Kansa innostui kansalaisaloitteista

Kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistamista vaativa kansalaisaloite onnistui tällä viikolla rikkomaan 50 000 allekirjoituksen rajan, mikä varmisti, että aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi.

Samoin kävi pari viikkoa sitten toiselle viime aikoina runsaasti julkisuutta osakseen saaneelle kansalaisaloitteelle. Siinä vaaditaan eduskunnan joulun edellä hyväksymän työttömien aktiivimallin perumista.

Sopeutumiseläkettä vastustava aloite alkoi saada tuulta alleen vasta vuodenvaihteessa, vaikka se pantiin alulle jo elokuussa. Ilmeistä onkin, että se on saanut oivaa vetoapua aktiivimallia vastaan joulun tienoilla laaditulta aloitteelta.

Aktiivimallin on arvosteltu kohtelevan työttömiä epäoikeudenmukaisesti. Sama tunne lienee antanut sysäyksen myös niille allekirjoittajille, joiden mielestä kansanedustajien sopeutumiseläkkeestä on luovuttava.

Sopeutumiseläkkeeseen ovat eduskunnasta pudottuaan oikeutettuja kaikki ennen vuotta 2011 valitut ja vähintään seitsemän vuotta työskennelleet kansanedustajat, kunnes he täyttävät 65 vuotta. Eläkettä voi siten nauttia jopa kymmenien vuosien ajan, eikä sitä katkaista täysin, vaikka ex-edustaja onnistuisi työllistymään uudelleen.

Vastaavasta etuudesta tavalliset palkansaajat eivät voi edes unelmoida. Tuohtumusta tuskin sanottavasti lieventää, että huomattava osa nykyisistä kansanedustajista ei enää pääse siitä osalliseksi. Sopeutumiseläke korvattiin vuonna 2011 sopeutumisrahalla, jota maksetaan korkeintaan kolme vuotta ja jonka määrään vaikuttavat ansiotulojen lisäksi myös pääomatulot.

Vanhan ja hyvin avokätisen eläke-etuuden poistamista vaativa kansalaisaloite on periaatteessa hyvin perusteltu, mutta sen perustuslaillinen ongelma on, että siinä halutaan puuttua takautuvasti voimassaolevaan eläkejärjestelmään. Vaikka etuus tuntuu monesta epäreilulta, sen peruuttaminen jälkikäteen koettelisi vakavasti edunsaajien oikeuksia.

Muuten kyseinen aloite täyttää hyvin kansalaisaloitteille aikanaan asetettujen tavoitteiden tunnusmerkit. Vuonna 2012 voimaan tulleen uudistuksen tarkoituksena oli sitä valmistelleen professori Tuomas Ojasen mukaan tarjota suomalaisille väylä nostaa esille asioita, jotka ovat jääneet syrjään julkisessa poliittisessa keskustelussa (ESS 9.1.).

Poliitikot eivät sattumoisin ole eläke-etuuksistaan pitäneet meteliä, joten aloite osuu siinä mielessä hyvin kohdalleen. Tässä se poikkeaa selvästi aktiivimallia vastustavasta kansalaisaloitteesta. Sillä pyritään kumoamaan laki, josta tuskin on vielä muste ehtinyt kuivua.

Aktiivimallin nostattama myrsky on sinänsä ymmärrettävä, ja totta on, että sitä havahduttiin eduskunnassakin kritisoimaan kuuluvasti vasta aivan loppumetreillä.

On silti arveluttavaa, jos kansalaisaloitteet irrotetaan alkuperäisestä tarkoituksestaan ja muutetaan poliittisesti värittyneiksi kassaroiksi, joilla demokraattisesti hyväksyttyjä lakeja pyritään toistuvasti kumoamaan heti, kun ne ovat astuneet voimaan. Tai jopa sitä ennen, mitä tavoiteltiin aloitteella, joka käynnistettiin viime vaalikauden lopulla heti sen jälkeen, kun eduskunta oli hyväksynyt sukupuolineutraalin avioliittolain – kansalaisaloitteen pohjalta.

Uusi eduskunta hylkäsi vasta-aloitteen vähän ennen avioliittolain voimantuloa. Tavan ei silti toivoisi tästä yleistyvän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Syövän kanssa taisteleva pariskunta on tehnyt kalliopihastaan upean harrastuksen – katso kuvat kauniista pihasta
  2. Kauppalehti: lahtelaismies löysi 30 000 euron arvoisen kultahipun
  3. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  4. Pirjo Lempiäisen kahvila toimii Lahden torilla samalla paikalla, jolle hänen äitinsä perusti aikoinaan kalakojun
  5. Uutissuomalaisen debatti: Suomalaiset yritykset ovat osoittaneet ketteryyttä koronapandemiassa – "Pitää osata oivaltaa, mikä on todellinen ongelma", sanoo Etlan tutkimusjohtaja
  6. Kolmen päihtyneen kuljettajan matka liikenteessä päättyi poliisin väliintuloon
  7. Pirjo Heikkilän Pirjo-hahmo joutuu jatkuvasti noloihin tilanteisiin –  "Koko sarjan idea lähti siitä, että jännitän ja ujostelen yleensä uusien ihmisten seurassa"
  8. Lahden Launeella järjestetään lauantaina skeittitapahtuma – lajiin pääsee tutustumaan lainalaudalla
  9. Korona sekoitti leasingin kuviot: vuokra-autot halutaan kotimaan lomakaaraksi normaalia hanakammin, mutta tarjonta on tavallista pienempää
  10. Uutissuomalaisen debatti: Tutkija Leena Ilmola-Sheppard listaa kolme pärjäämisen sääntöä Suomen viranomaisille ja yrityksille – "Valitusvirren veisuu luo harvoin menestystä"
  11. Beatmakers juhlii uutta levyään Heinolassa lauantaina
  12. Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa"
  13. Auton voi vuokrata jopa vuosiksi, mutta palvelun hinnat vaihtelevat sadoista euroista liki tuhansiin
  14. Kalle Veirron kolumni: Uudistavaa kuseskelua kirjallisuuden kulmilla
  15. Yön uutiskooste: Suolistosyövät yleistyvät - moni pitää oireita vain "herkkävatsaisuutena"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.