Koronaviruksen Yhdysvaltain länsirannikon edustalle pysäyttämä risteilyalus pääsi vihdoin satamaan

STT–AFP

Yhdysvalloissa Kalifornian edustalle koronaviruksen takia viime viikolla pysäytetty risteilyalus saapui Oaklandin satamaan maanantai-iltana Suomen aikaa.

Ensimmäisinä Grand Princess -alukselta oli määrä päästä pois virustartunnan saaneet, joita on 21. Aluksella on kaikkiaan 3 500 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Alus oli pysäytetty Kalifornian edustalle viime viikon keskiviikkona.

– Ketään maihin nousevaa matkustajaa ei päästetä muiden ihmisten joukkoon, kerrottiin Kalifornian kuvernöörin Gavin Newsomin toimiston lausunnossa.

Satama-alueelle oli tuotu aitoja, telttoja ja liikuteltavia vessoja sekä kuljetusta varten linja-aitoja.

Aluksesta poistuvat lähetetään joko hoitoon, karanteeniin tai kotimaihinsa. Ne, jotka eivät tarvitse akuuttihoitoa, asetetaan 14 päivän karanteeniin Yhdysvaltain armeijan tukikohtiin Kaliforniassa, Texasissa ja Georgiassa.

Miehistö jää risteilyalukselle, ja alus poistuu satamasta San Franciscon lahdelle, kertoi risteily-yhtiö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Kuvataiteilija Matti Koskela piti omia yksityisnäyttelyitä ja opetti jopa laskettelua – hänet muistetaan Lahdessa muun muassa näistä julkisista teoksista
  3. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  4. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  5. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  6. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä
  7. Lahden torilla kokeillaan valvottua pyöräparkkia – "Erittäin hyvä idea"
  8. Turvallisten matkailumaiden lista piteni, thaimaalaisilla marjanpoimijoilla mahdollisuus tulla Suomeen töihin ensi maanantaista lähtien
  9. Jalkapannasta ei ole säilöönoton korvikkeeksi, sanovat virkamiehet – "Jos henkilö leikkaa sen pois ja heittää järven pohjaan, siinähän se oli"
  10. Lahden Seurahuone otti ensimmäisenä suomalaishotellina käyttöön katalyysipinnoituksen – tavoitteena torjua koronavirusta ja muita mikrobeja
  11. Perhosia havaittu tänä kesänä tavallista vähemmän
  12. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  13. Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen, suurin osa kaatuneista Lahden punakaartilaisia
  14. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  15. Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa muttei uusia kuolemia – tartunnan saaneiden keski-ikä laskenut epidemian kuluessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.