Pääkirjoitus: Kaikkien aikojen lisäbudjetti, mutta sekään ei vielä riitä

Sanna Marinin (sd.) hallituksen kehysriihessä syntyi mittava lisäbudjettiesitys koronakriisin aiheuttamien vahinkojen helpottamiseksi. Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Hallitus keskittyi kehysriihessään odotetusti koronaviruskriisistä aiheutuvien vahinkojen paikkaamiseen lykäten tulevien vuosien taloudenpitoa koskevat linjauksensa suurelta osin loppukesän budjettiriiheen.

Lopputuloksena oli yli neljän miljardin euron lisätalousarvioesitys, jota valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) kuvaili yhdeksi suurimmista modernin historiamme aikana. Toki ennennäkemättömän laajavaikutteiset ovat myös koronakriisin sytyttämät tulipalot, joita hallitus pyrkii nyt kiireen kaupalla sammuttamaan.

Hallituksen pakon edessä säätämät poikkeustoimet ovat pakottaneet polvilleen suuren osan yrityksistämme, kunnistamme ja järjestöistämme, ja niiden seurauksista joutuvat kärsimään myös lukemattomat tavalliset kansalaiset.

Nyt sovitussa lisäbudjetissa jaetaan lisää rahaa jotakuinkin kaikille tahoille, joiden tiedetään olevan sen tarpeessa mukaan lukien epidemian vastaisen taistelun eturintamassa töitä paiskivat terveydenhoito ja turvallisuuskoneisto.

Yrityksille on nyt niiden mieliksi luvassa myös suoraa tukea edellisen lisäbudjetin tarjoaman lainarahan päälle. Kunnille hallitus valmistelee oman tukipaketin seuraavaan, toukokuun lisäbudjettiesitykseen, johon sisällytetään poikkeustilan siivellä myös määräaikaisia elvytystoimia.

Terhi Säynäjärven Esalainen Arvoisa koronavirus, säästä meidät lamalta

Vaikka nyt liikutellaan valtavia summia, arvailujen varassa on, mihin nekään lopulta riittävät ennen kuin kaikki tulipalot on saatu sammumaan. Kaikki riippuu siitä, kauanko kestää, ennen kuin epidemia on saatu talttumaan siinä määrin, että taloutemme jähmettäneet rajoitukset päästään purkamaan.

Velan kasvu edellyttää hallitukselta jo ensi syksynä määrätietoisia ratkaisuja.

Kysymys oikeasta irtautumishetkestä on niin kriittinen, että hallitukselta oli viisas veto valjastaa monialainen työryhmä etsimään siihen vastausta valtakunnan parhaiden asiantuntijoiden voimin. Vastaukset saadaan toivottavasti tietoon hyvissä ajoin ennen hallituksen budjettiriihtä. Siellä päähuomio tulisi jo kiinnittää siihen, kuinka julkinen taloutemme saadaan palautettua tasapainoisempaan tilaan romahduksen jäljiltä.

Uutta velkaa on nyt välttämätöntä ottaa niin paljon kuin epidemian nujertamiseksi ja vahinkojen minimoimiseksi suinkin tarvitaan. Onneksi sitä on Suomelle edelleen vaivatta tarjolla.

Velan räjähdysmäinen kasvu edellyttää kuitenkin hallitukselta jo ensi syksynä määrätietoisia ratkaisuja. Työllisyyttä on vahvistettava, menojen kasvua suitsittava ja rakenteellisia uudistuksia jatkettava, jotta tulevat sukupolvet eivät joudu maksamaan koronakriisistä ylivoimaisen suurta laskua.

Hallituksen toinen lisätalousarvio on suuruudeltaan yli neljä miljardia

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti saa valtiolta lähes 30 miljoonan euron tukipotin, mutta saajan aplodit ovat vaimeat – "Tämä on laastari, ei lääke"
  2. Korona voi nakertaa nuorten palkkoja jopa vuosien ajan – tuleeko kolmikymppisistä 2020-luvun häviäjiä?
  3. Kolme valtuutettua ratkaisi Sysmän uuden koulun sijainnin – eri mieltä oleminen ei ole aina helppoa
  4. Kysely: Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tyytyväisiä hallituksen koronatoimiin – "Rajoitukset on toteutettu hyvin ja määrätietoisesti"
  5. Pääkirjoitus: Lahden kasvutavoitteista realistisia
  6. Chiméne Bavardin Esalainen: Vuosien pohdiskelu päättyi koronakeväänä – topakka Tyyne teki meistä jälleen koirallisen perheen
  7. Puolustusvoimain lippujuhlan­ päivän ylennykset ja ansiomerkit – katso tästä ESS:n levikkialueen ylennetyt
  8. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  9. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  10. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  11. Lahden Rautatienkadulla kokeillaan kaksisuuntaista pyöräilyä – nämä asiat kannattaa huomioida ensi viikosta alkaen
  12. Poliisi kehotti lopettamaan Helsingin Black Lives Matter -mielenosoituksen liiallisen väkimäärän takia
  13. Kiuru: Hallitus ei anna yleistä suositusta kasvomaskien käytöstä
  14. Kulmuni: Maksan esiintymiskoulutusten kustannukset takaisin ministeriöille
  15. Lahdessa halutaan lisää ammattilaisia kuntayhtiöiden hallituksiin – poliittiset palkintopaikat voivat vähentyä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.