Iskän ja äitsyn kiltti tyttö

Päivi Rämö

Onervan syntymistä oli odotettu vuosia. Terve vauva toi pieneen kotiin suuren ilon. Häntä varjeltiin ja vartioitiin, käherrettiin, puunattiin ja kehuttiin.

– Mene leikkimään, suotta kastelet vaatteesi, äitsy sanoi, kun tyttö halusi kokeilla tiskaamista. Vasta kouluun mentyään Onerva alkoi kuoria itse perunansa.

– Poltat suotta söpöt sormesi, oli kotona sanottu, mutta koulussa pilkattiin osaamatonta mammanlikkaa.

Rippikoulun käytyään Onerva tahtoi tansseihin. Iskä vei hänet Kansantalolle ja istui eteisessä, kunnes sai tyttönsä pois sällien kourista. Onerva kyllästyi pian ja sanoi viettävänsä lauantai-illat sittenkin kotona. Saunottiin ja katsottiin .

Tyttäreltä puuttui lukupää ja opinhalu, mutta äitsy järjesti hänet apulaiseksi samaan kauppaan, jossa itsekin oli myyjänä. Kun omaa rahaa alkoi tulla, Onerva pääsi pitkään itkettyään tyttöporukassa Rodokselle. Vanhemmat olivat tulenpalavassa tuskassa ja varautuivat kaikkeen: sinkkiarkkuun, sukupuolitautiin, mustaveriseen vävypoikaan tai aviottomaan lapseen. Kun Onerva tuli ehjänä kotiin, palattiin vanhaan arkeen. Ei ulkomailla ollutkaan kovin kivaa, outoja tapoja vain ja ruoat omituisia.

Vieraat ihmisetkin alkoivat Suomessakin vähin erin tuntua oudoilta. Iskä ja äitsy olivat niin kivoja ja tavallisia. Kun iskä kuoli äkillisesti, suru nujersi naiset. Äitsy ei osannut nukkua yksin, joten Onerva siirtyi nukkumaan aviovuoteeseen iskän paikalle.

Tytär lähestyi neljääkymmentä, kun äitsy jäi eläkkeelle. Menetettyään mukavat asiakkaat ja työtoverit hän takertui Onervaan entistä terävämmin kynsin. Minne menet? Ajoissa kotiin! Myssy päähän! Älä hukkaa rahojasi! Varo miehiä! Varo autoja! Varo kaikkea! Äiti ei itse muistanut varoa. Hän kompastui kellarin portaissa, kaatui pahasti ja menehtyi pian.

– Nyt alat, Onerva, elää omaa elämääsi! suku ja harvat tuttavat maanittelivat. Ja niinhän Onerva alkoi elää kuten oli opetettu: pelkäsi kaikkea ja kaikkia, oli kuulevinaan supatuksia ja ivanaurua, hätkähti kun puhuteltiin, pakeni takahuoneeseen, kun tuli asiakkaita. Maailma marssi Onervan ohi, se vei yöunet, työpaikan, mielenterveyden ja viimeisetkin ystävän tapaiset.

Mikä meni vikaan? Kaikki perheenjäsenet rakastivat toisiaan ja halusivat pelkkää hyvää. Ehkä elämää oppiakseen pitää kuitenkin välillä olla vähän häijy, potea reipas uhmaikä ja kamala murrosikä ja nuoren aikuisen ynseä ylimielisyys. Vanhemmille on luontevaa päästää irti, kun se jälkikasvu ei enää olekaan niin suloista kuin ennen.

Onerva lepää vanhempiensa kanssa yhteisessä haudassa. Menikö siinä elämä hukkaan? En tiedä, mutta toivon, että hänelle on nyt annettu ikiomat siivet ja lupa, ei, vaan määräys, käyttää niitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.