Mikael Hoikkalan Esalainen: Parhaatkin käsikirjoittajat alkavat toheloida, kun hittisarjoja paisutetaan väkisin

Mikael Hoikkala

Mikael Hoikkala

Viime viikkoina on sattuneesta syystä ollut paljon aikaa katsoa televisiota. Katselumaratonien keskellä olen alkanut taipua sellaiselle kannalle, että elokuvien vanha nyrkkisääntö pätee yhä vahvemmin myös tv-sarjoihin: jatko-osan tekeminen on suurempi uhka kuin mahdollisuus.

Tv-sarjat ovat aikoja sitten syrjäyttäneet elokuvat ruutuviihteen ykkösmuotona. Formaateissa on eronsa. Jos sarjasta tehdään vain yksi tuotantokausi, kyseessä on harkittu minisarja tai täysi floppi. Kaksi kautta on ehdoton minimimitta todelliselle menestyssarjalle.

Sitten alkaa usein tuo jatko-osien kirous.

Tuorein pettymykseni on ollut amerikkalaissarja Billions. Sijoitusyhtiötä häikäilemättömästi johtavan miljardöörin ja liittovaltion syyttäjän välisestä kissa ja hiiri -leikistä kertovan sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta ovat puhdasta viiden tähden ainesta. Tarina vetää, Paul Giamatti ja Damian Lewis loistavat herkullisen henkilögallerian päätähtinä.

Sen jälkeen lähtee laukalle. Päähahmojen käyttäytymisestä tulee epäjohdonmukaista ja käänteistä epäuskottavia. Billionsin etenemistä voi kai ylevästi selittää kuvauksena moraalisesta korruptoitumisesta. Ja ketun marjat. Jos jokin on turmeltunut, niin tekijöiden moraali, kun täytyy kirjoittaa niin poskettomia juonikulkuja.

Sama tauti on riuduttanut niin monia muitakin suursarjoja, jotka ovat olleet yleisön ja kriitikoiden lemmikkejä.

Game of Thrones oli loppuun asti megailmiö, vaikka varsin yleinen mielipide on, että saagan terävin ote alkoi lipsua viidennen tuotantokauden tietämillä. Loistavasti alkaneen House of Cardsin alamäki huipentui luokattoman huonoon päätöskauteen. Päätähti Kevin Spacey joutui me too -paljastusten vuoksi sivuun, mutta tekijät eivät ottaneet kunnollista aikalisää, vaan sutaisivat kiireessä uuden lopetuksen kasaan.

Säännön vahvistava poikkeus on Breaking Bad, jota pidän kaikkien aikojen parhaana tv-sarjana. Se ei lähde liian suurena liikkeelle, vaan kasvattaa universumiaan hitaasti. Siinä missä muiden suursarjoiden juonenkuljetuksessa haisee usein epätoivoinen laskelmointi ja tuotantopalaverien katku, Breaking Badin tarina tuntuu kuin kirjalta, joka on alusta lähtien ollut valmiina olemassa ja vain odottamassa kuvaamista.

Valta ja sen tavoittelu on kiehtonut yleisöä aina. Tosielämässäkin iso osa aiheista, jotka täyttävät lehtien sivut, kytkeytyvät enemmän tai vähemmän valtaan ja siitä kilpailemiseen: urheilu, liike-elämä, politiikka.

Kilpailua vallasta käydään myös kaikissa tässä kirjoituksessa maintuissa tv-sarjoissa. Kotisohvakriitikkona pidän suuria valtapelejä ruutuviihteen kuningaslajina, ja voin kuvitella, että näin ajattelevat monet viihdealan ammattilaisetkin. Valtapelit vaativat taidokasta käsikirjoittamista, huoliteltuja henkilöhahmoja ja leveät tuotannon hartiat.

Toisin kuin tv-viihteessä, tosielämässä valtapelit voivat lässähtää kasaan korkeintaan hetkellisesti. Pääosan esittäjät ja pääteemat vaihtuvat tasaisin väliajoin, usein täysin arvaamattomasti. Tarina jatkuu niin kauan kuin yhteiskunnat pysyvät pystyssä.

Eikä kukaan ole käsikirjoittamassa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.