Matti Eve, olen eri mieltä kanssasi: jalkapallon MM-kisat todellakin otetaan vakavasti

Aino Kattilakoski

Neljän vuoden odotus on päättynyt. Jalkapallon MM-kisat pyörähtävät käyntiin. Matti Eve muistutti esalaisessa viikko sitten ”arvon naisia” siitä, kuinka kuukauden sohvakoomaa ei kannata ottaa liian vakavasti.

Olen eri mieltä. Jalkapallon MM-kilpailut todellakin otetaan, suunnitellaan ja eletään vakavasti.

Kyllä, vaikka oletankin itseni naiseksi, aion tehdä seuraavan kuukauden aikana muutakin kuin täyttää jääkaappia sekä ”murehtia sotia, veroprosenttia ja naisten asemaa”. Seuraavan kuukauden aikana myös minut löytää ruudun äärestä seuraamassa sitä, kuinka Englanti pettää jälleen ja Saksa voittaa jälleen. Valitettavasti.

Saman kolumnin mukaan miehillä on vain kohtuullisen rajallisesti kykyä keskittyä useampiin asioihin kerrallaan. Onneksi olen nainen. Kykenen viikonloppuna keskittymään kahteen asiaan kerrallaan.

MM-jalkapallon lisäksi seurattavaa riittää suunnistajien samanaikaisessa joulussa ja juhannuksessa, Jukolan viestissä. Uskallan väittää, että suunnistajat odottavat jokavuotista Jukolan viestiä vähintään yhtä paljon kuin muu kansa MM-jalkapalloa.

Huippusuunnistajat ovat loppuun saakka viritettyjä huippu-urheilijoita, jotka huippujalkapalloilijoiden tapaan harjoittelevat mielettömiä määriä. Huippujoukkueet haluavat saavuttaa lajin ikonisimman kilpailun voiton yhtä paljon kuin jalkapalloilijat oman lajinsa suurimman ja kauneimman turnauksen.

Tekniikan kehitys on mahdollistanut suunnistuksen seuraamisen ennennäkemättömällä tavalla. Jukolan viestin seuraaminen on yhtä nautinnollista kuin jalkapallon MM-studionkin.

Jukolan viesti ei ole tunnettu järjestyshäiriöistään. Fiksut ihmiset pitävät huolen, että jokainen pääsee metsästä pois, reitit analysoidaan ventovieraiden kanssa telttasaunassa ja roskia ei kiusaksi jätetä.

Samalla tavalla kuin jalkapallo, myös Jukolan viesti yhdistää.

Kesäyö ja otsalamppujen valojonot. Keskelle luontoa vuorokaudeksi rakentuva kaupunki. Kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven läsnä oleva henki. Unohtumaton, salaperäinen tunnelma.

Jukolan viesti on brasilialaisen jalkapallon tavoin kauneutta. Parhaiten sen kokee paikan päältä. Jukolan viestiin päästäkseen ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Samassa kisassa suunnistavat maailman huiput, tavan tallaajat ja ensikertalaiset.

Stadion on rakentunut tuhansien talkoolaisten käsityönä. Tuotot jäävät järjestävälle seuralle ja paikallisille yrityksille. Taustalla ei hääri korruptoitunut kansainvälinen liitto.

Onneksi jalkapalloa ei pelata yöllä, joten jokainen ehtii vähintään piipahtaa Hälvälässä taikayön aikana.

kauempana synkeän korven. Idässä näkyy tasainen nummi hongistoinensa. Vaelsivat he mäkiä ylös ja alas, ja suloinen oli veljeksille tämä vaellus”.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  2. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  5. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  6. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  7. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  8. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"
  9. Brasilian presidentti Bolsonarolla on todettu koronavirustartunta
  10. Juha Honkosen uutisanalyysi: Kulmuni maksoi ministeriöille liikaa – "Miksi palautit koko summan?"
  11. Olavi Lanun veistos koristellaan Lahdessa perjantaina
  12. United Brotherhoodin kerhotilaan asennettiin kamerat kotietsinnän yhteydessä – syyttäjän mukaan näin saatiin merkittävää tietoa ryhmästä, joka pyrkii viimeiseen asti suojaamaan johtajaansa
  13. VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa
  14. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  15. Näppis: Ei ollut yllätys konserttitalon kosteusvaurio

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.