Öljyn hinta nousussa EKP:n ilmoitettua uudesta hätärahoituksesta

Tokiossa Nikkei-indeksi oli kaupan alettua yli kahden prosentin nousussa, ja myös muualla vältyttiin suuremmalta luisulta. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Öljyn hinta on lähtenyt nousuun sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankki EKP ilmoitti aloittavansa 750 miljardin euron hätärahoituksen.

Viitelaatu WTI nousi noin 17 prosenttia lähes 24 Yhdysvaltain dollariin tynnyriltä. Päivää aiemmin hinta romahti 24 prosenttia. Kyseessä oli pahin pudotus 18 vuoteen.

Brent-viitelaatu puolestaan nousi 8,5 prosenttia 27 dollariin tynnyriltä, kun päivää aiemmin hinta sukelsi 14 prosenttia.

Koronaviruskriisi on aiheuttanut matkustusrajoituksia ja syössyt yrityksiä vaikeuksiin, mikä on heijastunut myös öljyn kysyntään. Suuret öljyntuottajamaat Saudi-Arabia ja Venäjä ajautuivat hintasotaan sen jälkeen, kun öljyntuottajamaiden järjestö Opec ja sen ulkopuoliset tuottajamaat eivät päässeet yhteisymmärrykseen öljyntuotannon leikkaamisesta.

Opecin ulkopuolinen maa Venäjä yllätti pari viikkoa sitten ilmoittamalla, ettei hyväksy Opecin esitystä tuotannon vähentämisestä. Välirikosta käynnistyi markkinoilla myllerrys, jonka kaltaista ei ole nähty sitten vuoden 1991 Persianlahden sodan.

Opecin suurin tuottaja Saudi-Arabia oli perustellut ehdottamaansa 1,5 miljoonan tynnyrin leikkausta koronaviruksen vaikutuksilla.

Hintasodassa nähtiin hieman myöhemmin liennytyksen merkkejä, kun Venäjä ilmoitti olevansa valmis aloittamaan uudelleen yhteistyön öljyntuottajamaiden järjestö Opecin kanssa.

Aasian pörsseissä lupaava vastaanotto

Euroopan keskuspankin ilmoitus ainakin vuoden loppuun saakka kestävästä hätärahoituksesta sai Aasian pörsseissä lupaavan vastaanoton. Tokiossa Nikkei-indeksi oli kaupan alettua yli kahden prosentin nousussa, ja myös muualla vältyttiin suuremmalta luisulta.

Hang Seng -indeksi oli pörssin auettua Hongkongissa 0,32 prosentin laskussa, kun taas Shanghai Composite -indeksi nousi 0,22 prosenttia.

Euroopan keskuspankin viimeisin päätös tukee Japanin pankin aiemmin ilmoittamia toimia, sanoi japanilaisen Okasan Online Securities -yhtiön vanhempi strategi Takebe Rikiya. Hän lisäsi, että hetki ennen pörssin avautumista julkistetut Japanin inflaatiotiedot tarjosivat myös helpotuksen tunnetta. Luvut olivat pitkälti linjassa markkinoiden odotusten kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden torilla kotimaisen mustikan hinta on laskenut edellisvuodesta – katso, miten Lahti sijoittui neljän kaupungin hintavertailussa
  2. Maskit ovat paikoin lopussa Lahdessa, täydennystä luvassa lähipäivinä – "Kertakäyttöisten suusuojien saatavuus on tällä hetkellä taattu"
  3. Lahden keskustaan avataan kokkeja myöten venäläinen ravintola
  4. Kaavoittajan mukaan Lahdessa sijaitsevan Tapanilakodin yksikön toiminta on asemakaavan vastaista – Kädenväännön toinen osapuoli on kannellut viranomaistoiminnasta
  5. Henkka ja Kivimutka punoivat suunnitelmiaan vajassa Kerinkalliolla – oikeanmuotoista leipää haettiin kiireellä kaupasta elokuvan kuvauksissa
  6. Näppis: Henna on kieltämättä radan varressa mutta ennen kaikkea moottoritien melussa. Nelostien jyrinä yötä päivää. Käykää kuuntelemassa.
  7. Vili Uuskallion näkökulma: Yhtymän johto onnistui, mutta sitten Lahti veti maton alta
  8. Henkilöauto suistui tieltä Kärkölässä
  9. Lukijalta: Miksi en kannata sote-yhteisyritystä?
  10. Ihmismassa täytti Lahden markkinat, turvavälit unohtuivat vilskeessä
  11. Yllättävä trendi paljastui peruskoulun ysiluokkalaisten päättötodistuksista – nyt tutkitaan, saavatko oppilaat liian hyviä numeroita
  12. Libanonissa sattuneen räjähdyksen uhriluku jatkaa kasvuaan, ainakin 135 on kuollut - lue yön uutiskooste
  13. Pääkirjoitus: Keskustan puheenjohtajakisa edelleenkin kahden kauppa
  14. Tukkirekka paloi hinauskuntoon Messiläntiellä Lahdessa
  15. Miedon makuinen kesäkurpitsa taipuu moneksi – sillä voi mehevöittää vaikka kakun

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.