Lukijalta | Terveisiä tiukasta karanteenista

Ovikello pirahtaa. Hätkähdän. On harvinaista näinä aikoina, että joku soittaa ovikelloa.

"Kuka siellä?" huudahdan.

"Kaupasta! "

Avaan oven raolleen. Käytävällä seisoo nuorehko mies sukellusnaamaria muistuttava kypärä kasvoillaan. Kuin avaruusolio. Hän ojentaa minulle hanskat käsissään maksupäätelaitteen. Minä sormikkaat käsissäni tuikkaan nopeasti pankkikortin siihen.

"Kyllä minä nostan itse nämä pussit sisälle, kiitos vaan!"

Huikkaan miehelle, joka on jo kovaa kyytiä menossa portaita alas.

Sitten nopeasti ovi kiinni, ettei vaan vahingossakaan pääse vaaralliset virukset livahtamaan sisälle.

Maksukortin ja sormikkaat laitan eteisen nurkkaan odottamaan seuraavaa kertaa ja ruokatavarat myös tietyksi varoajaksi karanteeniin.

Taistelemme nyt vaarallista ja näkymätönta vihollista vastaan!

Roskienkin vieminen on tarkkaa puuhaa. Yritän viedä ne varhain aamulla, kun talon väkeä on vähemmän liikkeellä.

Uloskin pitäisi uskaltautua, koska se pitää mielenterveyttä ja kuntoa yllä. Edes pieni lenkki!

Puhelin on hyvin tärkeä kapistus! Kun alkaa ahdistaa ja seinät kaatua päälle, niin on hyvä tietää, kenelle tai keille kaikille voi soittaa.

Postiluukku kolahtaa. Mutta vain mainoksia ja pari laskua. Kunpa saisi kortin, kauniin keväisen kukkakortin! Vaikka useammankin. Korteissa olisi lämpimiä rohkaisun sanoja.

Mutta nykysukupolvi viestittelee kännykän avulla ja siihen on tyytyminen.

Aurinko paistaa. Se piristää niin paljon, että kaivan itselleni tehdyn lukujärjestyksen esiin.

Tälle päivälle on vielä monta asiaa. Aloitanpa soitosta pienelle pojanpojalle ja pyydän häntä lukemaan mummille.

Aurinko paistaa. Ja hengissä ollaan. Olkaamme kiitollisia. Eikö niin? Pidetään yhteyttä!

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut