Torstai toi soittoruuhkia muttei uusia koronadiagnooseja – "Jokainen flunssa oletetaan nyt koronavirukseksi"

THL:n mukaan Suomessa on tutkittu noin 30:n näytteenottokriteerit täyttävän potilaan koronanäytteet. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA
STT

STT

Suomalaiset huolestuivat koronaviruksesta, mutta torstaina uusia tartuntatapauksia ei tullut tietoon. Koronaepäilyt Länsi-Pohjalla ja Etelä-Savossa osoittautuivat torstaina aiheettomiksi.

Torstai-illalla odotettiin vielä tietoa iisalmelaispariskunnasta, joka oli ollut tutkittavana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (Kys). Heillä ilmeni lieviä hengitystieinfektion oireita epidemia-alueelle Pohjois-Italiaan suuntautuneen matkan jälkeen. Kysin mukaan testitulokset saadaan viimeistään perjantaina.

Kys kertoi tutkittujen olevan hyväkuntoisia ja odottavan vastauksia kotieristyksessä. Pariskunnan toista osapuolta koskeneesta tartuntaepäilystä uutisoitiin jo keskiviikkona.

Torstaina kerrottiin myös tartuntaepäilystä Ahvenanmaalla. Kyseisen tapauksen testitulosta odotetaan aikaisintaan perjantaina.

"Vähän ollaan jo hysterian puolella"

Suomessa todettiin keskiviikkona maan toinen koronavirustartunta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) kertoi, että se hoitaa työikäistä suomalaisnaista, joka on eristyksessä. Nainen oli vieraillut viimeaikoina Pohjois-Italiassa.

Tuore diagnoosi sai monet suomalaiset epäilemään tartuntaa itsellään. Esimerkiksi Husiin tuli torstaina "hurja määrä" soittoja ihmisiltä, jotka pelkäsivät saaneensa koronatartunnan, kertoi infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.

– Vähän ollaan jo hysterian puolella. Epäilyjä tartunnasta on ihmisillä nyt paljon. Hieman kärjistäen voisi sanoa, että jokainen flunssa oletetaan nyt koronavirukseksi.

Uuden koronaviruksen oireita voivat olla yskä, kuume, kurkkukipu, päänsärky ja mahdollisesti hengenahdistus. Oireita voi olla yksi tai useampi.

Myös Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo, että yhteydenottoja aiheen teemalta tuli torstain aikana kymmeniä.

– Tällä hetkellä tilanne on rauhallinen ja voi olla luottavaisin mielin. Edelleenkin kehotamme kaikkia, jotka ovat olleet epidemia-alueilla ja oireilevat, olemaan yhteydessä puhelimitse. Muiden osalta voi olla täysin rauhassa ja seurata kansallisia ohjeita, Seppälä sanoi STT:lle.

Järvinen totesi silti, että taudin kansainvälinen leviäminen on huolestuttavaa.

– Mutta ainakaan meidän tiedossamme olevan tilanteen mukaan koronavirus ei nyt Suomessa leviä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kertoi Ylellä torstai-iltana, että Suomessa on tähän mennessä tehty noin 50 koronavirustestiä.

– Testataan niitä, jotka tulevat epidemia-alueilta. Muuten ei ole oikeastaan riskiä saada koronatartuntaa tällä hetkellä Suomessa, Salminen sanoi.

Tartunnan saaneen matkareitin kontaktit selvillä

Koronatartunnan saanut suomalainen nainen on hyväkuntoinen ja kuumeeton, Asko Järvinen kertoi STT:lle torstaina päivällä.

THL kertoi torstaina, että se on yhdessä muiden maiden viranomaisten kanssa kartoittanut naisen lähikontaktit tämän matkareitiltä. Eri maiden viranomaiset ovat heihin yhteydessä.

THL ei erittele tarkemmin, mistä maista henkilöt ovat kotoisin.

Keskiviikkona kerrottiin, että nainen on ollut kontaktissa Suomessa kahteen ihmiseen. He ovat kotikaranteenissa, ja terveysviranomaiset seuraavat heidän vointiaan päivittäin.

Koronavirukseen ei ole luvassa rokotetta vielä lähiaikoina, eikä sairauteen ole myöskään varsinaista lääkitystä, Järvinen sanoo. Hoito on tästä syystä oireenmukaista.

– Tässä on syytä pitää mielessä sekin, että virustaudit ovat yleensä itsestään parantuvia sairauksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jo tuhannet yritykset pyytäneet lyhennysvapaata lainoihinsa - "Erityisesti pienten yritysten tilanne on erittäin vaikea"
  2. Iitin kunta aloittaa yt-neuvottelut, esillä lomautukset
  3. Lahtelainen Reijo "Repe" Ruohola ei malttanut jäädä eläkkeelle vaan pisti pystyyn uuden yrityksen – " Pää pysyy terävänä jos jotain touhuaa"
  4. Nastolan skeittiparkin rakentaminen siirtyy ensi vuoteen
  5. Korona-ajassa jotain hyvääkin: Yritykset keksivät uusia ansaintatapoja – Ginitislaamo tekee käsidesiä, kukkakauppa myy autokaistalta
  6. Lahden torilla on lähes autiota: tällaista "markkinapäivää" ei ole ennen nähty
  7. Lahtelaiskoulujen etäruokailu kerää vahvasti suosiota – satoja ateriapakkauksia on silti jäänyt jakamatta
  8. Lahden keskustan ilmaiset parkkipaikat tuovat helpotusta ravintoloitsijoille - "Tämä on niin hyvä idea, että tätä kannattaa jatkaa koronan jälkeenkin", sanoo Mamma Marian toimitusjohtaja
  9. Chiméne Bavardin Esalainen: Etäkoululaisten äitinä ei ole aina helppoa, varsinkin jos pitää askarrella
  10. Lahden Mukkulan ostoskeskuksen polttajia ei pystytty tunnistamaan videolta – kahden miehen syytteet kaatuivat käräjillä
  11. Lastensuojeluilmoitusten määrä kääntyi laskuun koulujen sulkemisen jälkeen, mutta se ei ole hyvä uutinen – "Koko Suomi keskittyy muihin asioihin"
  12. 1.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Varmistettuja tartuntoja yhteensä 32 - "Sairaalahoitojaksot vaihdelleet muutamasta päivästä useampaan viikkoon"
  13. Pääkirjoitus: Lahtikin huutaa valtiolta apua selviytyäkseen koronakriisistä
  14. Kananmuna on elämän symboli – kokeile sitä leivonnassa ja pääruuissa
  15. Mökki ja auto tuhoutuivat tulipalossa Hartolassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.