Lukijalta: Hanhia rääkätään tahallaan puistoissa

Hätyytyskokeilu koskee alkuvaiheessa Ankkurin ja Ruoriniemen ranta-aluetta sekä Mukkulan kartanopuistoa. Ronja Koskinen

Jenni Räisänen

Lahden rannat ovat tulleet tutuiksi tehdessäni pitkään työtä luonnonvaraisten lintujen parissa.

Haittana rannoilla ovat ihmisten jättämät roskat ja muovit sekä kalastajien siimat ja koukut, jotka koituvat myös monen vesilinnun kohtaloksi.

Ihmisten piittaamattomuus luonnosta ja linnuista todella näkyy työssäni. Viime syksynä Pikku-Vesijärveltä muun muassa kerättiin sinne jätettyihin siimoihin kuollut valkoposkihanhi sekä vietiin hoitoon kyhmyjoutsenen poikanen, jolla oli uistin nokassa.

Kesällä havaittiin myös paljon siipirikkoja valkoposkihanhia, ja ohikulkijat tulivat kertomaan nähneensä, että ihmiset ajavat tahallaan pyörällä niiden päälle. Kahta arkaa, säikytettyä siipirikkoa ehdollistin joulukuuhun asti, että nämä olisi saatu kiinni ja hoitoon; ei onnistunut. Nyt oli leuto talvi, mutta pahimmassa tapauksessa niitä olisi odottanut nälkäkuolema.

Eivätkö valkoposkihanhet mahdu tulevaan Euroopan ympäristöpääkaupunkiin?

Lahden satapäisille hanhiparville halutaan häätö – "Pitää näyttää heti alussa, että tämä alue ei ole teille"

Useita kertoja olen nähnyt, kuinka hauskaa joidenkin mielestä on päästää koiraa löysässä hihnassa hanhien tai sorsien perään. Jos hanhien jahtaaminen koirilla sallitaan, vahingoittuneita lintuja tulee olemaan entistä enemmän, eikä pelkästään hanhia.

Nopeasti hajoavat ruohopötköt ovat aika pieni murhe.

Sanotaan, että asian hoitavat koulutetut henkilöt, mutta havaintojeni perusteella monet tuntuvat odottavan, että pääsevät jotenkin itse osallistumaan, ja todellakin kuvittelevat voivansa jahdata lintuja luvallisesti.

Jotkut jahtaavat jo nyt: esimerkkinä äskettäin sorsien ruokintapaikalle juoksi irti päästetty koira ja pyydettäessä kytkemään koira kiinni, vastaus oli, että kohtahan näitä saa jahdata luvan kanssa. Kyseessä olivat siis sorsat.

En ymmärrä, minkä vuoksi ihmiset, jotka eivät osaa nauttia luonnosta ja linnuista, hakeutuvat rannoille sotkemaan, roskaamaan ja juhlimaan.

Sekö on rantojen ja puistojen tarkoitus?

Laki takaa 1.3-19.8 luonnon eläimille pesimärauhan, joten tuntuu käsittämättömältä, että valkoposkihanhia, joilla on pienet poikaset, jahdattaisiin koirilla, vaikka hihnan pitelijäkin olisi saanut koulutusta.

Hanhiemot ovat pitkään lentokyvyttömiä sulkimisaikana, ja emojen ja poikasten erilleen joutuminen jahdin seurauksena aiheuttaa linnuille suurta stressiä ja loukkaantumisia sekä lisätyötä meille, jotka pyrkivät niitä auttamaan.

Valkoposkihanhia ei mielestäni mitenkään erityisen paljon edes ollut viime kesänä; laskentaa tosin en ole tehnyt. Niitä tai niiden ulosteita ei kuitenkaan tarvitse terveyssyistä pelätä.

Ulosteita on tutkittu, eikä esimerkiksi salmonellaa ole löydetty. Minusta sellaiset nopeasti hajoavat ruohopötköt ovat aika pieni murhe. Sen sijaan ihmisten käytös on todellinen ongelma.

Kirjoittaja on luonnonsuojelutyöntekijä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Miksi Lahden uimahallit pysyvät suljettuina?
  2. Poliisi taltutti päihtyneen kuskin kaasusumuttimella Päijät-Hämeen keskussairaalalla
  3. Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan autokaupat yhdistyvät
  4. 4.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Yksi uusi tartunta, yksi potilas tehohoidossa
  5. Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu eduskuntaryhmästä
  6. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  7. Päihtyneet kuskit jäivät kiinni kahdesti samana päivänä Päijät-Hämeessä – autossa ei ollut tuulilasia
  8. Lahtelainen Assi Jokivirta jätti kampaajan työnsä ja lähti tavoittelemaan unelmiaan: nyt hän auttaa ihmisiä rentoutumaan
  9. Koulutuslakeihin esitetään mahdollisuutta vuorotteluun lähi- ja etäopetuksen välillä koronavirustilanteen vaatiessa
  10. Lahti saa valtiolta lähes 30 miljoonan euron tukipotin, mutta saajan aplodit ovat vaimeat – "Tämä on laastari, ei lääke"
  11. Vierumäki perustaa kaksi uutta yhtiötä – osakeanti suunnataan lajiliitoille
  12. Kielen värjäävästä hittikarkista ei ole löytynyt vääryyksiä – "Tullilaboratoriossa on tehty toistaiseksi tutkimuksia vain sinisestä Dipper-makeisesta"
  13. Vesivehmaan lentokentän käyttöönotosta tuli kuluneeksi 80 vuotta – pyöreitä aiotaan juhlia yleisötapahtumalla elokuussa tai ensi kesänä
  14. Suomi siirtyi mäkihypyssä vihdoin nykyaikaan – ensimmäinen naisten maajoukkue koottiin
  15. Korona voi nakertaa nuorten palkkoja jopa vuosien ajan – tuleeko kolmikymppisistä 2020-luvun häviäjiä?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.