Pääkirjoitus: Kunta-alan sopimusneuvottelujen umpisolmua avataan nyt etänä

Valtakunnasovittelija Vuokko Piekkala auttaa nyt kunta-alaa löytämään sovun uusista työehtosopimuksista. Markku Ulander / Lehtikuva

Työmarkkinoilla tehtiin keskiviikkona historiaa, kun kunta-alan työehtosopimusneuvottelujen tiukaksi jämähtänyttä umpisolmua ryhdyttiin avaamaan valtakunnansovittelijan toimistossa suurelta osin etänä.

Paikan päällä Bulevardilla olivat valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan lisäksi vain Kuntatyönantajien Markku Jalonen ja Helena Nybondas-Kangas sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liiton Päivi Niemi-Laine. Muut viisi työmarkkinapomoa osallistuivat neuvotteluun etäyhteyksiensä välityksellä.

Osittaiseen etäkokoukseen turvauduttiin tietenkin vallitsevan koronavirustilanteen johdosta, osapuolten yhteisestä toivomuksesta. Yhteinen oli myös päätös pyytää valtakunnansovittelija avuksi jo kolmisen kuukautta jatkuneeseen kiistaan, jonka tiistaina todettiin ajautuneen jälleen pattitilanteeseen.

Kunta-alan vanha työehtosopimus umpeutui tiistaina. Nyt ollaan siis sopimuksettomassa tilanteessa, jonka vallitessa runsaan 400 000 kuntatyöntekijän palkanmaksu jatkuu periaatteessa entisen sopimuksen mukaisesti.

Käytännössä tilanne voi tosin pian muuttua, sillä koronakriisi pakottaa monet kunnat turvautumaan yt-neuvotteluihin. Tiedossa lienee ainakin lomautuksia, mikä tuskin leppoistaa neuvottelujen ilmapiiriä, niin välttämätöntä kuin kuntienkin on nyt sopeuttaa toimintojaan kriisin keskellä.

Koronakriisin kielteiset vaikutukset kuntien talouteen ovat valtavat, joskin valtion odotetaan paikkaavan niistä merkittävän osan. Silti on selvää, että kriisi heikentää entisestään kuntien mahdollisuuksia vastata työntekijäpuolen odotuksiin. Onhan takana yksi surkeimmista vuosista kuntatalouden historiassa.

Sopimuksen pikainen syntyminen kohtuulisin ehdoin olisi rohkaiseva viesti.

Raskaasti ylimitoitettuina työnantaja pitää varsinkin hoitoalojen jo pitkään esittämiä vaatimuksia selvästi yleisen linjan ylittävistä palkankorotuksista. Niille löytyy kyllä laajemminkin runsaasti ymmärrystä, mutta vähemmän maksuhalukkuutta.

Näkemyserot ovat niin suuret, että normaalioloissa niitä tuskin kurottaisiin umpeen ilman raskaita työtaisteluja. Nyt hoitoalan järjestöt ovat kuitenkin luvanneet pidättäytyä niistä poikkeusolojen vallitessa, jotta kaikki voimat voidaan valjastaa koronaviruksen vastaiseen taisteluun.

Ratkaisu oli hoitajilta vastuullinen, ja samanlaista vastuuta kaivataan neuvottelupöydässä myös jatkossa kaikilta osapuolilta. Sopimuksen pikainen syntyminen kohtuullisin ehdoin olisi rohkaiseva viesti koko yhteiskunnalle. Erityisesti se olisi sitä kaikille niille kuntatyöntekijöille hoitajista opettajiin, jotka joutuvat näinä viikkoina venymään äärimmilleen kriisin raskauttamina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu