Lukijalta: Minut suojellaan sosiaalisesti muumioksi

Seija Helin

Kontaktit ovat vähissä. Kuntosali, vesivoimistelut, entisten työkavereiden ja Lahden Finlandia-Italia yhdistyksen lounaat peruttu.

Poikaani en enää tapaa viikoittaisessa pubivisassa. Tyttäreni soittaa vähintään joka toinen päivä. Unohtaa voi myös lähes päivittäisen tapaamisen tuttujen kanssa baarissa. Onneksi ehdin viettää mukavat syntymäpäivät ystävien ja sukulaisten kanssa ennen kiristyneitä suosituksia.

Häiriköin vastaantulevia kaltaisiani vanhuksia avaamalla jutustelun.

Onneksi kodissani on ikkunat kolmeen ilmansuuntaan. Voin kävellä huoneesta toiseen ja katsella hiljennyttä liikennettä. Toissapäivänä huvitin itseäni kulkemalla koko päivän ajan askelmittari mukanani.

Kotona tuli kerättyä hieman yli 600 askelta. Kaksi päivittäistä sanomalehteä uhkuu sivukaupalla kyllästymiseen asti vain koronauutisia.

Vähempikin riittäisi. Televisio suoltaa samaa sanomaa päivästä toiseen.

Pasianssi, mahjong ja sudoku eivät yksinään riitä virikkeiksi.

Koronavirustartuntojen ehkäisy 10 ohjetta, joita jokaisen on nyt syytä noudattaa

Nurkkaan jääneet kävelysauvat on kaivettu esiin. Pienellä lenkillä häiriköin vastaantulevia kaltaisiani vanhuksia avaamalla jutustelun.

Yhdessä parin metrin päässä toisistamme päivittelemme maailmanmenoa.

Olemmehan kokeneet jo koulujen lomauttamisen aasialaisen influenssan aikana. Lahden yhteiskoulussa abiturienttien tunnit pidettiin, jos kouluun tuli kaksi abia. En päässyt lomalle, kun meitä oli vähimmillään viisi.

Kaikesta huolimatta aion lenkkeillä ja käydä itse kaupassa. Jaksamista kaikille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden kaupunki käynnistää yt-neuvottelut lomautuksista
  2. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  3. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  4. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  5. Jo tuhannet yritykset pyytäneet lyhennysvapaata lainoihinsa - "Erityisesti pienten yritysten tilanne on erittäin vaikea"
  6. Lahtelainen Reijo "Repe" Ruohola ei malttanut jäädä eläkkeelle vaan pisti pystyyn uuden yrityksen – " Pää pysyy terävänä jos jotain touhuaa"
  7. Nastolan skeittiparkin rakentaminen siirtyy ensi vuoteen
  8. Iitin kunta aloittaa yt-neuvottelut, esillä lomautukset
  9. Kuinka etäkoulu sujuu teidän perheessänne? Etlari tekee juttua koulunkäynnistä juuri nyt ja pyytää oppilaiden ja vanhempien tarinoita
  10. Korona-ajassa jotain hyvääkin: Yritykset keksivät uusia ansaintatapoja – Ginitislaamo tekee käsidesiä, kukkakauppa myy autokaistalta
  11. Lahden torilla on lähes autiota: tällaista "markkinapäivää" ei ole ennen nähty
  12. Lahtelaiskoulujen etäruokailu kerää vahvasti suosiota – satoja ateriapakkauksia on silti jäänyt jakamatta
  13. Lahden keskustan ilmaiset parkkipaikat tuovat helpotusta ravintoloitsijoille - "Tämä on niin hyvä idea, että tätä kannattaa jatkaa koronan jälkeenkin", sanoo Mamma Marian toimitusjohtaja
  14. Chiméne Bavardin Esalainen: Etäkoululaisten äitinä ei ole aina helppoa, varsinkin jos pitää askarrella
  15. Anastusrikokset työllistivät virkavaltaa Lahdessa keskiviikkona – tavaratalossa varkaissa käynyt mies pääsi livahtamaan karkuun

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.