väkivaltaa? Kerro kokemuksistasi verkkokyselyssä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.