Euroopan keskuspankki kertoo koronalääkkeistään

Euroopan keskuspankilta odotetaan toimia koronaviruksen aiheuttaman epävarmuuden helpottamiseen. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Euroopan keskuspankki kertoo tänään, miten se reagoi koronaviruksen aiheuttamaan talouden epävarmuuteen. EKP:n neuvosto on koolla Frankfurtissa.

Osa jäsenmaiden keskuspankkiireista on aikeissa jäädä kotiin ja osallistuu kokoukseen etäyhteydellä. Bloombergin mukaan kotiin olisi jäämässä ainakin viisi neuvoston jäsentä. Suomen Pankista kerrottiin eilen, että pääjohtaja Olli Rehn osallistuu kokoukseen normaalisti.

EKP:lla ei ole käytössään perinteistä, vahvaa korkoasetta, sillä ohjauskorko on jo ennätysalhaalla, 0,0 prosentissa, peruina edellisestä talouskriisistä. Pankeilta perittävä talletuskorko on sekin jo 0,5 prosenttia miinuksella eli pankit joutuvat maksamaan talletuksistaan keskuspankissa. Periaatteessa molempia voidaan yhä laskea, mutta vaikutusten odotetaan jäävän rajallisiksi.

Keskuspankki voi kertoa esimerkiksi arvopapereiden osto-ohjelman suurentamisesta nykyisestä 20 miljardista eurosta ja toimista, joilla yritysten lainansaanti varmistetaan. Markkinoilla odotetaan myös, miten EKP arvioi talouden näkymiä ja tulevia toimiaan. Koronaviruksen aiheuttaman epävarmuuden rinnalla huolta on aiheuttanut öljyn hinnan voimakas heiluminen.

Samalla odotetaan, miten keskuspankin viime vuoden lopulla aloittanut pääjohtaja Christine Lagarde kuvaa mahdollisuuksia reagoida uuteen tilanteeseen. Jo maaliskuun alussa julkaistussa tiedotteessa keskuspankki sanoi olevansa valmis oikeasuhtaisiin ja kohdennettuihin toimiin. Sanoilla on painoa, mikä nähtiin, kun Mario Draghi vakuutti vuonna 2012 EKP:n tekevän mandaattinsa puitteissa kaikkensa euron suojaamiseksi.

Jäsenmaiden hallituksilla oma vastuunsa

Myös euroalueen hallituksiin kohdistuu paineita, jotta ne tukisivat taloutta. Saksassa hallitus on päättänyt 12,4 miljardin euron lisäinvestoinneista ja tuesta työajan lyhentämisestä kärsiville työntekijöille.

EU-maiden johtajat linjasivat yhteistä vastaustaan kriisiin etäkokouksessa keskiviikkona. EU-maat ovat laittamassa liikkeelle 25 miljardin euron investoinnit sekä rukkaavat tarvittaessa valtiontukisäädöksiä, jotta jäsenmailla on laajemmat mahdollisuudet auttaa yrityksiä.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed alensi viime viikolla ohjauskorkoaan puolella prosenttiyksiköllä 1,0–1,25 prosenttiin ja Englannin keskuspankki keskiviikkona puoli prosenttiyksikköä 0,25 prosenttiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – pitäisikö niistä saada nykyistä kovempi rangaistus?
  2. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  3. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  4. Venevarkauksissa raju kasvu Päijät-Hämeessä, varkauksia tehtailtu tänä vuonna jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna - poliisi: kasvun syynä varasliigojen toiminta
  5. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  6. Lahtelainen Liisa Heikkinen kuntoutti itsensä fibromyalgiasta ja tarjoaa nyt vertaistukea kohtalotovereilleen – "Täytyy pitää itsestään huolta, ei itsekkäästi, mutta asettamalla myös rajoja"
  7. Suomalaismies on kuollut sukellusonnettomuudessa Lofooteilla Norjassa
  8. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  9. Seksuaalirikoksista tuomittu mies vaati uhrilleen rangaistusta palturin puhumisesta poliisille
  10. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  11. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  12. Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  13. Näppis: Sataman peräkonttikirppis on oikein hyvä tapahtuma, mutta miksi kaupunki nostanut päivähinnan 25%?
  14. Pääkirjoitus: Ajamisen verotus saa kannatusta – hankintaveroa haluttaisiin alentaa
  15. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.