Lukijalta: Kotiäitiys on arvokasta työtä

Margit Mustonen

Yhdyn täysin Marja Kaitaisen kirjoitukseen kotiäitiydestä. (ESS 30.3).

Itsekin olen ihmetellyt, miksi lasten hoitamista kotona ei arvosteta, vaikka se tulee yhteiskunnallekin paljon halvemmaksi! Eikö pienen lapsen hoitajaksi paras ole oma vanhempi?

Itse olen aina ollut ylpeä siitä, ettei kukaan lapsistamme ole ollut päivääkään vieraan hoidossa, ainoastaan mummolassa välillä!

Työttöminä kotona olevia vanhempiakin patistellaan viemään lapset "varhaiskasvatukseen". Vauvan synnyttyä perheeseen usein vanhempi lapsi viedään hoitoon, mikä itselläni ei käynyt edes mielessä.

Päiväkoteja tarvitaan koko ajan lisää. On perheitä, joissa äiti vie lapset päiväkotiin ja menee itse toiseen päiväkotiin hoitamaan muiden lapsia.

Miten tämä työ on yhtään sen arvokkaampaa kuin omien lasten hoitaminen?

Eikä mikään estänyt meitä matkustamasta ympäri Eurooppaa.

Itselleni oli pienestä asti selvää, että haluan monta lasta ja haluan heidät myös itse hoitaa. Tämän onneksi mahdollisti kotihoidon tuen tulo voimaan ensimmäisen lapsemme synnyttyä vuonna 1985.

Neljä lasta syntyivät parin vuoden välein. Mies toimi pienyrittäjänä, ja hän sai lähteä rauhassa töihinsä aikaisin aamulla, eikä lapsia tarvinnut kiskoa ylös aikaisin ja viedä hoitoon.

Perheessämme on aina ollut vain yksi auto, jota mies tarvitsi työtyömatkoihinsa.

Muitakin hyviä puolia kotona hoitamisessa on, mistä ei usein puhuta. Esimerkiksi ruoka oli aina valmiina miehen tullessa töistä ja kotityöt tehtynä, joten illat ja viikonloput olivat perheen yhteistä vapaa-aikaa. Koti oli aina puhdas ja siisti.

Omat asiointini lääkäri- ja hammaslääkärikäynteineen tms. hoituivat hyvin lasten kanssa kävellen tai pyörillä.

Lapset leikkivät odotushuoneessa sillä aikaa ja isommat katsoivat pienempien perään.

Kaupassa kävimme yleensä lauantaisin koko perhe ostamassa viikon ruoat. Lapset katselivat leluhyllyjä sillä aikaa kun keräsimme ostoksia, eikä mitään ongelmia koskaan ollut. Kaupassakaan ei tarvitse käydä joka päivä!

Tulomme eivät koskaan olleet suuret, mutta menot suht. pienet, paljolti itse tekemisen ansiosta. Ompelin mm. vaatteita lapsille ja itsellekin.

Lapset kävivät 4­­–6 vuotiaina ilmaista seurakunnan päiväkerhoa ja eskaria 2–3 kertaa viikossa. Siinä oli ihan riittävästi oppia ja kaverisuhteita ja olen siitä todella kiitollinen!

Harrastukset olivat yleensä ilmaisia liikunta- yms. harrastuksia. Mistään ei tarvinnut luopua lasten myötä.

Eikä mikään estänyt meitä matkustamasta ympäri Eurooppaa ja muuallakin lasten kanssa! Nuorinkin oli jo alaluokilla ollessaan käynyt 26 eri maassa.

Matkustaminen neljän pienen lapsen kanssa tuntui olevan kanssamatkustajille isompi ongelma kuin itsellemme.

Lapsista on kasvanut omatoimisia aikuisia, jotka ovat aikuisinakin matkustelleet paljon ja olleet työharjoitteluissakin ulkomailla. Aika lasten ollessa pieniä on varmasti ollut ihaninta aikaa, vaikkei muussakaan ole valittamista.

Vanha sanonta "jokainen on itse oman onnensa seppä" pitää pitkälti paikkansa ja lähtökohtaisesti kaikilla on samat mahdollisuudet. Kyse on varmaankin siitä, miten niitä osaa käyttää.

Tietysti on asioita, joihin ei itse voi paljoa vaikuttaa ( sairaus, työttömyys, avioero). Itsellänikin on pitkäaikaissairaus. Nyt tavallaan "kärsin" kotihoidon seurauksista, koska eläke on todella pieni, mutta silti en tekisi mitään toisin!

Kaikki eivät ole ns. kotiäityyppiä, eikä tarvitsekaan.

Mutta jos joku haluaa hoitaa lapsensa kotona, pitäisi siihen kannustaa (kuin myös lastenhankintaan) eikä ylenkatsoa, eikä ainakaan rangaista mm. pienen eläkkeen muodossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu